IRC-Galleria

moonshiner

moonshiner

Än ee är ii ii än aa

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Torstai 01.12.2005 00:01

LUNTA <3

[Ei aihetta]Tiistai 29.11.2005 21:34

”Onnistuminen ei oikeastaan tunnu miltään ellei
ensin ole epäonnistunut tai ollut edes lähellä sitä.”

[Ei aihetta]Maanantai 28.11.2005 17:52

Minulla on 12 pulloa salmaria, mistä asiasta jätkäkaverini ei lainkaan pitänyt.
Hän kaski minun kaataa ne kaikki viemäriin. Koska kyseessä oli suhteeni,
tein kuten jätkäkaverini käski..Avasin ensimmäisen pullon ja kaadoin sen sisällön viemäriin,lukuun ottamatta yhtä lasillista jonka join. Sitten avasin toisen korkin ja kaadoin pullon sisällön viemäriin, lukuun ottamatta yhtä lasillista, jonka join. Sitten avasin kolmannen pullon korkin ja kaadoin pullon sisällön lasiin, lukuun ottamatta sitä määrää, jonka join.Avasin neljännen viemärin korkin, kaadoin pullon lasiin ja join sen, sitten otin korkin pois seuraavasta lasista, kaadoin sen pulloon ja join sen. Sen jälkeen otinkorkillapullosta, kaadoin viemärin pulloon, laitoin korkin lasin pääle ja kaadoin jäljellä olevan salmarin korkkiin. Kun kaikki pullot olivat tyhjiä, tuin toisella kädellä taloa samalla kun toisella laskin pulloja ja laseja ja korkkeja. Niitä oli täsmälleen 89. Varmuuden vuoksi laskin ne toiseen kertaan ja tulos oli jälleen 74. Kun talo ei enää pysynyt paikallaan vaan liukui ohitseni, laskin sen mukaan pullojen ja viemäreiden kanssa lukuun ottamatta yhtä korkkia, johon kaadoin talon ja join sen.

[Ei aihetta]Sunnuntai 27.11.2005 17:56

Nainen on monimutkainen olento, olet varmaankin huomannut sen jo. Tässä on
Ainakin 7 tapaa ilahduttaa sydämesi valloittanutta oikkupussia.

1. Kukat - kukkakaupasta tai tien varrelta. Ei välttämättä sitä näyttävintä
puskaa, tarkoituksesi ymmärretään jo yhdestä ruususta! Kukkien ostoon ei aina
tarvita erityistä juhlapäivää, sellaisen voi antaa ihan vain yllätyksenä
ilahduttaaksesi rakkaintasi.

2. Elokuva yhdessä - sylikkäin! Ja mielellään sellainen, josta pitää etenkin
kalleimpasi! Älä joka kerta valitse sitä sinulle mielenkiintoisinta
actionpläjäystä, jos rakkaasi suosii enemmän Casablancaa.

3. Piknik - eikä mitään nopeaa koukkaisua lähimmälle nakkikioskille, vaan
samppanjaa, mansikoita ja suklaavaantoa kauniissa, romattisessa paikassa!
Maatkaa sylikkäin ja arvuutelkaa, mitä pilvet esittävät tai millaisia kuvioita
tähdet muodostavat. Menkää kuutamouinnille, kokeilkaa, voiko veden alla
suudella. Lähtekää soutelemaan keskellä yötä tai menkää talvella laskemaan
pulkalla mäkeä.

4. Kynttiläillallinen - et tarvitse kaupungin hienointa ja kalleinta ravintolaa
tähän (vaikka toki senkin silloin tällöin käy), ainoastaan oman keittiösi,
muutaman kynttilän ja ainekset ruokaan josta rakkaasi pitää.

5. Runo - kirjeenä, sähköpostina, tekstiviestinä... Aina parempi, jos olet
kirjoittanut sen itse! Mikään ei ole rakkaimmallesin sen arvokkaampaa, kun runo,
jonka olet kirjoittanut juuri hänelle. Jos et ole einoleinoja, runon korvaa myös
jokin toinen suloinen viesti. Oletko koskaan kirjoittanut hänelle
rakkauskirjettä?

6. Lahja - tämäkään ei tarkoita kalleinta timanttikaulakorua, vaan jokin aivan
pienikin riittää, kunhan se osoittaa sinun ajatelleen juuri häntä. Hieronta,
posliinienkeli, levy musiikkia, josta hän pitää, hellyyttävä logo hänen
kännykkäänsä.

7. Pienet huomionosoitukset - suudelmat ja halaukset kesken imuroinnin,
helliminen ja kauniit, suloiset sanat kaupan kassajonossa. Tuo on lähes
jokaiselle naiselle kaikkein tärkeintä. Parasta, mitä voit kullallesi antaa, on
tietoisuus ja tunne siitä, että juuri hän on sinulle rakkainta, arvokkainta ja
kauneinta maan päällä. Ja että niin todella myös oikeasti on.

8. Ei ole naista joka ei rakastaisi romantiikkaa ja yllätyksiä... Ole hetken
ajatuksissasi hän ja mieti, mikä hänelle on tärkeää, mitä sellaista voisit
tehdä, joka todella ilahduttaa häntä. Ja käytä mielikuvitustasi! Rakastaako hän
kynttilöitä ja viinirypleitä? Yllätä kultasi niillä, kun hän tulee töistä. Saata
hänet kynttilöin valaistuun makuuhuoneeseen ja tarjoile ne pelkkä esiliina
ylläsi.

Varoituksen sana: Tämä huima idealista ei ole tarkoitettu toteutettavaksi
viikossa, ei edes kuukaudessa! Ainostaan kohta 7 kestää kovaa, jokapäiväistä
kulutusta. Muut menettävät merkityksensä ennemmin tai myöhemmin, jos syötät
niitä hänelle jatkuvasti. Nämä ovat tarkoitettu vinkeiksi hetkiin, jolloin
erityisesti haluat ilahduttaa ja hemmotella rakastasi ja piristää
parisuhdettanne.

[Ei aihetta]Lauantai 26.11.2005 14:25

Jos haluat itsellesi koiranpennun, aloita pyytämällä hevosta.

[Ei aihetta]Perjantai 25.11.2005 20:55


°´°+.¸¸.+°´°+.¸¸.+°´°+.¸¸.+°´°+.¸¸.+°´°

..Se joka ei tiedä mitään ja tietää ettei
tiedä mitään tietää enemmän kuin se joka
ei tiedä mitään eikä tiedä ettei tiedä mitään..

°´°+.¸¸.+°´°+.¸¸.+°´°+.¸¸.+°´°+.¸¸.+°´°

[Ei aihetta]Torstai 24.11.2005 21:17

Älä leiki tyhmää kanssani, minä hallitsen sen paremmin!

[Ei aihetta]Torstai 24.11.2005 00:39

(~hiljaisuus on vaikenemisen merkki~)

[Ei aihetta]Tiistai 22.11.2005 20:08

"Minulla ei ole mitään sanottavaa ja sanon sen silti"

[Ei aihetta]Maanantai 21.11.2005 23:27

Minäkö saanu leffakärpäsen pureman?
Mun kattomat leffat täs neljän päivän sisällä;
*100 Girls
*Harry Potter ja liekehtivä pikari
*I am Dina
*Van Helsing
*Elämäni rakkaani
*Seabiscuit
*Tyttö sinä olet tähti
*(ja nyt) Ota kiinni jos saat
Että jos nyt hetken verran tullu istuttua telkkarin edessä ja leffateatterin penkeillä..
Kattoo miten monta sitä on tullu viikonloppuun mennessä katottua ;D
Vai rauhoittuiskohan tää leffan katselu innostus taas hetkeks aikaa.
Jos sitä vaik huomen lähtis kunnon lenkille ja kuntosalille, sohvalla istumisen sijaan.
Ja hei, hyvii leffoi saa (ja pitääkin) suositella, niitä otetaan mieluusti vastaan!
Leffan katselu seuraksikin saa tarjoutua ;)