IRC-Galleria

nyt olen Rebekan luona taas ja pian alkaa partyt, Marin partyt. voi olla aika JEIIII meininki, mut katsellaankun on vähän jännä fiilis nyt. paljastin eilen asioita yhdelle minun rakkaalle ihmiselle ja olen ylpeä että niin tein koska olen pitänyt asian salassa. joten mahanpohjaa kutkuttaa hurjasti, pelottaa. tämä on minulle hyvin vakava asia, mutta enpähän ole ainakaan mitään väärää tehnyt. mutta nyt poistun taas, että ehdin mukaan ilonpitoon ja murheetkin kai vähäksi aikaa häviää.

huoh, mikä tunne valtasi minut kun tulin kotiin, ei kuulunut pienten poikien mekastusta. ne eivät ole täällä nyt ja olo on niin rauhallinen, parempi kuin aikoihin. eli tänään olen vain kotona ja katson hyviä leffoja enkä yhtään nautiskele edes alkoholia, nimittäin huomenna on se päivä. ystäväni Mari täyttää vihdoin ja viimein 18, sitä on jumalauta odotettukin. nyt tästä lähtien baarien ovet heilahtavat kun tämä tyttö porulla rynnistää sisään. enää ette voi välttyä tapaamasta meitä, tai mehän voidaan vältellä teitä niinkuin minä teen. taitaa huomenna olla porukka aika tukossa, aluksi vietämme alkuillan, hieman juoden ja syöden ja sitten siirrymme paikallisiin, JOS selvitään sinne asti enää. ihan jees on lähtee, koska kaikki on tuttuja, koko hela konnevesi(vaikka paska paikka onkin.) tässä huomista odotellessa, lähden laulua treenaamaan!

nyt on ollut aika sekavat fiiliset, en tiedä miten päin olisi, mulla ei oo aikaa kellekään tai siis olis mutta en halua antaa sitä sillä en halua olla taas helposti särkyvä. en nyt tiedä itsekään viittaanko tunteisiin vai mihin, jotenkin en jaksa ajatella kun en pysty tai yksinkertaisesti halua. pelkään vaan satuttavani jokaista joka haluaa olla lähelläni, enkä halua sitä. onko minusta koskaan esim. seurustelemaan, onko vapaus rakkauttakin tärkeämpää? olen yrittänyt löytää vastausta mutta vielä en ole keksinyt sitä. tunnen olevani jotenkin sekaisin, en nyt taida olla tässä maailmanmenossa mukana koska en pysy ajatusteni perässä. kadun kaikkia päätöksiäni ja tekemisiäni. en halua ottaa uutta askelta mihinkään, jos saisin mennä ajassa taaksepäin olisin valinnut toisin, enkä lähtenyt mukaan tunteiden sekamelskaan. mutta jos tulevaisuuteen pitäisi suunnistaa niin varmaan hamuaisin parisuhde rintamalla. parisuhde on pelottava sana, se on vaikea ja tarvitaan molempien panosta. kokenut olen nuo helvetilliset koukerot, enkä toivo koskaan törmääväni enää niihin. minulla ei ole aikaa pelleillä ja taustalla soi uniklubin-huomenna biisi. se käy aika hyvin ajatuksiini. taas huomenna olen surullinen. joskus sitä toivoo että ei ajattelisi vanhoja asioita mutta olen sitä tyyppiä että mulla on nuo ilkeät asiat mielessä vielä muutaman vuodenkin päästä, en anna asioita helposti periksi, enkä unohda. jos nyt tarkasti alkaa miettimään niin se on aina minä jolle tehdään paskamaisesti, millonkahan saisin joskus kostaa? paitsi kostaminen on turhaa joten sellaiset haaveet pidän vain mielessäni, antaa asioiden edetä omalla painollaan ja katson sitten miten minulle on käynyt. aina on jotain ajteltava, jonkun parasta, en ole elänyt varmaan kahteen vuoteen niin että nauttisin todellakin elämästä. aina olen pelännyt että jos tuon minulle tärkeät asiat esille niin siihen loppuu kaikkien ymmärrys. tiedän olevani aika hankala luonne, mutta ehkäpä minuakin joku vielä ymmärtää ja jonka seurassa voin olla se oma itseni mitä en ole vielä koskaan ollut. mutta nyt vaan rauhallista menoa, yritän saada itseni vielä balanssiin niin eiköhän ne asiat siitä etene. kun vaan saisin päähänne taottua että yrittäkää ymmärtää minuakin, olen liian paljon katsonut joidenkin perään, en ole ajatellut itseäni yhtään ja se on väärin. tukea minä tarvitsen, en muuta. ei ikinä enää tätä karusellia.

olen nyt väsynyt, väsynyt kaikkeen. väsynyt tylsyyteen jota koen samalla kun kirjoitan. minulla ei ole nyt mitään, mistä kiinni pitäisin, ei mitään minkä vuoksi eläisin. olen tyhjän päällä, jalkani eivät yletä pohjaan, käteni eivät yletä kurkottamaan taivaaseen. olen tässä keskiakselilla, vähän sellanen fiilis nyt, et kiitti ihan vitusti kaikesta. tunnen raivoa, haluaisin kerrankin päästää sen pahan ulos minusta jotta olisi taas helpompaa, mutta en minä siihen pysty kuitenkaan. toisaalta se riippuu täysin tästä tilasta ja miten haluan ajatella. olenkohan ajatellut nyt muutamaan kuukauteen positiivisesti? EN. olenko yrittänyt jatkaa elämää? EN. olenko halunnut väkisinkin itselleni pahan olon? KYLLÄ. kannattaisiko tehdä parannus? KYLLÄ. mutta en vain jaksa. voisin nukkua muutaman vuoden ja katsoa sitten asioita uudesta näkökulmasta. olen turvautunut itseasissa viinaan, vaikka se ei ole parannus mihinkään, olo tulee vain pahempana takaisin, vaikka se auttaakin sen hetken. tämä on klisee mutta jumalauta, haluaisin taas elää!!! ehkä rakastaakin, ehkä, ehkä ei.

mitä varten te teette johtopäätöksiä mielipiteistäni, kukaan ei tunne miuna, vaikka luulitte. nyt vasta alan sanomaan omia asioita, sillä olen vaiennut monesti, vain sen takia että en erottuisi muista vaan menisin massan mukana, ettei syrjiviä katseita tulisi enempää. miksi olen surullinen? menetin vähän aikaa sitten ystäväni auto-onnettomuudessa. suruaika on parhaillaan käynnissä mutta ajattelen nyt vain serkkuni parasta jonka poikaystävä tämä rakastava poika oli. joten älkää enää koskaan uskoko siihen että tunnette minut, nimittäin ette tule koskaan tuntemaan oikeaa Tarua. välillä on vaikeaa pitää kulissia pystyssä, sillä olen seurassanne aivan toinen ihminen, iloinen, naurava. nyt vasta alkaa löytymään se todellinen luonne, se jota en ole paljastanut kovinkaan monelle ihmiselle-herkkyys. sitten tämä turha riidan pito on raivostuttaa, emmekö voi lopettaa tätä lapsellista leikkiä? silloin olisi kaikilla varmasti parempi mieli. enkä ole tehnyt tekojani tahallani, olin vain niin ajattelematon. guilty.

kerran kun sain niin "hienoa" palautetta päiväkirjoistani niin kyllä musta varmaan koomikko tulee, kun kerron näin hauskoja juttuja täällä. sääliä, sitähän minä varmaan kaipaankin, ehdottomasti. ehkä jopa itseäni naurattaisi nämä kirjoittamani asiat jos en tosissaan näitä kirjoittaisi. mutta ei ole pelkoa siitä että sekoaisin, olen katsokaas seonnut jo. ja se on minulle sama mitä ajattelette minusta, tehkää oloni pahemmaksi jos siltä tuntuu, senhän te osaatte. minua ei naurata tippaakaan, eli mulla on vielä jotain jäljellä, jota en ole saanut tuhottua, nauraminen asioille jotka ovat elämässäni vaikeita.

hauska päivä oli tänään, lukuunottamatta paria heikotus kertaa. kaikki meni ihan loistavasti, näin pitkästä aikaa hyvän ystäväni Soilen joka asuu tällä hetkellä stadissa. sitä tyttöä on ollut ikävä. mut nyt on taas jees fiilis kun sovittiin että pian nähdään taas. ja ei ole liiemmin masentanutkaan mikä on ollut erittäin positiinen asia, mutta stressiä on ollut sitäkin enemmän! ehkä toivon mukaan se menee ohi pian, sillä tämä alkaa jo nakertaa elämää mukanaan. tämän ikäinen pikku tyttö ja niin suuri huoli joka asiasta, ei ole kyllä kovin mukaansa tempaavaa hommaa. ehkäpä se suunta kohti parempaa on jossain vaiheessa alkamassa ja jatkuva ikävä hieman laantuisi, tunnen olevani niin heikko, särkyvä. monet kyyneleet vuodattanut ja syytökset vastaan ottanut ja ne pahimmat-lyönnit. arvet on vieläkin muistoina ja tulee olemaan. kun kukaan ei enää haluaisi kohdella minua huonosti, tiedän mitä se on, eikä sitä toivo kellekään. rakastakaa toisianne ja näyttäkää että välitätte.

tänään heräsin ja voin mainiosti, olin todella onnellinen ja kaikki oli loistavasti. mutta vähän aikaa sitten sain kohtauksen jolloin happi ei kulkenut kunnolla, alkoi pyörryttämään, vapisin ja sydän pamppaili. tätä on ollut jo jonkin aikaa, pari kertaa viikossa. ensiksi ajattelin että tämä on ihan normaalia mutta tilanne vain pahentuu ja taitaa tuo sairaala minua kutsua! olen huolissani itsestäni, kaikki tämä alkoi ennen kesää kun rintaani alkoi sattua, eikä sydän oikein kunnolla toiminut. haluan vain teille kaikille sanoa että olette minulle rakkaita, en olisi kenellekään halunnut mitään pahaa. mutta jos kaikki menee hyvin niin olen täällä vielä teidän kiusananne! harmi teitä kohtaan.

oli kyllä todella upea ilta, oli hauskaa, kaikki oli pikku kaljoissa, mikä oli ihan odotettavaa. pe. meni vauhdikkaasti, ennen seitsemää alkoi tulla jo ihan mukavasti juttua ja kasilta ihana Riikkani oli lievästi humala tilassa, minä en tunnusta omasta kohtalosta mitään! Riikan kommentit olivat loistavia sinä iltana: Minä ja Masa kovasti selitettiin Riikalle juttujamme, mutta ainut vastaus mitä saimme Riikasta irti oli HEH! kyllä siinä hieman naureskeltiin tälle lievästi monisanaiselle kaverille. mutta kellekäs tänä aamuna naurettiin? olimme syöneet maittavan aamupalan, menimme katselemaan leffoja kunnes Riikka tokaisee, et "hei, mullahan ois ollut namujakin" minä sitten siihen että "saisko niitä vähän maistaa?" minua verrattiin koiraan, koska minulla oli nälkä jatkuvasti, aina herkkuja kerjäämässä. missä pussi rapisee, siellä on Taru. nyt vietetään koti-iltaa jah pienesti tissutellaan, Rebekan valvovan silmän alla.

nyt olen vakavasti Rebekan luona, kohta alkaa nousu kohti parempaa, viinaa. on nämä viikonloput aina sellasia kun lähden Riikan kanssa matkaan että ei tässä hengissä selviä kuitenkaan. huh, voin kertoa että muutama tunti, enkä tiedä kuka olen, tai no sivistyneesti otetaan VIUNAA. mutta nyt on lähdettävä korkkaamaan että ehtii mukaan menoon, alkaa olla muuten liian myöhäistä.