IRC-Galleria

viimein tänään sen tajusin lopulta että olen oikeastikin sekaisin, vittu tabuja naamaan ja hoitoon. mitä mulla enää on täällä ihmisten ilmoilla, ei mitään. en liiku enää mihinkään, en halua lähteä katsomaan ketään, mua ei kiinnosta yksikään kaveri, sama se on jos menetän kaikki kerralla, kun menettäisin ne kuitenkin jossain välissä, mun pää ei vaan ole kondiksessa, en jaksa ajatella enää mitään, se on vittu aivan sama mitä kukin musta ajattelee mutta se on loppu nyt. lukio loppuu mun osalta sillä en jaksa olla siellä, en nyt enkä koskaan. tekis vaan kaikille haistattaa vitut, mitään hyötyä kenestäkään minulle, parempi vaan kun oikeesti joutuisin sinne laitokseen, sielläpä mua kohdeltaisiin hyvin, tai ainakin ne ymmärtäisi että olen sekaisin, hienoa, tätä odotan enemmän kuin innolla.

toivoisin olevani jo paikassa minne menen mielelläni mahdollisimman pian. sinne menee pahat tyypit, minä mukana, kärki päässä. ette löydä minua sillä ne huudot soivat päässäni, te ette tiedä mitä tulen kohta tekemään. laitan itseni kärsimään.

tänään ei ole todellakaan päivä mistä tykkään, en pysty kävelemään ja jatkuvat epäonnistumiset saavat minut raivoihini, mikään kun ei onnistu. multa ei onnistu mitkään asiat, ei ihmissuhteet, ei koulunkäynti, ei mikään. tuskallista ja niin saatanan todellista, kunpa vain nyt kaikki muuttuisi parempaan suuntaan ja olisi iloinen mieli. mutta ei, joten en jauha enää paskaa kun en onnistu kirjottamaan mitään järkevää juttuakaan.

on kyllä tähänasti ollut huippu päivä, kävin hiihtämässä ja sitten kahden pienen pojan kanssa lähdettiin laskemaan mäkeä, oli se niin kivaa. muutaman kerran puuhun laskettiin ja haavoja naamassa mutta ei se menoa hidastanut, lopuksi keksimme kisan kuka parhaiten lentää pulkkansa kanssa, sattui tai ei. kai mulla on niin hyvä itsesuojelu vaisto että mulle ei käynyt juurikaan mitään, pojille kyllä. mutta muuten oli niin jees kaikki. väsyttää vaan niin paljon nyt, mutta pinnistelen kovasti että silmäni pysyisivät auki.

kaikki oli tänään kaunista niin kaunista että se ei unohdu koskaan. on hyvä päättää tähän.

nyt olen taas saapunut kotiin, ei enää innosta mihinkään lähteä, täällä on nyt ihan jees olla kun saan oman "kämpänkin" talomme toiseen päähän. siellä on toivottavasti rauhallista ja nukuttaa hyvin. mutta pian suuntaan kulkuni kohti äänekoskea, katsomaan Ellua, Jampea, Jannea ja jos vaikka Hegekin ilmestyis seuraan. olitte ihania uutena vuotena.<3 sitä muistelen tässä joka päivä, kiitos. ja minun rakas Riikkani, olet mielessäni koko ajan ja Topias myös.<3 rauhallinen viikonloppu tiedossa ja on se hyvä että viinakaan ei maistu enää, great.

kaikki kokemani asiat ovat olleet valheita, mikään ei niistä totta ollut. muistan vieläkin hymysi joka mukanani kulki, mutta nyt vain jäljellä muisto joka saa minut itkemään. et tiedä kuinka paljon satutit, siksi jatkan matkaa yksin haparoiden, enkä koskaan löydä turvaa mitä tarvitsen. lähelläsi oli hyvä olla, tuntui ettei sitä onnea kukaan saa murrettua, mutta sinä rikoit kaiken, syy oli minussa sen tiedän. en ole oppinut itseäni tuntemaan koskaan, miten luulit että pystyn elämään normaalisti mukana normaalissa elämässä. sinä olit varma kaikesta, minä en, mutta vaikenin koska en halunnut selittää sinulle asioita, et olisi kuitenkaan ymmärtänyt minua. annoin sinulle lähes kaikkeni, tai ainakin niin luulin, mutta ehkä pystyn jonakin päivänä antamaan enemmän ihmiselle joka aidosti minua rakastaa, eikä leiki leikkejään. ei saa särkeä haurasta sydäntä, sillä se ei korjaannu itsestään, tarvitaan kaksi, toinen puoli puuttuu. rakkaus säilyy ikuisesti vain kohde vaihtuu. tuota minun päähäni yritettiin takoa, mutta olin jo niin varma kaikesta ja torjuin kaiken, se olikin totta. en koskaan luota enää ihmiseen joka minua sanoo rakastavansa parin viikon tuntemisen jälkeen, en luota puheisiin, en mihinkään ennenkuin se henkilö näyttää ja osoittaa että hän on se oikea, joka rakastaa minua vaikeidenkin asioiden tullen. mikään ei ole ruusuilla tanssimista, ei kannata elää haave maailmassa, sillä ne ne kuitenkin murskaantuvat. minä tein niin ja tässä ollaan edelleenkin rajalla pudota syvällä, mistä takaisin ei ole tulemista. olen rikki henkisesti, siihen menee aikaa että palaudun ennalleen siihen iloon mikä minulla ennen oli, ehkä se hetki ei tulekaan koskaan. on absurdia sanoa ettei usko onneen, mutta niin se vain on minun kohdalla. miksi siihen uskoa kun aikaisempi onni on ollut vain täynnä valheita ja pettymyksiä. tai no on väärin sanoa noin sillä se aika oli myös elämäni onnellisinta aikaa. nyt vain elän päivän kerrallaan, en jaksa miettiä enää mitään koska pelkään että kaikki omat mietinnätkin lipuvat silmieni ohi, enkä saa kiinni mistään, mistä haluaisin. tuntuu vain niin turhalta tämä paska.

miten helvetissä saisin itseni ylös ja paremman mielen. en jaksa enää tätä paskaa, joka päivä samat asiat toistuu, tämä on jo niin vitusta. nyt minulla ei ole juurikaan hyvää sanottavaa, kun vain saisi oikeesti vaan liueta tuon puoleiseen. voimat ei riitä enää. en voi antaa kenenkään koskettaa, en luota, en koskaan.

nyt on hetki jollon mikään ei yksinkertaisesti kiinnosta, hirvee päänsärky koko ajan ja stressi koulun takia, ei tästä taas mitään tuu. vituttaa ja olo on paska. enkä oo muistanut ees syödä pariin päivään, heikkoa, mutta ei voi moneen asiaan keskittyä joten nyt on vaan koulu ja bändi, bändi ja koulu. ne on nyt tärkeimmällä sijalla elämässä tai no, ainahan on muutamalla henkilölle sija kiireessäni. olen yrittänyt kuntoilla kovasti että saisin lihasmassaa lisää ja oisin muutenkin ihan ok kunnossa. mutta nyt kaikki energia menee vaan tähän itsesääliin, tiedän että olen vaikea ihminen mutta nyt on hetki joka ei ole minua varten. kaikki on minua vastaan, en nyt tarkoita tällä ihmisiä tai no niitäkin, mutta arjen askareetkin tuottavat päänvaivaa. ja tuntuu että ois halu haistattaa paskat kaikille, mutta eih, ei mulle nyt olla pahaa tehty, mutta minulla on tapa purkaa paha oloni muihin, yritän päästä tavastani eroon vielä joskus. vituttaaaa.

tyhjä katse, tyhjät lauseet, mitä jää jäljelle? vain sinä ja kuinka rakkautesi kuolee mukanasi.