IRC-Galleria

että onnellisuus on läsnä.
Tuossa keskiviikkoisena tuli täyteen roimat puoli vuotta nahkatakkipoikaan törmäämisestä. Jep jep. Sehän se vasta ilta olikin ja seuraava päivä ehkä hekumallisin. Muistelee sitä aikaa kun mikään ei tuntunut miltään ja kaikki vaan oli kertakäyttöluokkaa. Ei minusta lopulta ole sellaiseksi hupakoksi. Tai ollut. Eikä tule olemaankaan. Semmoiset ajat tekee ehkä hyvää mut ei oo jäädäkseen mun rytmiin. Sitä lopulta on semmoista rakastuvaista tyyppiä. Ei jaksa mitn ihme pyöritystä loputtomiin. Yhden huuruisen illan säätämiset sun muut hömpötykset vaan vie hetkeksi sen läheisyyden kaipuun pois. Jees juttu sinänsä, ei tartte sitoutuu mihinkään eikä ole velvollinen ketään muuta kuin itseään kohtaan. Mutta siin on vaan se juju et ne kestää vain sen hetken. Kun sen läheisyyyyyhärpäkkeen tahtois pitää vähän kauemmin. Sit pitää rupee työstää hommaa pidemmälle ja olet yhtäkkiä symbioosissa jonkun kanssa. Se tuntu ahdistavalta ajatukselta aikoinaan. Oli hauskaa vähän leikkiä ajatuksella ja sitten antaa olla. Mut sit tuli vastaan tosiaan jotain minkä kanssa ei voinu vaan leikkiä. Kerta kaikkiaan. Luulenpa vaan jättäneeni huomioimatta leikkimisajatuksen vaikka se koko ajan oli huutamassa korvaani. Jotkut sanat vaan saa pysähtymään ja haluaa pois niistä hetkellisistä hurmioista. Pysyvämpää hurmiota. Nyt loppu leikit.
Kummasti vaan toitottaa itselleen ettei mistään loppupeleissä tule mitään. Ei se tarkota mitään, ollaan humalassa, ei mua kiinnosta, sitä ei kiinnosta, meitä yhdistää vain yksi yhtäläinen hetkellisen hurmion kaipuu ja that´s it. Tulee seuraava aamu ja krapula. Ei mut hei miks me vaan hengataan? Hei mennää tonne ja sit kävellään sinne. Joo pitäis tehä sitä ja mennä sinne mut käydään nyt tuolla ja hei vähäks mä haluisin mennä pelaa sun kaa minigolfii. Oho hups. Asia meni omalla painollaan ja huomioimatta. Musta tuntuu et kaikki johtuu vaan siitä, et olin unohtanu mun puhelimen systerille ja jouduin soittaa omaan puhelimeeni hänen luurista. Ei tullu mitn sellasta hetkee, et pitää vaihtaa numeroita ja treffaa sit myöhemmin ja plaa plaa. Muistan vielki sen hetken ku päästään Kallioon ja tulee semmone jännä fiilis et oon tuntenu ton tyypin jo kauan. We have a connection babe!
Pahinta oli ehkä se, et mikään itselleni tehdyistä päätöksistä liittyen miehiin meni puihin. Mut en kyl koskaan oo ollu semmonen tyyppi joka pystyy pitää ittensä irti asioista jotka miellyttää koviten. Hyvinhän se meni. Ja vaik mokaa niin ei se tarkota et tulee tekemään sen aina uudestaan. ei ei ei.


Kauheeta liirumlaarumia. Hyvää yötä. Ja olen rakastunut. Saan kai anteeksi tämän jauhannan vedoten siihen selittämättömään mielentilaan?