IRC-Galleria

HEIPÄ HEI =DTorstai 25.01.2007 01:33

MINULLA ON VIRTSAPUTKENTULEHUS! SE VÄHÄN SATTUU =D
Joskus sitä ihminen pysähtyy ajattelemaan nääs on mahtanut jumalalla olla hauskaa keksiessään kaikkia mahdollisia tauteja mitä ihmisille voisi antaa.

"Hmm, kuinka olisi tauti, jossa ihmisen silmät kääntyvät väärin päin ja esiin tulee luomi jossa on keskarin kuva, joten kaikki luulevat vittuilevan ja vetävät turpahan."

"Tai entäpä sellainen jossa elimistö kääntää suuntaa eli kakka tulee suusta ja pitää työntää ruoka perseeseen! Hahhah, nämähän ovat hyviä ideoita!"

"Voisin nyt keksiä vielä muutaman kun vauhtiin pääsin: kärpässieni, joka kasvaa suoraan suuhun niin että näkee kauheasti halluja ennen kuin kuolee eli ainakin varmasti alkaa uskoa minuun. Kooma, jossa tanssii koko ajan eli kun herää niin sattuu lihaksiin ihan tajuttomasti ja pitää miettiä, miksi kaikki katsovat noin kummeksuen. Virtsaputkentulehdus, jossa työnnetään näkymätön kynsiviila pissipimppiin ja vedellään sitä eestaas, samalla kun kaksi miniatyyrisorsaa talloo virtsarakkoa."

"Eivätköhän nämä nyt tältä erää riitä, huomenna voisin keksiä vaikkapa AIDSin. Krooh, pyyh."

OsavuosikatsausMaanantai 22.01.2007 11:50

Meille täällä onian hallituksessa on jo jonkin aikaa tullut sen suuntaista palautetta, että yrityksemme palvelutaso on huomattavasti laskenut. Ennen niin positiivinen tuloskasvu on lähtenyt jyrkkään laskuun. Otin asian esille johtokunnan kokouksessa, ja kävi ilmi, että asia oli ollut tiedossa jo pidemmän aikaa.

Typertyneenä siitä, ettei asialle oltu tehty mitään lukuisista yhteydenotoista huolimatta, päätin ottaa asian selvitettäväkseni. Ongelma osoittautui sisäiseksi ja rakenteisiin vaikeasti juurtuneeksi, joten korjaaminen tulee olemaan vaikeaa. Syypäitä ei ollut vain yhtä vaan yleinen asenne johti tähän lopputulokseen.

Pääosaa tässä karmeassa näytelmässä esittää valittamisen puute. oniaa on jo pitkään vienyt maailmalle tahto valittaa ja tämän puuttuminen voi johtaa pahimmillaan toiminnan lakkaamiseen. Olen patistanut kaikki työntekijäni etsimään tuoreita valittamisen kohteita, jotta yrityksemme tarina ei lopu tähän.

Hyvää loppuvuotta kaikille,

onia
hallituksen puheenjohtaja
En ole kuukauteen avannut sanaista arkkuani täällä tyhmässä galleriassa, hahaa. Tämän kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua paljon... ei mitään! Tasan kuukauteen, huom! Eli sisääni on jäänyt paljon kuona-aineita, jotka nyt vaativat ulospääsyä, esim. kakkaa. En nääs galtsu-taukoni takia käynyt edes paskalla. Äärimmäisen huono idea, täytyy nyt jälkikäteen sanoa. Ostin iPodin. Sitä ei tarvinut ladata. Käsi ylös te, joilla on ollut iksu. Minulla ainakin ollut, itseäni. Irtauduin ruumiistani ennen joulua eikä minulla siksi periaatteessa ole mitään tekemistä tämän kakka-idean kanssa, joudun vaan kantamaan seuraukset, uskomatonta paskaa. Olipa hyvä, että pidin tauon koska taso on ilmeisesti noussut pilviin, ihan kuin taiteilijat jotka feikkaavat kuolemansa. Tiedättehän, taulujen hinta nousee ja sitten kun tyypit "heräävätkin kuolleista", ei olekaan palautusoikeutta vaan pitää jäädä odottelemaan oikeaa delausta. Siinä voi parhaassa tapauksessa mennä vuosikymmeniä, eli MENI HUKKAAN SEKIN KYMPPITONNI. Menen tupakoitsemaan.
Matkustin siis tänään Pendoliinojunalla. Se maksoi 5,70 euroa enemmän kuin taajamajuna.

Matka-aikaa Lahdesta Helsinkiin Pendoliinolla kulkeminen vähentää 15 minuuttia suhteessa huokeampaan taajamajunaan. VR sanoo siis: aika on kallista, 5,70 euroa / 15 minuuttia.

15 minuuttia, jotka säästin junassa istumisessa, jouduin ikävä kyllä käyttämään 10-vaunuisen junan viimeiseen vaunuun ja lopulta vaunusta asemalle kävellessäni.

Eli junassa istumisesta pitäisi löytyä 5,70 eurollista laatua.

Vinetyksiä
1. Sillä gubella, joka on Pedofiilijunan penkit suunnitellut, ei ole ilmeisesti pienintäkään hajua siitä, mitä istuminen tarkoittaa. Penkit ovat kovat, jalka"tuki" on metrin päässä jaloista, nukkuminen ei tule kysymykseenkään, sillä tyynyt ovat ihan pepandeeerista ja ikkunakin liian kaukana, jotta siihen voisin nojata. Luulisi nyt, että tällä rahalla olisi hyvät penkit edes!
2. Vaunussa oli lapsi ja se vielä kaiken lisäksi vinkui. Luulisi, että tällä rahalla saisi lapset joko teljettyä johonkin äänieristettyyn tilaan, tai vaihtoehtoisesti asennettua suuhun jonkunlaisen vaiennuslaitteen. Niitä voisi myydä samalla ylikalliilla hinnalla kuin niitä kuulokkeita sellaisille tyypeille, keiden mielestä lasten ääntely ei ole siistiä. Se ei nimittäin ole.
3. Vessa. Kamoon. Joku oli kussu ympäriinsä eikä ollut vetänyt. Luulisi, että tällä rahalla saataisiin joku vaikka opettamaan sille tyypille, kuinka vedetään. Ja kustaan oikeaan paikkaan.


Johtopäätökseni siitä, mihin 5,7 euroa / naama käytetään, ovat tyynynpäälliset, jotka vaihdetaan joka matkan jälkeen. Näin sen ja voin vaikka todistaa. VR on ilmeisesti sitä mieltä että Suomesta on hyvä kitkeä pois ne taudit, jotka tarttuvat takaraivoista takaraivoihin junan tyynyjen kautta.

Muutama valittu sana PendoliinojunistaSunnuntai 17.12.2006 20:12

Heräsin tänään väärältä paikkakunnalta, Lahdesta, "karseess darrassa", kuten nuoriso sanoisi. Sieltä piti päästä pois ja koska ei kiinnostanut ottaa junaa, jossa joku mummeli kyttää vastapäätä ja ihmettelee, miksi tuo kaunis tytteli näyttää noin pahoinvoivalta, ajattelin käyttää muutaman euron ylimääräistä, jotta pääsisin kotohoni karkeloimahan ilman semmoisia vaivoja, mummoja. Lähijunissa on nääs aina kaikkia mummoja, nuorisoa ja hulluja. Kerran yksi jälkeenmainittu oli hyvin onnistunut koko matkan pysymään hyvin naamioituneena, mutta kun ilmeisesti sisäänrakennettu ajastin 5 minuuttia ennen junan pysähtymistä pärähti soimaan, alkoi hän kertoa meille, meille, joka tässä tapauksessa tarkoittaa melko täyttä junanvaunullista ihmis-aappinoita, kauniitakin oli joukossa, kuten minä, olen varsin kaunis niin rungoltani kuin mieleltäni, tarinaa, Jeesuksesta ja jeesuksenrakkaudesta, oivasti ajoitettuna niin, että junan päästyä viimeiselle pysäkilleen, joka ei tässä tarkoita kuolemaa, vaan ihan sitä viimeistä pysäkkiä, lopetti tämä nuori täti-nainen tarinansa, ehkä Jeesuksen johdattamana. Koska en tässä tarinassa jaksakaan kertoa teille Pendoliinoista, voitte lukea sen seuraavasta tuotoksestani, eikä teidän, jotka haluatte kuulla vain Pendoliinoista, tarvitse lukea tätä kyllästyttävän pitkää tekstiä.

EppaaTorstai 14.12.2006 01:53

Miksi ihmeessa mun boyfriendi saa kaikkia ihme läähätyskomsuja joltain 96vm tytöiltä galzuz? Missä on kaikki 96vm poitsut, jotka komsais mua koska ne haluaa "maturea" lihaa eli naista, joka osaa opettaa temppuja (kuten miten hypätään karvaisen renkaan läpi)
Miksi, miksi, miksi?

Annan teille joululahjaksi omakeksimiä tosi pervoja juttuja, hihi:

Pippeli meni peppuun ja sanoi "Hyi, täällä haisee, päästä minut pois!" Mutta joku olikin laittanut oven kiinni, ja niin pippeli jäi sinne elämänsä loppuun asti.

En keksi enää. Loppu.

XDTorstai 07.12.2006 23:20

HÖHHÖÖHÖHHÖHÖHÖHÖ tässä on tällanen leikki jossa kirjotetaan googleen juttuja ja sit katotaan mitä sieltä tulee XD

Eka kirjotin et "SANA" ja tuli
"Adventtina kautta maailman ensi-iltaan tuleva filmi kuvaa realistisesti ihmisiä ja olosuhteita, joihin Jeesus syntyi"
eeeeeeeeeeeeii vittu joku jeesus XDXDXD hajoon ihan täysin!!!! hahahahah, oikeesti!

Sit "pierupihvi"
ja tuli vaa "Tarkoititko: perunapihvi " no en tarkottanu! Miks oisin kirjottanu pierupihvi, jos oisin tarkottanu perunapihviä? Vittu Google on paska XD Jos mä haluun pierupihvii ni mä kans haluun!!

"Stefan"
="Stefan. Superkomunikator internetowy - 100% gratis 100% satysfakcji. Nie czekaj! Bierz póki ciepły :)"
haha onks toi muka jotain kieltä??????? ei vittu, painu sinne missä tota puhutaan, eli johonki vittu öö sinne mestaan jonka nimi on vaikka joku no en tiiä hei ihan sama joku missä ne puhuu tollasta vitun äläbölökieltä joku aarghhg svengalo HAHAHAH mikä vitun nimi on joku stefan, joku hinaajanimi

sit (tää o ihan vitun hyvä)
"Hasis"
="Hasis on samalla tavoin vaikuttava päihde kuin kannabiksen kukinto"
Vittu noi ei tiedä mitään!!!!!!!!!!!!!!! painukaa vittuun, google!!!

Heute spreche ich SprachenPerjantai 01.12.2006 12:30

Sehr, ja. Viele Sprachen in dem Welt heute, ja. Und so viele kann ich auch sprechen, ja. Sehr gut, Aino. In Deutschland weil man Eino schreibt, sagt mann ja "Aino". Es ist sehr lecker, weil Eino eine name der Mann ist und Aino Mädhchens, ja. Sehr!
Ach, warum?

[Ei aihetta]Perjantai 01.12.2006 00:11

Oon ihan 100-varma että kaikki lostin naisnäyttelijät on valittu niiden huulien perusteella. 4real. Katsokaa niitä.

[Ei aihetta]Tiistai 28.11.2006 15:24

Justiinsa tajusin että meikäthän ei mitään tupaantulaisia pidä vaan TURPAANTULIAISET JOISSA TULEE VAAN TURPIIN.

Että tervetuloa vaan