IRC-Galleria

No olipahan viikonloppuMaanantai 15.06.2009 01:14

Torstaina aloitimme aikaiseen viikonlopun vieton, koska Mikko päätti ottaa töistä perjantain vapaaksi. Ensimmäisenä suuntasimme RAX:iin viettämään Mikon äidin synttäreitä. Pekka odottikin meitä RAX:in käytävässä narrin naamari (Venetsiasta ostettu) päällään. Tästä eteenpäin ilta olikin melekosen mielenkiintoinen. RAX:issa vedettiin vatsat pullolleen ja parin tunni päästä vyöryttiin kotia kohti Anttilan kautta (ostin äidille synttärilahjaksi Ponille kyytiä kakkoskauden).
Kotio päästyämme Pekka iski WII:hin tulille Resident Evilit ja Mikko nukahti. :D Minä pelailin ensin vähän aikaa Pekan kanssa Ressua ja sitten päädyin siihen, että Sims on huvittavampi. Simejä on kiva rääkätä, etenkään jos ei osu niihin saatanan zombeihin, vaan Pekka saa tappaa kaiken. :|

Perjantai-aamuna heräsin paniikkiin, kun tajusin, että vatsatähystys lähenee. Bussissa meinasi jo paniikki iskeä ja sairaalaan päästyäni vapisin. Hemmetti soikoon, että voikin joku tutkimus pelottaa noin hemmetisti. >.< No, luojalle kiitos lääkäri osasi hommansa ja se oli ohi alle kymmenen minuutin. Pahinta oli kyllä, kun se tuubi tungettiin sinne kurkkuun. Tukehtumisen tunne oli valtaisa. Siihen yhdistettynä sitten se, että meikäläisen yrjörefleksit on kunnossa ja herkät olleet aina, niin om nom nom. <3 Olipa kivat jämät sitten siinä meikäläisen naaman edessä tutkimuksen lopuksi. Tulos: Mitään ei löytynyt, otettiin koepalat, ensi viikolla viipalekuvauksiin.

Tämän ihanan ja mieltälämmittävän kokemuksen jälkeen etsiydyin verikokeiden kautta kotiin ja aloin tekemään ruokaa ja siivoamaan. Mikko ja Pekka keskittyi tällä välin hakkaamaan Diabloa. (Olisin minäkin tahtonut perkele. : <). Mikon isä tuli perheineen siinä puol kuuden aikoja ja Mikon äiti samoihin tienoihin. Siinä sitten oli kivat get-togetherit ja yhdeksän jälestä käytiin vielä Motorestiltä pizzat. Tämän jälestä pääs sitten taas säätämään omiaan.

Lauantaina kuului kutsu kaupunkiin syömään. Käytiin sitten kinukkiravintelissa. Oijoijoi, buffetti. <3 Söin kyllä vaihteen vuoksi niin paljon, ettei mitään rajaa. Friteeratut kanat on parhautta. Etenkin sen soossin kera. Söin puikoilla suurimman osan ajasta! Osasin! Yay!

Illalla oli vuorossa Sallan synttärit. :D Oli hemmetin kivvoo. Grillattiin. Tosin olin edelleen niin hemmetin täysi, että sain alas vain yhden täytetyn sienen kera pekonin ja yhden grillitassun. Mutta söin kuitenkin! Drinkit oli edelleen sekoitussuhteeltaan ihan täysin perseestä, mutta minkäpä sille teet. Ehkäpä juhannukseen mennessä oppisi sen hyvän sekoitussuhteen. Helvetin pahanmakuista, hyihyihyi. Ja Salla sai lahjaksi Tony Tony Chopper pehmolelun! MINÄKIN TAHDON! *wink wink*
Yöllä ukkosti ja minulla ei ollut kivaa, pelkään sitä. :( Samoihin aikoihin Pekka ja Eetu pelasi taas Ressua. Kova meininki oli.

Aamusta olo oli hiukan hutera, mutta kotiin asti tuli päästyä (kiitos Sallalle kyydistä). Kamerakin löytyi pienoisen etsimisen (oho, se oli repun sivutaskussa koko ajan) jälkeen. Kahden aikoja päädyttiinkin sitten veljen kyydillä kohti porukoiden mökkiä tarkoituksena viettää äidin synttäreitä.
Oli hyvää pizzaa taas. :O~~~ Paistettiin myös vaahtokarkkeja!
(En ole muuta tehnyt näemmä kuin syönyt koko viikonlopun.)

Saunassa oli kivvoo, heitin talvituRRRRRRRRRRRRkin veke ja naapurin koira söi veljen salakan. Om nom nom.

Nyt minä meen syömään. TAAS. Lämpimii voileipii, nom nom nom! Ruoka on parhautta.
Etenkin jos se on kiinalaista. :O~~~

Jaksoin myös siivota! Wuhuu!

Huomenna tulee nanukkeli käymään. <3

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.