IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 01.04.2011 02:17

- Mitä yhteistä on HIFK:lla ja impotenssilla?
- Molemmat sohii luukulla, muttei saa mitään aikaan.

tottaPerjantai 01.04.2011 02:16

- Miksi HIFK:n pelaajat eivät uskalla pelata korttia?
- Koska he pelkäävät Ässiä ja Jokereita.

[Ei aihetta]Perjantai 01.04.2011 02:15

- Pääsin jäähalliin töihin ja sain maailman helpoimman homman, HIFK:n kannattaja kertoo kaverilleen. Minun ei ole tarvinnut vielä tehdä yhtään mitään.
- Mitä se sellainen työ on? toinen epäilee.
- Minun pitää vaihtaa numerot taululle, kun HIFK tekee maalin.

hahePerjantai 01.04.2011 02:14

Kolme lätkäfania oli matkalla matsiin kun yksi heistä huomasi jalan törröttävän tien vierellä olevasta pusikosta. Kolmikko meni katsomaan ja löysi puskasta tajuttomana makaamasta alastoman, viinalta haisevan naisen. Jokerifani päätti suojella naisen yksityisyyttä laittamalla lippalakkinsa tämän oikean rinnan päälle. TPS:n kannattaja seurasi esimerkkiä ja asetti oman fanilippiksensä naisen vasemman rinnan suojaksi. HIFK-fani seurasi kollegojensa puuhia ja laittoi lopuksi oman lippiksensä naisen haarovälin päälle. Paikalle soitettu poliisi alkoi tutkia juttua. Aluksi hän poimi ylös Jokerilippiksen ja teki muistiinpanoja lehtiöönsä. Sitten hän poisti TPS-lätsän ja teki lisää muistiinpanoja. Sen jälkeen hän tarttui HIFK-lakkiin, nosti sen haarovälin päältä ja näytti hämmästyneeltä. Poliisi laittoi lakin takaisin, nosti sen uudelleen, eikä näyttänyt vieläkään tyytyväiseltä. Niinpä hän toisti toimenpiteen vielä kolmannen kerran. - Mitä hemmetin pelleilyä tämä oikein on? HIFK-fani hiiltyi. Taidat olla aika pervo tapaus! Vai etkö ole ennen naisen jalkoväliä nähnyt?
- Olen kyllä, konstaapeli vastasi rauhallisesti. En vain ollut uskoa näkemääni. Kas, tämä oli ensimmäinen kerta, kun löysin HIFK:n lakin alta jotain muuta kuin mulkun.

hdhadPerjantai 01.04.2011 02:00

TEE TÄMÄ NIIN HUOMENNA TAPAHTUU JOTAIN TODELLA HYVÄÄ
Voisitko seurustella jonkun 9 vuotta vanhemman kanssa? - en ikinä!
Oletko koskaan ollut todella ihastunut? - nytki <3 ;)
Oletko hyvä peittämään oikeat tunteesi? -e tod :D
Mainitse yksi asia, jota odotat innolla? - jospa jotain jännää tapahtuuis
Oletko ikinä kävellyt seinää päin? - jepa
Ajatteletko nyt jotakuta? - jokahetki ;)
Miltä hiuksesi näyttävät tällä hetkellä? - emt?
Voisitko olla kuukauden puhumatta parhaalle ystävällesi? - e!
Luuletko että joku ajattele sinua tällä hetkellä? - toivotaa parasta (::
Kerro paidasta, joka on ylläsi. - tälläne homohuppari
Vilkutatko kun näet ihmisiä joita tunnet? - jep
Onko sinua ikinä suudeltu rakettien paukkeessa? - kerra
Mikä oli viimeisin punainen asia minkä söit? - suklaat
Viimeinen ihminen joka puhui sinulle facebookissa? - oonahomo <3
Tykkäätkö saada isoja haleja? - joskus
Mitä teit kello 8 tänä aamuna? - olin koulul :D
Oletko hyvä matematiikassa? -evitus
Jätätkö koskaan puhelinvastaajaviestin? - joskusehk
Minkälaisen ja merkkisen talvitakin omistat? - EIOO
Nukutko yleensä makuuhuoneen ovi kiinni vai auki? - kiin ofc
Onko jääkaapissasi Coca-Colaa? - eip :)

:(Tiistai 29.03.2011 00:32

Humans makes much mistakes in life, I'm really sorry for my mistakes.
I hope girl that I could get you back.
I love you and hope you feel same

<3Tiistai 29.03.2011 00:20

Mietit juuri nyt jotakuta. Hän on söpö, ihana ja kiva, et haluaisi päästää hänestä irti. Tahdot ettei mikään kohdallanne mene väärin. Haluat nauraa hänen kanssaan ja olla lähellä toisen turvana. Kopioi tämä päiväkirjaasi, ja saat jonkun ihmisen hymyilemään. Perjantai tulee olemaan elämäsi paras päivä, jos kopioit tämän itsellesi 60 sekunnissa.

<3Maanantai 28.03.2011 03:05

Tyttö ja poika ovat seurustelleet 7 vuotta, ja tyttö soittaa poikaystävälleen:
- Tyttö:
Mä rakastan sua.
- Poika:
Joo, tiedän että rakastat, kaikki rakastavat minua.
- Tyttö:
Todellako?
- Poika:
Kyllä... Kaikki ystäväni, jotka ovat tyttöjä, kertovat sen minulle päivittäin.
- Tyttö:
Täh? Enkö mä sitten oo sun ystävä?
- Poika:
Et.. Olet tyttöystäväni. Miksi?
- Tyttö:
Kun minä sanon että rakastan sinua, silloi myös tarkoitan sitä.
- Poika:
Tiedän että tarkoitat sitä... Sinun ei vain tarvitse kertoa sitä minulle päivittäin kovin usein. Tiedän että olet rakastanut minua siitä päivästä lähtien kun aloimme seurustelemaan. Ja minä rakastan sinua päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän..
- Tyttö:
......
- Poika:
Joten haluatko lähteä huomenna jonnekkin juhlistamaan 7-v päiväämme?
- Tyttö:
Kyllä. Mutta minne?
- Poika:
En tiedä.. Ehkä elokuviin tai jotain?
- Tyttö:
Okei..
- Poika:
Haen sinut huomenna, sinun ei tarvitse kuin olla valmiina.
- Tyttö:
Okei, mihin aikaan tulet?
- Poika:
Olen kahdelta kotona töistä, syön ja tulen sitten. varmaan 15-20min.
- Tyttö:
Luulin ettei sinulla ole töitä huomenna?!
- Poika:
Yksi työkavereistani on sairaana, tuuraan häntä.
- Tyttö:
Okei, joten näemme 14.20?
- Poika:
Kyllä! Ja kulta?
- Tyttö:
Niin?
-Poika:
Minä rakastan sinua.
- Tyttö:
Minäkin rakastan sinua.
- Poika:
Juu, mutta työnantajani katselee minua työhuoneestaan vihaisesti, minun pitää mennä.
- Tyttö:
Okei, heippa.
- Poika:
Heippa.
****************************
Seuraavana päivänä..
Poika ajaa tyttöystävänsä luo, ja lähtee hakemaan tyttöä ovelta.
- Tyttö:
Hei! (suutelee poikaa)
- Poika:
Oletko valmis?
- Tyttö:
Hmm.. Odotas.. Haen laukkuni, lähdetään sitten?
- Poika:
Okei.
Tyttö luuli heidän menevän elokuviin ja illalliselle, mutta kun he pääsivät autoon..
- Poika:
Odota! Sidon silmäsi.
- Tyttö:
Miksi??!
- Poika:
Se on yllätys.
- Tyttö:
Millainen yllätys??
- Poika:
Iso sellainen.
- Tyttö:
Okei, mutta vain jos lupaat pitää minua kädestä koko matkan kun ajamme.
- Poika:
Minä lupaan.
- Tyttö:
Okei, sido nyt ne silmät..
Ja he ajoivat, ajoivat, ja ajoivat...... Ja pysähtyivät.
- Poika:
Okei! Olemme täällä!
- Tyttö:
Missä!
- Poika:
Odota, anna minun kantaa sinut sinne paikkaan!
- Tyttö:
Mihin paikkaan?
- Poika:
Erääseen.. (suutelee tyttöä)
- Tyttö:
Kulta!...
Poika kantaa häntä..
- Poika:
Okei, anna minun ottaa siteet silmiltäsi.
- Tyttö:
Missä me olemme?
Poika avaa siteet tytön silmiltä ja tyttö näkee paikan johon poika on hänet vienyt.... Tämä on paikka jossa poika ensimmäisen kerran tunnusti tytölle tunteensa.
- Tyttö:
Voi luoja! (itkee..)
- Poika:
Miksi itket?
- Tyttö:
Tämä on paikka jossan ensimmäisen kerran sanoit minulle että.. että...
- Poika:
Mitä aiot tehdä loppuelämälläsi? (poika tulee tytön selän takaa, halaa häntä takaa päin, polvistuu hänen eteensä ja kysyy "Kulta, mennäänkö naimisiin?")
- Tyttö:
(Kyyneleitä tulee yhä enemmän ja enemmän)
- Poika:
En ollu töissä silloin kun soitit minulle.. Olin järjestämässä tätä yllätystä.
- Tyttö:
Nouse ylös!!!!
- Poika:
Todellako?
- Tyttö:
(suutelee häntä)
- Poika:
Oliko tuo kyllä vai ei?
- Tyttö:
Kyllä.
Jos kopioit tämän omaan blogiisi, sinun rakkauselämäsi tulee aina kukoistamaan!
MUTTA!
jos et kopioi tätä, rakkauselämästäsi ei tule mitään, tulet aina jätetyksi, ja tulet kärsimään koko loppuelämäsi ajan
yksinäisyydestä!
Sinulla on 3min aikaa kopioida tämä

-Maanantai 28.03.2011 02:13

You are only girl on my world.

JOKERITKeskiviikko 23.03.2011 22:43

Jokerit johtaa 2-1 HIFKI ON PASKA