IRC-Galleria

hei miten näin hyvän päivän iltana voi hajottaa näin paljon?

Tein tänään kaksi asiaa. Suunnittelin tatuoinnin ja merkkasin ylös sinkkuuden plussat ja miinukset.
Plussia kertyi aimo annos, joka ilahdutti suuresti paria työkaveriani (myos sitä joka joutuu kuuntelemaan hajoiluani) ja miinuksia vain muutama. Yhtä, aika ratkaisevan kokoista miinusta en kirjannut.
Sitä ettei sinkkuus vedä kaikkine hyvine puolineenkaan vertoja sille kun rakastaa ja tulee rakastetuksi.

Ja sitten oli se tatuointi.

Joo. Kävelin tänään kaksi tuntia ympäri leinola-atala-holvasti akselia. Mun reidet on niin kipeät, vois melkein itkeä.
No, itkin kyllä jo, mutta tuskin reisien takia. Se on erikoista kuinka voi olla aivan mielettömän vihainen, loukkaantunut ja raivoissaan jollekin (melkein uskoo vihaavansa) ja silti sattuu niin järjettömästi. Olisi niin helppoa nyt vaan mennä nukkumaan pihalle, ja toivoa ettei heräis, mutta niin. Ma en ole se tyttö enää. (Jos olisin, en olisi lainkaan vihainen, vaan kuolisin suruun.)
Ma olen huomannut tän prosessin aikana itsestäni villejä puolia. Ma olen kaunis, todella hyvän näköinen. Sosiaalinenkin. Ma pystyn asioihin jos ma vaan oikeasti haluan, ma voin siis sanoa EI. (On muuten mahtava tunne.) Kenellekään, ei kenelläkään, ole oikeutta loukata mua tai kävellä mun yli.
On raivostuttavaa huomata, että sananlaskut ovat totta.




Kaikkein vaikeinta on rakastaa jotain niin paljon että kaikki sattuu, kuin sydäntä vedettäisi ulos terävällä koukulla. Varsinkin kun se jokin osaa vielä pahentaa tilannetta.
Alan olla sitä mieltä, että vi**t. Ma olen sen verran namu ja saalis, että jos tällasen hylkää, se kyllä kertoo jotain..

Laitan rajaukset silmiini, joka päivä. Pukeudun aina hameeseen, huosujenkin kanssa. Laitoin tänään tekokynnet ja torstaina saan hiusten pidennykset. Kuitenkin äijäilen, juon niin kuin mies, panen niin kuin mies. Kuulemma ristiriitainen. Selvä.

On merkillistä, että kaikesta huolimatta aika kuluu vääjäämättä eteenpäin. Mikään mitä teen ei muuta tätä yksinkertaista tosiseikkaa. (Oh, tiedän.. n i i i n tekotaiteellista p*skaa.) Sain sairaslomaa koska en osaa olla normaali. Jotenkin aina onnistun sotkemaan asiat niin totaallisen onnellisesti, että sen solmun ratkomiseen tarvittaisi todennäköisesti sakset. Vähän kuin leikkaisi purkaa hiuksista.
Asiahan on kuitenkin niin, että siinä touhussa ei satuta kuin itsensä ja loukkaa muita. On hassua huomata miten paljon ihmiset ympärillä minusta oikeasti välittävät-. Vaikka en kaikkea usko, pysty uskomaan, on sentään jotain mihin voin luottaa.
Se ei ole siitä kiinni kuinka monta paistettua perunaa tein turhaa kun jotain tärkeämpää tuli tielle, tai kuinka joskus ei vain muista soittaa, tiedän sen sillä en minäkään täydellinen ole, ja liian usein huomaan itsessäni piirteitä joita inhoan. Kyse on siitä, että vaan tietää. Jos jotain tulee, minulla on turvaverkkoni, minulla on ystäväni.

Mitä minä millään muulla.

Mulla on hyvä olla :)

Pitkästä aikaa. Ma ajattelen itseäni.

Ja lähden tänään Londoniin. OiOi. Kyllä sitä olis kiva jos ois joku jolle tuoda tuliaisia ;)

Miksi pelkään seurustella?
Ensimmäisen poikaystäväni tapasin ollessani liian nuori hänen ollessaan jo jotakuinkin nuori aikuinen. Eihän siitä ensin mitään tullut. Ihmeellistä sähläystä, ujoja katseita, mitään en uskaltanut edes puhua. Toinen kun oli paljon viisaampi.
Sellainen teini-iän ihastus ei kestänyt, vaihdoin turvallisempaan. Luulin sitä rakkaudeksi, ja varmasti se sitä jollain tasolla olikin. Hämmennystä ja omistushalua. Sittemmin himoa. Paras ystäväni tiesi mistä pidin, ja pidin hänestä. Kammottava ajatus ikuisesta rakkaudesta tunkeutui mieleeni, ennen kaikkea jos se en olisikaan minä. Pienet asiat saivat hulluksi mustasukkaisuudesta. Mikäs siinä, helpointa oli antaa periksi.
Ujous ei ollut poissa, kun päätimme yrittää ensimmäiseni kanssa uudestaan, tällä kertaa vain kärsivällisyydellä oli osaa. Pelkäsin kuollakseni kaikkea kosketusta, se voisi olla liikaa. Hän rakasti. Varmaan vieläkin, vaikka puhuminen onkin nykyään helpompaa. Silmiin katsominen ei satu ja halaus vie melkein jalat alta. Kolmatta kertaa ei virheitä saa toistaa.
Viimeisin alkiu kesä oli katastrofi. Kuinka paljon voi tarvita pelkkää läheisyyttä ja hyväksyntää? Niin paljon että se alkaa vaikuttaa hengittämiseen. Kaikki kulkee hitaasti. Haluaa vain huutaa, avata itsensä niin auki, että pääsee pois.


Ja sitten puhutaan rakkaudesta ja rakastamisesta. En minä ole siten rakastanut kuin sitä tyttöä, mutta se oli jotain erikoista.
Ehkä minä vielä. Se vaatii liikaa luottamusta. Miksi minä en riitä? Olenko jotenkin väärä? Ei se kenenkään vika ole, että olen epävarma.

En minä kuitenkaan haluaisi tuntea itseäni halvaksi, helppo voi olla, muttei halpa.

hmm.
mun elämä on absurdia. tää ei ole eka kerta, tätä tapahtuu aina kun Joku on kyseessä ja sitten ma olen vaan kovin hämmentynyt. Ma en näyttänyt sille sitä sarjakuvaa. En ma voinut. Oli outoa olla sen kotona. Se olisi voinut yhtä hyvin olla vain sen koti, muttei kuitenkaan. Ma en ymmärtänyt jotain tiettyjä asioita. Enkä varmaan koskaan tule ymmärtämäänkään. Ne tunteet on liian syvällä.

Ja sitten. Ma tykkään osasta musiikista mitä NRJ soittaa. Sitä tulee kuunneltua täällä töissä aika paljon. Tänään on pitempi päivä ja illalla Ilona tulee taas katsomaan mun luo elokuvia. Musta on kiva kun mun luona käy ihmisiä.

Huomenna on Harry Potter päivä. Voi olla etten pääsekään White hippoihin pinkkiin. Joskus sitä vaan haluaisi irroitella. Ma olen huono jossain sellaisissa aisioissa kuin suhteet. Olisi ihanaa jos olisi joku jonka kainaloon käpertyä ja suukotella ja rakastaa. Ma en vaan nyt halua miestä. Miksi tää menee tälleen vaiheittain? Ma en tykkää siitä. Miksi ei voi olla vaan hetero TAI gay? On vaikeaa luoda suhdetta jos ei ole itsestään varma. Minäkö varma?

ma ja lotta oltiin korkeasaaressa.
todistin olevani blondi kun en oikeasti tiennyt että se on saari. siis aikuisten oikeasti. se oli.
näen henriikan huomenna. aika outoa. on outoa olla tekemisissä.

ma olen edelleen vähän ihastunut yhteen ihmiseen. eikä se ole kivaa. ma en tykkäile tällaisesta. mun kissi, Felix, tulee kait perjantaina kotiin, pitää siis käydä shoppaamassa kissan ruokaa ja hiekkaa. kaikki sitten katsomaan mun pikkupetoa!

tänään on jo tosi mones päivä, ma täytän kohta vuosia. se siitä onnellisesta 20 ikävuodesta, niitä tulee koko ajan niin nopeasti lisää. ma voisin pitää yhdistetyt tuparit ja synttärit. isommat synttärit tulee elokuussa kun ma ja lotta vietetään meidän nelikakkoset.

Pari suhdetta vs. parisuhde.

Ma en osaa nyt sanoa. Tuntuu tyhjältä kun ei kukaan odota kotona. Toisaalta, voin vallata koko sängyn, ostaa pussillisen maustettuja perunalohkoja ja syödä ne kaikki itse. Voin runkata kun tahdon, ja katsoa sellaista pornoa kun haluan. Voin olla suihkussa kauan ilman, että joku haluaa vessaan. Voin iskeä baarista kenet haluan, koska haluan.

Miksi sitten mulla on sellainen tyhjä olo. Ihan kuin ilmapallolla, josta ilmat on päästetty pois. Tapaan entisen tänään. Toisen samanlaisen tapasin torstaina. Joitain asioita ei vaan osaa ymmärtää, miten joku sellainen suhde jossa toiselle sanoo "Rakastan" voi loppua? Voiko niin iso tunne kadota? Ma en ymmärrä jotain pikkuisia yksityiskohtia tässä. Veikkaan että mulla jäi joku pikku präntti lukematta, kun allekirjoitin sopimusta.

Ma haluan tuntea. Oikeasti.