IRC-Galleria

MOI T_TTorstai 21.07.2011 00:14

Pari päivää sitten oli syntymäpäiväni, joka yllätti tulemalla täysin nurkan takaa. Se oli vähän niinkuin OHO! synttärit. No, ehdin kuitenkin matkustaa lauantaina vielä turussa lastenlipulla ja cosplayjata koko päivän, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja puolikkaiden junalippujen aika on ohi. Haikealta se kuulostaa, mutta tästä lähtien täytyy ostaa koko junalipun hinta vr:n alueella.

Syntymäpäivä meni oikein rattoisasti piirrellen liiduilla enimmäkseen, vaikken lopputulokseen ollut tyytyväinen täysin. Sitten söin kirsikka kakkua ja mehua. Lahjaksi sain vaaleanpunaisen, muovisen ruusulta näyttävän matka peilin. Se oli kääritty kauniin mintunvihreä tyyppiseeen A4 paperiin, joka oli teipattu kiinni näkyvästi läpinäkyvillä teipeillä. Aluksi kun näin tuon paketin luulin sitä roskaksi, joka oli unohtunut pöydälle. Mutta unohdetaanpa se, peili tuli oikein tarpeeseen vaikka tulevaisuudessa varmasti nolostun sen esille ottaessani. Peili tulee tarpeeseen koska vanha valkoinen säästöpankin peili lohkesi ja tällä hetkellä peili, jota olen kantanut mukanani on melko nolo. Se on pokemon peili jota koristaa likainen pikatsu ja sisällä lukee "POKEMON Gotta catch ´em all!". Illa sitten naputtelin novellejani aivoista koneelle jne. Jatkoin "Musta lampi" novelliani jatkaen kohtausta jossa päähenkilö sekoilee kuumeen ja lääkkeiden vaikutuksen alaisena leikaten melkein toisen henkilön korvan irti. Se oli virkistävää ja sain kirjoitettua oikein oivan pätkän syntymäpäivä lahjakseni. Sitä edellisenä iltana olinkin viimeistellyt jo yhden tarinani "Avaimen reikä", joka kertoo huono onnisesta näyttelijättärestä joka istuu rappukäytävässä unohdettuaan avaimensa ja tultuaan treffiseuransa lyömäksi. Myöhemmin paikalle osuu nais suhteissa epäonnistunut balsamoija, joka ystävällisesti tarjoaa ex-tyttöystäviensä jättämää meikin puhdistus ainetta. Todella omiituisia tarinoita näin jälki käteen mietittynä.

No, mitä tämä vuosii tuo mukanaan on suuri mysteeri, mutta varmaan jotain jännää tulee tapahtumaan.

Ps. Piti kirjoittaa lyhyemmin mutta tämä olikin yllättävän hauskaa. Tietenkin arvaan ja ehkä tiedänkin että se, joka tämän lukee on "LOL mikä idiootti, ketä tää oikeen edes kiinnostaa" ^---^

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.