IRC-Galleria

Runoanalyysi J. karjalaisen kahden levyn kautta

Valitsin runoanalyysiin kaksi J. karjalaisen levyä: Lumipallo ja Keltaisessa talossa. Karjalaisen lyriikka käsittelee erilaisia asioita laidasta laitaan, on balladia, romanssia, elegiaa ja oodia. Levyjen kappaleet eivät pysy yhdessä teemassa, vaan ne käyvät kaikenlaisia aiheita läpi kuten menetettyä rakkautta, rakkautta, työntekoa, tunteita, muusikon elämää, suomalaista melankoliaa, elämäntarinoita, sirkus, villiä länttä, satuhahmoja. Lyriikoissa myös esiintyy populaarikulttuuri- hahmoja ja tuotemerkkejä, esimerkiksi John Lennon, sheriffi ja Maybeline. Lyriikoissa käsitellään myös oman aikansa (n.90-luvun) tempauksia, kuten rocktähden katoamistemppua ja nykyajan miestä, samalla kuitenkin ihaillaan sudenkorennon kauneutta järven rannalla. Levyissä siis esiintyy kaupunkimaisemaa neonvalomainosten valossa ja kiireistä elämää sekä luonnonkauneutta ja taruhahmoja. Lyriikoissa on paljon metafooria ja kielikuvia.

Analysoitaitavaksi kappaleeksi valitsin Adios, Amigos! Itse laulu ei ole kovin iloinen, koska sen puhujalla ei ole kaikki ihan hyvin elämässä. Puhuja kertoo kuinka hän on ollut koko yön juomassa ja pelannut kaikki rahansa. Puhuja yrittää pummata ohikulkijoilta taxirahaa mutta päätyy lopulta kävelemään. Hän ei ole kovin hyvässä kunnossa, siksi ohikulkijat yrittävät välttää häntä väittämällä ettei heillä ole rahaa. Puhujalla ei vaikuta myöskään olevan työtä, koska hän katselee töhin kiireissään meneviä ihmisiä, ja hän haikeasti sanoo: "Mulla on vain kiire päästä nukkumaan,..". Samassa säkeistössä puhuja myös kutsuu ironisesti itseään sankariksi. Kahdesta säkeestä "Sankarit on väsyneitä/ ja mä olen yksi heistä nyt,.." voisi myös päätellä että puhuja on hiljattain menettänyt työnsä ja ehkäpä juuri sen takia on ollut juomassa ja pelaamassa.

tatta ta.. tattadaaa! OBAMA!Perjantai 03.09.2010 19:16

tänää oli torkkelissa tossujaiset, ja aikaisin aamulla valmistuin tossujaisiin ja päivän ensimmäisiin tunteihin (heräsin klo 6.00 ja junaan vaan istumaan tuntia myöhemmin). tossujaisissa meidän "luokkaryhmä" 10G pukeutui miesten pukuun (eli kauluspaita, kraka jne.) , ja minä tietysti tein niin....
sitten itse tossujaiset (klo 13-15)..
10G:ee menee lavalle ja ei siinä vielä mitään, minut työnnetään lavan etuosaan pukeutumiseni ansiosta.....hmm.. ja mitä siitä tuleekaan.... vedän ihan täysillä YMCA:n tahtiin, tosin unohdan liikkeet ja sillein ja no onneksi meidän piti pitää naamojemme edessä obama naamareita niin ei kukaan tunnistanut ollenkaan^^

ps.itseasiassa aluksi marssittiin liian kovaa tömistellen ja musiikki jouduttiin pysäyttämään hetkeksi että ääntä lisättiin, mutta ei sinne lavalle kuulunut se musiikki kovin hyvin silti.^--*

[Ei aihetta]Tiistai 20.07.2010 19:59

Tänä vuonna olen saanut synttärilahjaksi lahjakortin kirja kauppaan ja pastakoneen ja monia onnen toivotuksia^^.

...

ja TÄNÄÄN olen käyttänyt runsaat neljä tuntia kirjan lukemiseen (Setä Pitkäsääri), ja siinä kun olin lukenut vähän yli puolet kirjasta ajattelin että ompa hauska kirja ja mieleeni pälkähti eräs hauska idea:
Voi kuinka hauska olisi ruveta jonkun setä pitkäsääreksi (tosin omassa tapauksessani sen pitäisi olla täti pitkäsääri, mutta se on vain pikku seikka) no kumminkin saisi aina kerran kuukaudessa vähintään yhden kirjeen jossa henkilö kertoisi asioitaan ja itse pysyisi nimettömanä "hyväntekijänä". Mutta tuskinpa koskaan tosielämässä minulla olisi varaa toimia hyväntekijänä, mutta olisihan se kiva jos joku haluaisi "setä pitkäsäären" joka vaatisi ja lukisi kirjeitä ja joskus ehkä lähettäisi jotain pientä mutta jolla ei olisi aivan varaa tulla kutsutuksi "hyväntekijäksi".^^

Allekirjoittanut "wannabee setä pitkäsääri"

PS.
eli jos joku etsii setä pitkäsäärtä joka ei maksa opiskelua tai ei anna rahaa, täällä olis yksi sellainen^^

helsinki!Keskiviikko 16.06.2010 22:19

kävin vähän kirtelemässä siskon kanssa kirpputoreilla, rankkaa oli mutta suklaalevyn voimin pärjäsi.
kaikkea mitä etsin ei aivan löytynyt ja yllätyksiäkin tarttui mukaan, esim. valkoinen kauluspaita jäi löytymättä kravatin lisäksi. lähdimme oikeastaan etsimään vaatteita ja peruukkia cosplayasta varten traconiin mutta mukaan tarttui hyvin istuva vihreä kiinalais mekko jota kokeilin alunperin vain vitsinä ja matkan kevennyksenä ^^.

otin myös muutaman kuvan keskeneräisestä cosplay puvusta (tamaki
suoh , ouran hight school host club)
Tamaki Suoh ouranista, kokeilin cosplay pukuani vaikka puuttuu osia* (* kravatti, lätkä, sukat, parempi valkone paita jne. )


ja kuvan kiinalais mekosta hieman ruma kuva (en panostanu yhtään)


mutta se näyttää hyvältä mun päällä, ja puhun totta^^

muutama kuukausi myöhemmin...Tiistai 01.06.2010 23:28

olen leikannut taas hiukset
MULLA ON NYT OLLU JO MONTA VIIKKOA (hups capslock) polkka tukka ja en ole ehtiny laittaa päivitetympää kuvaa, joten niille jotka on edes kiinnostuneita, syvimmät pahoittelut....... tulossa pian kuva , niinkun on tapana sanoa.

ARGH!!!Perjantai 12.02.2010 23:34

ÄRSYTTÄÄ TÄNÄÄN MUN NIMIMERKKI!!! "pöytälamppu" , ei keksiny yhtää mitää ja laitto ekan mikä tuli mieleen... ja vielä ärsyttää noi kuvatkin kun kaikki on vuodelta sata ja yksi, eikä uusia kuvia saa kirveelläkään otettua. T_T ja hiuksetki pitäis leikata, sanoin ton jo kuukausi sitten:(.

ARGH!!!!!

Uusi vuosi, pian jo 2010Perjantai 01.01.2010 00:50

Kuulen kun raketit paukkuvat,
ääni on hiljentynyt edellisvuodesta,
mekään emme ammu raketteja kuten muutama vuosi sitten.
Edellis vuosien rakettien äänet muistuvat mieleen, ja sen kun katsoi lumihangesta kun raketti nousi ja räjähti ja sen kun pelkäsi että roskat tippuisivat silmiin, sitten sormet jäätyneinä palasi sisään ja sormia alkoi pistellä.
Mutta usein rakettien ääni kuullosti tykeiltä joilla ei ollut niin ilosanoma, ja mieleen muistui että tämänkin vapauden eteen oli joskus taisteltu ja jossakin maailmassa taisteltiin yhä.
Vaikken koskaan ole kokenut sotaa tai tykkejä, uskoisin sen muistuttavan ääneltään ilotulitus rakettien pauketta, joka tuntuu halkovan taivasta.
Yö taivas ei ole tänään musta vaan harmaa, ja taivas on pilvien peittämä, en tiedä kertooko se jotain menneestä vai tulevasta vuodesta, mutta elämä jatkuu..

hyvää uuttavuotta!!...
vaikka se joskus tuntuu haikealta

talviTiistai 22.12.2009 18:05

ON TALVI!!!!!!!!11! *......*

Tahdon päästä vain riehumaan lumeen ja luistelemaan^^

... talvi ...Torstai 19.11.2009 21:35

syksy tuli ja meni, lumi tuli ja meni
.... oi missä olet talvi
kylmät pakkas yöt ja päivät,
lumihanget kantavat ja valkoiset...
kuutamo hanget hyiset ja samettiset...
hönkäykset valkoiset, sormenpäät punaiset..
pakkas lintujen äänet ...
lumen ja metsän huokaus.. .. .
hiljaisuus valon... . ?













(runoilua)