IRC-Galleria

"...Paskaa ympärillä, mut sua vituttaa se ei saa. Paskaa ympärillä, mut saat niellä lisää skeidaa. Paska ympärillä saa sut vihaan tätä yhteiskuntaa. Paskaa ympärillä, ei kai kukaan edes huomaa..."

Kaikes pitäs olla vaan nii pirun vahva. Ja aina sitä paskaa tulee lisää. Ja sen takii kai tätä kaikkee vihataan. Eikä sitä aina huomaa.

On vaikee joskus huomata, et toisel on pahaolo. Se on tympeetä, ku ei tajuu auttaa. Vaik jos tietäs ja osais nii varmasti auttas. Hädässähän se ystävä pitäs tuntee.. Se vaa on joskus liian vaikeeta, eikä osaa olla tukena, sillon ku eniten tarvittas..

Mut kaikilla on ylä- ja alamäkii. Eiks nii? "..Kyynel valuu, sitte taas mennään.."
Niinhä se pitäs olla. Voi ku aina voiski aatella sen nii helposti. Et nyt vittuunnutaan oikein täysillä ja sit pidetään ainaki sen eestä hauskaa. Mut ainakaa ei pitäs luovuttaa. Senhä kaikki tietää.

Mut millonkohan voi sanoo tosissaan, et "...Vihdoin rauha, vihdoin uni..." ?
Millon kaikki -tai ainaki suurin osa- asioista on suht kunnossa, ettei koko ajan tarvis olla vihanen, surullinen, katkera tai pahoillaan? Että sais oikeesti kaikkien kans välit selviks?

Miten ihminen voi oppii anteeks annon? Siin on ainaki yks asia, mikä pitää opetella kantapään kautta. Eihä sitä muuten voi. Pitääkö aina ees antaa anteeks? Voiko aina kaiken sopia? Ei ehkä aina, mut jos sitä tosissaan haluu ja tekee sen eteen paljo, niin onha se ainaki yrittämisen arvosta.
Puhuminen on ehkä paras keino.. Mut sit kun sen alottaa, nii se pitäs tehä loppuun asti ja kunnolla. Kunnialla loppuun asti, eikö niin?