IRC-Galleria

Ja siellä sillä silloisella hetkellä meitä oli monta, ja meille kuka kulloiselle annettiin tuhannen markkaa vaivan palkkaa. Maa jaloissamme ja kauempana jäljitteli lapsen värityskirjaa, liitua ja puuväriä yli rajarajojen. Karmiinin punaista kallioilla, kukkuloilla, kuurassa jäätelönvärit, taivaassa palanen laivastoa ja indikoa ja Lauri sanoo että tänään ja tässä ja nyt ja ei enää sitä samaa ja että ihmiset kulkevat kahvilan ohi virtana johon murheet voi sirotella kuin leivänmurut Tonavaan. Viimeinen ruskohtava kupla puhkeaa kahvin pinnalla ja muistan miten kerran satoi viisi viikkoa putkeen. Vesi valui taivaalta kuin Jumalan sana, ihmiset kulkivat venhoilla virastoihin, parkkitaloihin, niihin ihaniin pieniin puoteihin joiden nimiä ei koskaan opi ulkoa ja niihin joissa pitäisi käydä muttei koskaan käy. Ja ihmisiin kasvoi kiduksia, auringonkeltaisia suomuja, turkooseja, roosia ja kaiken kuviteltavissa olevan värisiä suomuja hilseili kaikkialle kuin me olisimme kaataneet ison aamiaskulhollisen mysliä tai jotain sellaista ja kiirehtineet töihin siivoamatta laisin.

Me makasimme sen yhden kanssa minun yksiöni lattialla hieman vajaat viisi päivää hymyillen, koska tiesimme että pingviinit lentävät kun kukaan ei näe ja ettei niillä ole hätää mitään. Vesirajasta rimpuilivat hiljaa esiin kasvit, solut ja ne pienet joista luettiin koulussa ja kivitalojen kylkiin kiipesivät muratit, kukattomat köynnöshörhelöiset ja ne tuhannet muut ja jos joku olisi kasvattanut silloin itselleen jättijättimäiset siivet ja noussut kaupunkimme päälle, ei kivestä pinottuja talokasoja olisi millään erottanut sademetsistä.

Mutta siitä on kauan ja se kaupunki on kaukana täältä, eikä täällä ole pieniä puoteja, keraamisia kahvikuppeja, eikä Isometsää, Weissmülleria, eikä Saarijärveä, Luukasta ja sitä toista. Eikä minun yksiöni ole enää niin pieni että yön hiljaisimpina tunteina kuulee hengityksen kaiun ja kuinka paska valuu seinien sisällä jonnekin pois. Täällä on vain sohvaryhmä, Ikea, lattialämmitys ja kattotuuletin ja kaksiovinen perhejääkaappi ja sinun työkaverisi värivinkein suditut seinät ja verhot ja muu..

Täällä ei sada koskaan. Ei vuosiin ja minusta tuntuu että minä laihdun päivä päivältä lisää ja että suihkukaivo tukkeutuu hiustuppotupuista ja se on ainut alue missä enää sataa ja minä romahdan helvetin kalliille kaakelilattialle kuolaamaan ja minun suustani ja nenästäni vuotaa räkä ja suolavesi ja minä en voi ja osaa ja ei enää mitään ja minä oksennan sen ulos ja aamulla kerron että yöllä sade rummutti kattoa ja pakkaan salkun ja työpäivän jälkeen me syömme yhdessä niiltä arabialaisilta eikä täällä enää koskaan sada.