IRC-Galleria

pingispalloja.. kops iiroltaKeskiviikko 26.11.2008 19:03


Olipa kerran, kauniissa maassa, kauniissa laaksossa, kauniissa kylässä ja kauniissa talossa punainen nainen, joka synnytti kotonaan saunassa perheen ensimmäisen ja myös ainoan lapsen. Lapsestaan ylpeät isä ja äiti antoivat pojalle nimeksi Paavo.

Pian kului vuosi. Paavo oli kehittynyt valtavasti - hän osasi jo kävellä ja päästeli suustaan kaikenlaisia ääniä, muttei vielä osannut puhua. Paavon syntymäpäivän-aattona äiti ja isä mietiskelivät ääneen, mitä ostaisivat Paavolle lahjaksi ensimmäisille synttäreille, vaikkei vauva niitä muistaisikaan. Tällöin Paavo sanoi ensimmäisen sanansa: "Pingispallo!" Äiti ja isä pitivät tätä enteenä ja hauskana sattumana, ja ostivat pojalle lahjaksi pingispalloja, 5 kappaleen pussin.

Kaksivuotiaana Paavo toivoi jälleen pingispalloja.

Kolmevuotiaana Paavon oletettiin kasvaneen jo sen verran, että hän toivoisi muutakin kuin pingispalloja, mutta ei. Pingispalloja...

Neljävuotiaana: Pingispalloja...

Viisivuotiaana: Pingispalloja...

Kuusivuotiaana: Pingispalloja...

Kun tuli Paavon seitsemäsvuotissynttärit, isä tiedusteli pojalta, mitä poika haluaisi lahjaksi näillä, historiallisilla synttäreillä, olihan 7-vuotiaan jo aika mennä kouluunkin ja kaikkea. Poika halusi edelleen pingispalloja.

Kahdeksanvuotissynttäreillä vanhemmat ostivat itsestäänselvyytenä pojalle lahjaksi pingispalloja.

Yhdeksänvuotiaana: Pingispalloja...

Kymmenvuotissynttäreillään Paavo halusi edelleen pingispalloja. Vanhemmat alkoivat epäillä pojan outoa pakkomiellettä.

Yksitoistavuotiaana Paavo sai automaattisesti pingispalloja. Vanhemmat ajattelivat, että lapsi oli hieman... no, lapsellinen.

12-vuotiaana: Pingispalloja, pingispalloja...

13-vuotiaana: Ginpislappoja, pingispalloja...

14-vuotiaana: Pingispalloja edelleen: Vanhemmat ajattelivat jo tuolloin, että poika pitäisi viedä psykolokiseen hoitoon.

15-vuotiaana: Mopoikään saapuneen Paavon synttäribileissä Paavo otti kavereiltaan ja vanhemmiltaan lahjaksi pingispalloja.

16-vuotiaana: Poika halusi edelleen pingispalloja. Vanhemmat veivät pojan psykologille. Poika oli kuitenkin täysin terve: ei ADHD:ta, eikä muitakaan mielenterveysongelmia.

17-vuotiaana: Yllätys yllätys, pingispalloja...

18-vuotiaana: Täysi-ikäinen Paavo otti lahjaksi pingispalloja.

19-vuotiaana: Tyttöystävän saanut, seurusteleva Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

20-vuotiaana jälleen pingispalloja...

21: Ja pingispalloja...

22: Ja pingispalloja...

23: Ja pingispalloja... (Lue muuten nämä kaikki äläkä skippaa mitään, muuten tästä vitsistä menee idea...)

24: Naimisiin mennyt Paavo ei halunnut häälahjaksi pingispalloja, mutta synttäreillä ne kelpasivat.

25-vuotiaana Paavo oli pistänyt rakkaansa, Jaanan, paksuksi ja toivoi edelleen pingispalloja.

26-vuotissynttäreillä Paavo halusi jälleen pingispalloja.

27-vuotiaan Paavon jo puolentoistavuoden ikäinen poika ei toivonut lahjaksi pingispalloja, mutta isä kylläkin.

28-vuotias Paavo halusi jälleen pingispalloja.

29-vuotiaana Paavola oli jo kaksi lasta. Synttärilahjatoiveissa ei ollut tapahtunut muutoksia.

30-vuotiaana: Pingispalloja, pingispalloja...

Miksi juuri pingispalloja?
Oliko itse Saatana tekemisissä pingispallojen kanssa?
Oliko itse Saatana tekemisissä pingispallojen kanssa?

Pysähdy tässä vaiheessa miettimään hetkeksi, miksi Paavo halusi juuri niitä oranssikellertäviä, pyöreitä, kimpoavia ja äänekkäitä pingispalloja? Ehkä hän oli robotti, joka toimi pingispallojen voimalla? Vai välittikö hän niittä Marsissa asuvalle avaruusoliotoverilleen? Vai halusiko hän Guinnessin ennätysten kirjaan?

31-vuotias Paavo otti vastaan jälleen pingispalloja...

32: Pingispalloja...

33: Ja pingispalloja...

34: Arvaapa vain, mitä Paavo sai! Jos veikkasit pingispalloja, arvasit oikein.

35: Keski-ikää lähestyvä Paavo sai kuulla tiedusteluja isoksi kasvaneelta lapsikatraaltaan pingispalloistaan. Paavo sanoi, että kun on sopiva aika, hän kertoo...

36: Pingispalloja...

37: Ja pingispalloja...

38: GOLFPALLOJA!!! No ei, pingispalloja... Ne kimpoilevat ja kaikkea...

39: Pingispalloja, taas kerran...

40-vuotissynttäreillään Paavo ei nähnyt enää isäänsä, joka oli sairaalassa sydänongelmien vuoksi. Lahjaksi pingispalloja.

41-vuotissynttäreillään Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

42: Paavo sai pingispalloja, Paavon isä sydänkohtauksen.

43: Paavo sai pingispalloja, isä hautakilven... Paavo olikin isänsä kuolemasta hyvin surullinen, mutta piristyi pingispalloistaan.

44: Pingispalloja, mitä muutakaan...

45: Pingispalloja, ei se muuta haluakaan...

46: Vanhimmat lapset alkoivat olemaan jo täysi-ikäisiä. Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

47: Pingispalloja...

48 vuotta ja pingispalloja...

49-vuotiaana Paavosta oli tullut jo ukki. Perheen vanhin poika oli saanut jälkikasvua. Ja Paavo oli saanut pingispalloja.

50-vuotiaana Paavo sai pingispalloja. Pyöreiden vuosien kunniaksi hän sai vielä enemmän pingispalloja kuin normaalisti.

51-vuotias Paavo sai pingispalloja...

52-vuotiaana Paavolla ei mennytkään enää niin hyvin. Hänen äitinsä paljasti sairastaneensa jo pitkään vakavaa sairautta.

53-vuotiaana Paavo sai pingispalloja. Tieto tulevaisuudessa tapahtuvasta äidin kuolemasta kuitenkin masensi hieman häntä.

Äiti kuoli, mutta 54 täyttänyt Paavo sai silti pingispalloja ja piristyi silminnähtävästi!

55-vuotias Paavo eli onnellista keski-ikää, pingispallojen kanssa.

56: Pingispalloja...

57: Paavo halusi pingispalloja...

58: Pingispalloja...

59: Pingispalloja, pingispalloja, PINGISPALLOJA!!!

60: Pyöreitä vuosia jälleen täyttänyt Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

Miksi juuri P-I-N-G-I-S-P-A-L-L-O-J-A?
Jospa Paavolle salakuljetettiin pingispallojen kautta huumeita?
Jospa Paavolle salakuljetettiin pingispallojen kautta huumeita?

Miksi Paavo halusi juuri pingispalloja? Mieti sitä hetki. Kenties hän salakuljetti niissä tietoa FBI:lta tai sitten sai sitä niistä? Ehkä hän olikin tekemisissä Öhkömöhkijöiden kanssa? Ehkä palloista oli tarkoitus valmistaa jotain ihmeellistä?

61: Pingispalloja...

62: Pingispalloja...

Paavo sai lahjaksi 63-vuotiaana pingispalloja.

64: Ping.pal.

65: Arvaa. Jos et tiedä, olet idiootti.

66: Paavon pingispallokokoelmat vain kasvoivat.

67-vuotiaanakin Paavo oli edelleen vetreä. Kaikesta huolimatta hän joutui viimeinkin, pitkän työuran jälkeen, lähtemään eläkkeelle varsin vanhana. Eläkejuhlilla Paavo ei tarvinnut pingispalloja.

68-vuotias Paavo sai pingispalloja.

69-vuotiaan Paavon seksuaalielämä oli jo mennyttä aikaa, mutta pingispallotoiveet eivät.

70-vuotiaana Paavo jakseli hyvin, onnellisesti eläkeläisenä rakkaan Jaanansa kanssa maaseudulla.

71: Pingispalloja tuli jälleen lahjaksi.

72: Turhauttaako? Pingispalloja!

73-vuotias Paavo oli edelleen hyvässä kunnossa ja sai lahjaksi pingispalloja.

74-vuotiaana Paavosta tuli pingispallojen keräilijöiden kuninkaan tittelin lisäksi jo isoisoisä, kun ensimmäinen lapsenlapsenlapsi syntyi.

75: Pingispalloja...

76: Jaana kertoi, että hänellä oli syöpä, mutta onneksi pingispallojen ansiota asia ei enää haitannut pahasti Paavoa.

77: Pingispalloja...

78: Pin-gis-pal-lo-ja.

79: Ping-isp-all-oja!

Paavo täytti 80 vuotta. Pyöreinä vuosina Paavo halusi edelleen pingispalloja.

81: Pingispalloja.

82: Pingispalloja.

Vähän ennen Paavon 83-vuotissynttäreitä Jaana kuoli syöpään, josta hän oli jo aiemmin kertonut. Kauaa asia ei - kiitos pingispallojen - jaksanut Paavoa masentaa.

84-vuotissynttäreillään Paavoa alettiin jo pitämään vanhuudenhöperönä, etenkin suvun nuorempien keskuudessa. Mutta Paavo sai silti pingispalloja.

85: Mitäs muutakaan.

86: No arvaat varmaan, mitä Paavo sai.

87: Niinpä niin...

88: Pingispalloja, pingispalloja, pingispalloja...

89: Suku alkoi kovasti ihmettelemään, kuinka kovakuntoinen Paavo olikaan. Ja kovakuntoisuuden palkka oli pingispallot.

90-vuotiaana Paavo sai tavalliseen tapaansa pingispalloja...

Miksi vitussa pingispalloja?

Miksi helvetissä Paavo halusi pingispalloja? Mietipä hetki... Kenties hän rakensi nistä valtavaa asetta, jolla pystyi valloittamaan maailman? Tai ehkä halusi järjestää joskus maailman isoimman pingispallomaailmanmestaruuskilpailun? Kuka tietää?

91: Pingispalloja...

92: Pingispalloja...

93: Pingis... joo, tuskinpa lahjat yllättävät...

94-v ja pingispalloja edelleen...

95-vuotissynttäreillään Paavo sai pingispalloja. Hänestä oli tullut myös isoisoisoisä.

96: Hieman entistä väsyneempi ja vanhempi Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

97: Pingispalloja.

98-vuotta tuli täyteen ja koko suku toi vanhalle ja edelleen hyväkuntoiselle isoisoisoisälle lahjaksi pingispalloja. Ne auttoivat häntä edelleen jaksamaan.

99-vuotiaana Paavo sai pingispalloja...

Sitten tapahtui jotain merkittävää... Vain viikkoa ennemmin satavuotissynttäreitä Paavon pumppu petti ja hän joutui sairaalaan. Kuuden päivän kuluttua Paavo makasi kuolinvuoteellaan vedellen viimeisiä henkäyksiään. Koko valtava suku, joka kaikki oli lähtöisin hänestä, oli kokoontunut isän, ukin, isoisoisän tai isoisoisoisän ympärille.

"Isä?" tiedusteli Paavon poika. "Niin...?" "Tuota... nyt kun on varmaa, ettet enää elä kauaa, niin voitko kertoa meille, miksi helvetissä sinä keräsit niitä pingispalloja? Nyt olisi varmasti se aika."

Paavo myhäili ja hymyili, silmät kiinni. Hän vastasi:

"No kun minä..."

Yllättäen puheen katkaisi hänen huutonsa. Paavo oli poissa, eikä kukaan koskaan saanut tietää, mihin hän tarvitsi palloja.

...


Häh häh, vituttiko, kun luit näin pitkän vitsin, joka ei varmasti naurattanut sinua yhtään? Niin pitikin! Naurut saat, kun kerrot tämän kavereillesi - ja pitkität sitä vitsiä!

Perkel.. -.-''Keskiviikko 26.11.2008 17:34

koe viikko... -.-''

on kyllä niin väsynyt olo että huh huh..
kun täsä menin suihkussa käymään ni nukahdinkin sinne ja sitten kun heräsin huomasin että kylppärin lattialla on semmonen melkeen 10 senttiä vettä.. ja muovi pussi oli tukkinut kaivon.. -.-' aukasen kaivon , odotan että vesi poistuu kylppärin lattialta, avaan vessan loven ja huomaan että ylä kerran käytävä lainehtii kanssa.. matto on litimärkä.. rullaan sen ja heitän parvekkeen kaiteelle(joka on ulko oven yläpuolella) alan hulluna hakemaan pyyhkeitä jotta saisin kuivattua käytävän.. kuulen litinää.. katson alas.. -.-'' alakertaan tippuu vettä.. juoksen alas.. heittelen pyyhkeitä lattioille ja rullaan mattoja.. otan iiron vaatteet pois vesi noron alta jota valuu ylhäältä.. huomaan että pakastearkun yläpuolelta tuleee katosta vettä läpi, laitan alakerran vessan roskapöntön vesinoron alle.. kuivailen lisää --||-- x 100 suht kuivaa.. huokasen.. kuulen litinää.. menen eteiseen.. ovea pitkin valuu vettä.. muistan: litimärkä matto parvekkeella.. juoksen ylös heittämään maton kylypyhuoneeseen.. juoksen alas.. kuivaan ovea.. avaan oven.. vettä tippuu kuin kaataisi ämpäristä.. kuivailen.. morjenstan naapuria.. ja kuivailen.. kämppä sekasin.. istun koneelle.. kirjoitan.. ja menen taas..


ihana koeviikko.. :)

:DTiistai 09.09.2008 00:08

8Dealer .. cessu :D

huh.. -.-Tiistai 26.08.2008 18:46

joku aika sitte tulin kotija ja kohta lähen taas soitto tunnille..

hgfcjhgökjhMaanantai 25.08.2008 20:27

lunssa :(

:)Maanantai 25.08.2008 09:19

voitin eilen arvonnassa 50 eurua.. :)

ei herran jumala :D .. miko miko nurseMaanantai 18.08.2008 01:11

http://miko-miko-nurse.funnypart.com/ .. ei yhtään jää päähän pyörimään..

wikitin kärsämäen.. :DSunnuntai 17.08.2008 04:42

hikipetia: OuluTiistai 05.08.2008 02:54

JOS JA KUN HALUAA LUKEA SELVEMMÄN VERSION OIKEELTA SIVULTA NII MEE TONNE: http://hiki.pedia.ws/wiki/Oulu


Oulu
Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Oulu

vaakuna sijainti
Ookkonä oulusta, pelekääkkönä polliisia?
Lääni Oulun lääni
Maakunta Pohjois-Pohjanmaan maakunta
Seutukunta Oulun seutukunta
Kihlakunta [[]]
Perustamisvuosi 1605
Kuntaliitokset Pakkoliittää Ylikiimingin vuonna 2009 itseensä
Pinta-ala
- maa 449,53 km²
369,2 km²
Väkiluku
- väestötiheys 131 568 (eilen)
356,6 as/km²
Työttömyysaste %
Kunnallisvero 18,00 %
Kunnanjohtaja Toripolliisi
Kunnanvaltuusto
paikkaa

Oulu on pohjoisnavalla sijaitseva, kaupunkilaisjunttien (niitä onkin vain Oulussa) asuttama hassu kaupunki, jossa on rakennettu kirjasto merelle, yliopisto suolle ja satama maalle. Oulun kaupungin ilimettä dominoi Oulun kaupunginteatteriksi naamioitu ydinvoijmala. Tämä oli tavalliselle pulliaiselle ihan tuntematon asia, kunnes muutamat japanilaiset turistit huomasivat Tuiran silloilta ydinvoimalan lauhdutustornin keskellä torinrantaa.

Oulu tunnetaan myös Suomen suurimpana sellaisena kaupunkina, jolla ei oo yhtään julukkista – ei ees yhtään salarakasta (Jasmin Mäntylää ei lasketa). Tän takia laatulehti Seiska on asettanu kaupungin ikuiseen boikottiin, eikä lehtiä saa tämän takia jakkaa kaupunnin alueella.

Oulussa puhutaan oulua, joka muistuttaa pikkusen eteläpohojalaasta murretta ja savoa, mutta on aivan mahottoman paljo hirveemmän kuulosta. Avojalakaset oululaiset, eli Oulussa syntyneet pitävät itteään arjalaisina über-ihimisinä (ks. rotuopit) suhteessa "tullista tulleisiin" eli muualla syntyneisiin, tulevat nää sitten Helesingistä, Pariisista tai New Yorkista.
Sisällysluettelo
[piilota]

* 1 Alueet
* 2 Ei-alueet
* 3 Nähtävyydet
* 4 Oulun historia
* 5 Katso myös

[muokkaa] Alueet

* Alppila eli Alappila. Vähintäänkin kyseenalane osa oulua. Täällä assuu mm. köyhiä opiskelijoita.
* Etu-löytty kirjoitetaan oikeasti Etu-lyötty.
* Heinäpää on lähellä ydinkeskustaa ja siellä voi helposti jäädä auton alle ellei ole varovainen. Heinäpääläiset ovat yleensä heinähattuja, jotka ammuskelevat turisteja ja riehuvat muuten vaan. Heidän kokootumispaikkansa on Heinäkenkä pub, joka löytyy Heinäpään keskeltä. Alueella ei kannata liikkua myöhään, ellei halua saada vönttiin ja kovaa. Heinäpääläiset ovat myös keskimäärin muita enemmän Hukassa.
* Herukka kukaan ei tiedä missä se on? Kukaan ei asu siellä? Mutta bussi numero 3 menee sinne. Tiedä häntä tuleeko se sieltä pois.
* Heikkilänkangas Sama bussi numero 3 kulkee sieltä epämääräiseen Herukkaan. Heikkilänkangasta asuttaa iso määrä pikkukakaroita, jotka tunnetaan myös zombieina.
* Hintassa on paljon rivitaloja ja muutama omakotitalo. Skeittarit ovat vallanneet suurimman osan Hintasta.
* Hönttämäki on tunnettu maailmalla ns. Oulun Miamina. Tämän lähes ydinkeskustassa sijaitsevan porvariseudun ovat valloittaneen alaikäiset mopoilijat. Hönttämäessä kannattaa katsoa tarkkaan mitä syö, paskaviirus kun on liikkeellä!
* Höyhtyällä on enimmäkseen vanhoja kerros- ja rivitaloja sekä tietysti Höyhtyän grilli. Höyhtyäläiset ovat tyyppejä, jotka eivät tiedä mistään mitään. He ovat yleensä köyhiä ja kokoontuvat Höyhtyän grillille kiroilemaan ja pelottelemaan mummoja. Jos heiltä kysyy jotain, yleisin vastaus Höyhtyäläiseltä on "emmätiä".
* Iinatti on suhteellisen pieni asutusalue, (toistaiseksi asumaton) jossa toimii tiettävästi pohjolan suurin Tibia -nimisen nettipelin organisaatio. Iinatti sijaitsee Maikkulan, Heikkilänkankaan ja Kaakkurin välissä. Tämän takia Iinatti onkin kyseisten alueiden käyttämä taistelutanner jo yleiseksi tulleiden sisällissotien puhjetessa.
* Intiössä on paljon vanhoja kerrostaloja. Vaarallisinta Intiössä on lähistöllä menevä moottoritie, jonne kaikki aina juoksevat.
* Jylkynkangas on kaukana kaikesta. Lapsia ja etenkin turhamaisia lestoja tursuava alue. Jylkynkankaan Amazon-ruosteoja erottaa Jylkynkankaan muusta maailmasta, ehkäpä yliherkät lestat haluavat elää eristyksessä?
* Kaakkuri on Oulun hienointa seutua, Oulun korkein asuinrakennus (World Trade Center) sijaitsi siellä, kunnes paikallinen terroristijärjestö - Kaakkuri_Gangstah_Boyzz toteutti julman pikkuautohyökkäyksen kyseistä rakennusta vastaan ja se sortui. Tästä lähtien Kaakkurilaiset pyhiinvaeltavat päivittäin Citymarkettiin ja palvovat Citykarhun nimeen.
* Kastelli On kovamaineinen paikka jossa kaikki teinix pissixet ryyppää a-puistossa(kananmunatkin ovat lennelleet kyseisessä puistossa). myös kastellin kankstereita kannattaa varoa. Kastelissa asuu äveriäx väkeä, liuta nokiainsinöörejä ja lääkäreitä. Kastelli on Oulun pikku Kauniainen.
* Kaijonharju on vuosikausia yrittänyt epätoivoisesti olla pohjoisen Oulun Kaketsu. Kaijonharjun turpaansaamisprosentti on kuitenkin vielä varsin alhainen. Kaijonharjulaisia ei kukaan ole vielä nähnyt päivänvalossa, sillä he kaikki örveltävät päivisin Pub Neliössä. Katuja koristavatkin pummit ja sammuneet alkoholistit. Myös kaijonharjun nuorisojengi aiheuttaa närkästystä kanssaihmisissä.
* Karjasillan alueella on lähinnä vain puutaloja, jonka vuoksi tulipalot ovat yleisiä. Karjasiltalaiset ovat nörttejä, jotka istuvat 24 tuntia vuorokaudessa netissä pelaten Runescapea ja itkien forumeilla, kuinka joku varasti heidän virtuaalitavaroitaan. Karjasiltalaisten kokoontumispaikka on lukio.
* Kaukovainion eli Kaketsun pahamaineisinta aluetta ovat ostoskeskus ja vuokratalojen lähiympäristö, missä voi saada helposti turpaan ellei ole varovainen. Nuorisojengit ja pummit riehuvat siellä yötä päivää.
* Kirkkokangas Hiukkavaaran militaristien, Myllyojan narkkarien ja Saarelan lestadiolaisten ainaisessa puristusotteessa sijaitseva tapahtumarikas kulttuurikeskus, sisältää mm. kirkon, eläkeläisiä, eläkeläisten kissoja, eläkeläisten koiria ja eläkeläisten lapsenlapsia.
* Kontinkangas sijaitsee kätevästi kaikkien isojen teiden vieressä niin, ettei isoilta teiltä sinne pääse ajamaan. Alueella on Oulun yliopistollinen sairaala, ja ihan pipona opiskelijoita. Kontinkankaalta löytyy myös Taavetti Lukkarisen hirttopuu, jota kannattaa käydä vilkuilemassa pimeinä öinä. Huhujen mukaan saksalaisia auttanut aktivisti hirtettiin puuhun, joka on nyt aidattu ja koristeltu turistien iloksi keskelle ryteikköä.
* Korvensuora on yksi paskimmista alueista, jossa sattuu vähän väliä GTA-tyylisiä drive-by ammuskeluja.
* Koskela on täynnä mummoja ja pappoja jotka viettää eläkepäiviään, alueella ei tapahdu siis koskaan mitään. Jos etsit tylsyyttä niin tule tänne ja vieraile paikallisen landen keskustassa eli Linnanmaan prismassa!
* Kuivasjärvi on peräkylä Oulun ja Haukiputaan rajalla, tosin paikkaa tuskin kukaan tietää. Kuivasjärven keskipiste ja elämänlähde on Teron pub, jossa ihmiset käyvät vain pakon edessä. Kuivasjärven koulunpiha on nuorison suosima ryyppäyspaikka, jossa paikalliset lippalakki amikset krossailevat iltaisin mopoillaan.
* Kuivasranta lestadiolaisten valloittama ja kansoittama alue. Aluella varottava autoteillä rellestäviä lapsia ja jeesustelijoita
* Linnanmaa on yksi helvetin suuri suo, jolle on rakennettu yksi helvetin suuri laitos, myös Oulun Yliopistona tunnettu. Ja tunnetusti yliopiston ympärillä asuu vain yli-oppineita yli-oppilaita ja muita yli-ihmisiä.
* Lyötty mitä helvettiä senkin oikein pitäisi tarkoittaa?!?
* Maikkulassa on taloja. Maikkula tunnetaan erityisesti mopoilevasta nuorisostaan.
* Myllyojalla on kerros- ja omakotitaloja. Myllyojan erottaa muista erittäin suuri oja, jonne monet varomattomat tyypit ovat hukkuneet.
* Myllytulli on vanhaa teollisuusaluetta ja siellä sijaitsee myös pahamaineinen koul... siis vankila sekä tietomaa.
* Mäntylä on pieni alue Oulussa. Alue sai nimensä v. 1875 kaupungin suuren hyväntekijän, Jasmin Mäntylän mukaan, joka tunnetaan myös Mensan ja Raittiuden Ystävien perustajana.
* Nallikari siellä on uimaranta ja minigolf... Viikonloppuisin ja erityisesti Juhannuksena teinit ja vajaa älysiset idootit nauttivat alkoholia, kusevat ja imevät hiekka kiduksiinsa tällä rannalla, huhujen mukaan paikalle oli kerran eksynyt myös muutama hassu norjalainen turskanpyytäjä troolareineen.
* Oulunlahti on Kaakkurin vieressä sijaitseva alue, jonka tunnetuimpia paikkoja on Oulunlahden ala-aste ja Oulunlahden puisto. Oulunlahdessa pahistelevat kaakkurilaiset nuoret ovat joka perjantai teinikännissä.
* Patela on kaukana keskustasta sijaitseva alue, jossa on muutamia kerros- ja rivitaloja. Patelassa oli ennen paljon sahoja. Sahojen työntekijät sahasivat Patelasta melkein kaikki metsät pois. Kemin eteläisin kaupunginosa. Patelassa ei ole lähes ollenkaan rikollisuutta. Tämä ei johdu siitä, että Patelassa ihmiset olisivat muita parempia tai käyttäytyisivät siivosti. Syy on yksinkertainen; Se on tuhansien kilometrien päässä keskustasta ja siksi edes varkaat eivät vaivaudu poikkeamaan em. kaupunginosassa. Patelassa toimi vuosisatojen ajan Patelan Rilli, josta sai ruokaa ja alaikäiset tupakkia ja kalijaa. Aika ajoin poliisi vieraili Rillillä ja porilaisten lomassa varoittelee omistajia lakipykäliin nojaten. Huhujen mukaan grillin työntekijät lopettivat alaikäisille myymisen kevään 2007 aikana jonka vuoksi myynti romahti sekä grilli suljettiin.
* Peltola on Värtöstä lohkaistu mielisairaiden keskitysleiri. Asuu siellä myös opiskelijoita. Alueella sijaitsee ainoastaan Nokian Oulun konttori sekä hullujen huone, jossa kuvattu teinixsarja Beverly Hills sai postinumeronsa 90210 samaiselta laitokselta.
* Perävainio on hyvin ghettotyylistä asuinaluetta. Tunnetuin paikka Perävainiolla lienee Pulla-Pirtin leipomo. Perävainiolaiset ovat lievästi sanottuna oudohkoja ihmisiä. Heillä voi olla useita eri fetissejä ja heidän seksuaalinen suuntautumisensa kohdistuu moniin eri asioihin, joita tavalliset ihmiset eivät ymmärrä tai pitävät ällöttävinä.
* Puolivälinkangas "Puokkari" on kommunistinen valtio Itä-Aasiassa. Neuvostoliittolaiset valtasivat alueen Uzbekizanilta 273 eKr. Aluetta värittävät mm. paikallisella ostarilla pussikaljalle kokoontuvat amikset ja teinit.
* Rajakylä on, jos mahdollista, vieläkin ghetompi asuinalue kuin Perävainio. Rajakylän rajalla on rajahauta, jonne on haudattu kaikki kuolleet maahanmuuttajat. Rajakyläläiset ovat maahanmuuttajia ja yleensä manneja, joille ei kannata vittuilla. Rajakylässä tapahtuu ennätyksellisen paljon varkauksia ja varastettua tavaraa myydään yleensä eteenpäin. Oulun poliisi ei jaksa puuttua asioihin, koska Oulun kaupunginjohtajan mielestä se ei auta mitään. Rajakylässä tunnetuin perinteinen sävelmä on "Pii-paa, pii-paa, pii-paa."
* Raksilassa on hyvin sekalaisia taloalueita. Lisäksi Raksilassa on Oululaisten suuri ylpeys, Jäähalli, jossa kärppiä opetetaan pelaamaan jääkiekkoa. Raksilalaiset ovat kaikki jääkiekkoilijoita tai heidän fanejaan. Erityisesti raksilalaiset fanittavat paikallista joukkuetta, Oulun Kärppiä, joka on todellinen taidonnäyte kärppien kesyttämisestä ja niiden opettamisesta pelaamaan jääkiekkoa.
* Taka-löytty kirjoitetaan oikeasti Taka-lyötty.
* Talvikangas on suurin siirtolaiskaupunginosa, siirtokunta, jonka rikkaat natsit valtaavat.
* Toppila, "Tetroit", on kaupunginosa, joka sijaitsee 3 metrin päässä keskustasta. Toppilassa ei voi olla törmäämättä paikalliseen nuorisojengiin joten kannattaa olla varovainen. Tunnetuin alue Toppilassa on Toppilan pelto, jossa kaikki ganstat järjestävät juhliaan.
* Toppilansaari on uusi kaupunginosa Oulussa. Alue on vuoden 2005 asuntomessualuetta, ja alueella asuu paljon varakkaita ihmisiä.
* Tuira on yksi suurimmista Oulun kaupunginosista, jossa on paljon suuria kerrostaloja. Työläisten aiheuttamat mellakat ovat Tuirassa yleisiä. Takavuosina Tuirassa vallitsikin "Tuira Itsenäiseksi Valtioksi" -liike, joka kuitenkin sammui sittemmin Ravintola Merikulman baaritiskille. Tuiralaiset ovat hevareita, jotka kasvattavat hiuksensa maahan asti ja örisevät sen jälkeen kaikille kavereilleen. Tuiralaiset ovat myös tunnettuja Lordi faneja, jotka huutavat "hard rock hallelujaa" torinrannassa 50 asteen pakkasessa.
* Välivainio alueella tuskin olisi mitään elämää, elleivät kaupunkiin pyöräilevät oululaiset ajaisi sen läpi. Paljon vanhoja remonttiavailla olevia omakotitaloja.
* Värtön omakotitaloalue on "Oulun Beverly Hills 90230". Värttöläiset viihtyvät puistomaisessa jokiympäristössään ja suhtautuvat torjuvasti ankeampien asuinalueiden asujaimistojen yrityksiin pilata puistoalueitaan.
* Ylikiiminki(2009 alakaen) "Operaatio Barbababan" mukaisesti Oulu hankki "blibstkrieg"neuvotteluilla lisää alueita, hankkimalla lisää "lebenstraumia" maakunnista. Nykyisin, jo ennen liittymistä, ylikiiminkiläiset ovat oululaisempia kuin oululaiset itse.

[muokkaa] Ei-alueet

Seuraavat paikat eivät sijaitse Oulussa, vaikka kulttuuriministeri tai joku muu etelän immeinen niin väittäisi.

* Oulunkylä, Oulu on kaupunki, ei kylä
* K-oulu, tämäkin lähiömarketti sijaitsee naapurikunnan puolella
* J-oulu& j-oulupukki, Joulupukkia ei päästetä Ouluun, tiernapojat ovat aivan riittävän ärsyttäviä
* Kittilä, Rovaniemi, Enontekiö, Ivalo, vaikka etelän miehestä ovatkin samaa kyläkeskusta, on välimatkaa monta poronkusemaa. Lisäksi Rovaniemi sijaitsee Ruotsissa.
* Eden, joku oululainen vaan haluaa omia Nokiankin
* Oulunsalo, ne keleen varkaat, jotka ovat varastaneet Oulun kaupungin lentokentän. Todisteet ovat selvät: Oulunsalon alueella sijaitsevan lentokentän kyltissä lukee "Oulun lentokenttä". Keleen lestadiolaiset!
* Oulujärvi. Oulussa on siis joki, ei järviä.
* Hailuoto. Hailuoto on suurin haiden ympäröimä saari Perämeressä. Hailuotoon on eristetty sisäsiittoisia lestadiolaisia oulunsalosta.

Toripolliisi päivystää.
Toripolliisi päivystää.
[muokkaa] Nähtävyydet

* Toripolliisi, läski poliisi, joka vahtii ettei kukaan riko lakia torilla.
* Potnapekka, hidas autojuna, joka ajaa päällesi, jollet väistä.
* Paska kaupunni, Valkealinnan talon seinään aikoinaan sotkettu teksti, joka nykyäänkin sinne aika ajoin ilmestyy. Varjelkaa sitä hyvä oululaiskansa!
* Raksilan markettien paikoitusalue viikonloppuiltaisin ja öisin, maalaiset ajelevat hölmönnäköisiksi tuunatuilla romuilla pillurallia ilman pillua. Nähtävyyttä käyvät turistien lisäksi oululaisetkin ihmettelemässä.
* Röllimettä, Rajakylässä sijaitseva metsä, jossa kesäisin laahuilee sekä vihaisia että mukavia juoppoja. Jos ammattisi on pullodyykkari, niin Rölli-metsä on otollinen paikka tuottaa rahaa!
* Nokian päämaja Peltolassa. Ei ihme, että rakensivat rakennuksensa mielisairaalan viereen: orjien vaihto näiden kahden laitoksen välillä on jokapäiväistä.
* Pallo keskellä kaupunkia töröttävä kivipallo, jota lapset ja jotkut ídiootit käyvät pyörittelemässä. Öisin humalaiset yrittävät osua siihen kilpaa pissaruiskuillaan.
* Äimäraiution galleria Jotkut väittävän paikan olevan pelkkä urbaanilegenda. Mutta taidesisäpiireissä jo vuosia vaikuttaneet snobit vannovat tämän paikan nimeen. Huhujen mukaan lippuja tähän galleriaan voi ostaa kellon ympäri ratapilla hiipailevilta junabongareita mahdollisimman etäisesti muistuttavilta henkilöitä todella korkeaan hintaan. Paikan ainut laatuisuus piilee juuri siinä ettei yksikään teos ole kaupan ja lippua hankkiessa on suuri vaara joutua junan tai poliisin runnomaksi.

[muokkaa] Oulun historia

* Jeesuksen aikoihin: Ruotsalaiset pyörittävät Suomea. Oulu ei pyöri mukana.
* Vielä kauemmin sitten eli: Venäläiset mukamas Oulua jotain.
* Ei niin kauan sitten: Hehkulamppu keksitään Oulussa.
* 1998: Microsoft menee konkurssiin, kiitos oululaisen bisneshain
* Joskus: Oulu alkaa tuoksahtaa niin taivaallisesti, kun tehdas pystytetään.
* Menneisyydessä: Tehdas räjähtää, koska Oululla on rahaa rakentaa uusi.
* 1995: Saatana vierailee Oulussa, Oulun Leijonat voittavat jääkiekossa kultaa.
* 2. Maailmansota: Oululaiset ydinpommit räjähtävät Japanissa, Japani antautuu
* NYT: Historia on Oulun koululaisten mielestä tylsää.
* Oulussa oli suuri nakkisota vuonna 1956.,jolloin kuoli noin 0 oululaista. Tiedon mukaan oululaiset olivat liian laiskoja tullakseen vaan päättivät kuunnella pookia ja syödä ryssäpottuja.

[muokkaa] Katso myös

* Oulun Kärpät

Haettu osoitteesta http://hikipedia.info/wiki/Oulu

Luokka: Suomen kaupungit
Näkymät

* Sivu
* Keskustelu
* Muokkaa
* Historia
* Päivitä

Henkilökohtaiset työkalut

* Kirjaudu sisään tai luo tunnus

Valikko

* Etusivu
* Suositeltu sisältö
* HikiNews
* Hikikirjasto
* Hikisitaatit
* Hiktionary
* Hikipelit

tärkeitä

* Ohje
* Tuoreet muutokset
* Baabeli
* Ajankohtaista
* Satunnainen artikkeli

foorumi

* Kasvihuone
* Aliarviointi
* Ongelmanurkka

Haku

Työkalut

* Tänne viittaavat sivut
* Tähän liittyvät muutokset
* Tallenna tiedosto
* Toimintosivut
* Tulostettava versio
* Ikilinkki
* Ahkerimmat muokkaajat

Muilla kielillä

* English

Powered by MediaWiki
Attribution-Noncommercial-Share Alike 2.5

* Sivua on viimeksi muutettu 19. heinäkuuta 2008 kello 12.58.
* Tämä sivu on näytetty 15 566 kertaa.
* Sisältö on käytettävissä lisenssillä Attribution-Noncommercial-Share Alike 2.5 .
* Tietosuojakäytäntö
* Ti