Mutta onpahan:
Nättinä päivänä nättiä metsää
pitkin vaelsi, kirmaili, loikki
kurrepoika etsien pesää.
Se iloisena kulki mättäiden, ojien poikki,
eikä kiire painanut sen pörröistä päätä.
Aurinko paistoi, se tanssi onnellisena
kanssa syksyn lehtien, mutta yllättäen se tunsi jäätä!
Sen varpaita kylmäsi, ja kurre huolestuneena
vilkaisi alaspäin; kas, jäästä kasvonsa näki!
Kurre kurkki ympärilleen. Oli aurinko piilossa,
tuuli yltynyt, hiljainen metsän väki.
Hentoa helinää kuului tuulessa.
Kurre kulki eteenpäin, nyt kummissaan.
Kaikki alkoi pilkahtelemaan hopeaa ja valkoista
ja yllättäen sen ympärillä alkoi tanssimaan
huurukeijua monta, hohtavaa, hopeaista!
Ne kauniita olivat kuin jää,
ja tanssillaan kaiken hyysivät.
Kurrekin tunsi jo kylmää,
tuuli yltyi, huurukeijut pyöriä hyörivät
ja kas; tuiskutyttö hiutaleineen
suhahti puiden takaa.
Lumi alkoi peittää maata alleen,
ja kurre yhä paleli ilman pesäpaikkaa.
Sille tuli suru ja hätä
ja se suuren suunsa aukaisi:
"Minä palelen, ei ole paikkaa lämmintä!"
se huurun, tuiskeen läpi parkaisi.
Tyyntyi tuiskutyttö sitä säikähtäen
ja huurukeijut pysähtyivät.
Kurre hangessa istui täristen
ja talven tuojat lähestyivät.
"Oi kurrepolo mikset ole pesässäsi?
On liian kylmä huurun, tuiskeen keskellä
ja vain ohut turkki on ylläsi",
kauhisteli huurukeiju tähtien äänellä.
"En löytänyt pesää, vain syksystä nautin",
nyyhkäisi kurrepolo.
Huurukeijut ja tuiskkutyttö surustuivat kovin
ja tuisku tuhahti: "Nyt etsitään sulle kolo!"
Keijukaiset tutkivat puiden raot,
tuiskutyttö penkoi juurakosta,
ja kunhan oli tutkittu monet onkalot
löytyi yksi mitä oivin kuusen rungosta.
Se linnun joskus liennyt,
höyhenpatjoineen lämpimineen,
eikä kurre tiennyt
kuinka kiittää, kävi vain tuiskun eteen
ja sille lämpimän suukon mojautti!
Siitäkös huurukeijut hihittämään
ja tuiskutyttöä punastutti.
Vielä ennen lähtöään
huurukeijut kiltit, ilakoivat
käyttivät tähtijääsauvojaan
ja kurrelle lämpimämmän turkin loivat
hopeaisella taikatanssillaan.
Turkkikin hopeana hohti ja lämmitti,
eikä kurrea palellut ollenkaan,
mutta jälleen sitä itketti:
"Kuinka ystävällisiä olettekaan!"
se nyyhkytti, ja jokaista halasi,
kovasti kiitteli uusia ystäviään.
Lopulta suojaan koloonsa palasi
jotta talven tuojat saivat jatkaa töitään.
Lämpimässä kolosessaan
hopeapörröturkkinsa kanssa
nyt näki kurrepoika uniaan
huurukeijujen, tuiskutytön yhä talvea tuodessa.
Hehee, muistimpas sittekkin ulkoo vielä! Lällä! Lausuminen meni vaan vähä persiilleen juhlassa, kun tuppas jännittämään, mutta hmm..
Piti hyvästellä kaikki opettajatkin ja keittäjät ja ATK-möröt :'c Vaikka enköhän minä koulualueella vielöä pörrää...
Heheeehee, hyvästelystä puheen ollen, tein Pasille mahdin kortin :D :D
että joulut vaan kaikille :)
