IRC-Galleria

Tuli tuosta nopeasta kymmenen vuoden kelauksesta mieleen lukiossa..

Kaverin kanssa polteltiin tupakkia aamulla ensimmäisten tuntien alkamiseen asti. Kaverilla ei yleensä ollut mikään hirveä kiire tunneille enkä minäkään viitsinyt hoputtaa, vaikka itseäni myöhästyminen aina hieman häiritsikin. Monesti kyllä tehtiin niinkin, että ei viitsitty mennä kouluun sitten ollenkaan. Se ei taas haitannut minuakaan. Mielummin kokonaan pois kuin myöhässä.
Tuona aamuna kuitenkin oli pakko mennä kouluun, koska oli joka viikkoinen luokanvalvojan oppitunti, joista ei hyvällä syylläkään olisi voinut olla pois.
Kolistellessamme myöhässä sisälle luokkaan syntyi hetken hiljaisuus. Luokanvalvojan pää kääntyi hieman kallelleen ojennettuna seuraten kulkuemme luokan halki. Hieman liiankin teatraalisesti opettamme sitten kysyi
-Keitäs te olette?
Vilkaisin luokanvalvojaa ja totesin kuivasti
- No ei sitten.
Käännyimme takaisin ja lähdimme pois luokasta, mitään muuta sanomatta, kuten olimme sinne tulleetkin.

Kaverini ehdotti, että menisimme keittämään kahvit hänen kotiinsa, jonne oli vain noin kilometrin kävelymatka. Se kuulosti mielestäni suunnitelmalta joten röökit huulessa lähdimme keväisenä päivänä lampsimaan Kaurialan katuja. Joimme kahvia ja pelasimme NHL:ää tietokoneella. Aika paljon ovat tietokonepelit kehittyneet sittemmin.
Parin tunnin kuluttua palasimme koululle matikan tunneille, joita meille pitkän oppimäärän oppilaille piti paras tuntemani matematiikan opettaja. Hän ei todellakaan ollut paras siksi, että hän olisi olisi ollut ystävällinen saati sitten kaverillinen. Päinvastoin. Jotenkin hän ylivertaisella matematiikan hallinnallaan ja oudolla karismallaan sai luokassa jokaisen tarkkavaiseksi ja jotenkin pelokkaaksi. Tunneilla oli pakko osata vastata opettajan kysymykseen, oli pakko seurata tarkaavaisesti, että osasi vastata. Koskaan hän ei kysynyt samaa asiaa kahdesti. Aina hän oli kysyttävän asian etukäteen selittänyt. Oli pakko tietää, muuten olit tyhmä. Kaikki oppilaat kuitenkin pyrkivät juuri hänen opetukseen, koska silloin todella oppi - tyhmempikin.
Samainen opettaja haukkui kerran oppilaan idiootiksi ja rehtorin käskystä joutui pyytämään tekoaan anteeksi. Muistan hyvin tuon anteeksipyyntö puheen. Opimme kaikki, kuinka huonossa asemassa me oikeastaan olemmekaan ja kuinka paljon meillä onkaan oppimista idiooteilta, hehän ovat maailman onnellisimpia ihmisiä.
Välitunnilla kävimme tietysti röökillä ja takaisin tunnille tullessamme, opettaja piti meille oman puheen. Se oli melko lyhyt ja muistan senkin aika hyvin:
- Maailmassa on kolme asiaa, joita inhoan yli kaiken ja te täytätte niistä kaksi! Ensinnäkin te tulette minun tunnilleni myöhässä ja toiseksi häisette tupakalle! Kolmas mitä inhoan on, kun joku aivokääpä teroittaa kynänsä lattialle tai pulpetille siivoamatta roskiaan pois!
No minkäs me kaverini kanssa sille mahdettiin, ettei viiden minuutin välitunnilla ehdi käymään tupakilla myöhästymättä tunnilta. Mitä tuli kynän teroittamiseen, olen edelleenkin opettajan kanssa samaa mieltä.

Yksi tavallinen päivä lukiossa oli kääntynyt jo iltapäivän puolelle, jolloin etenkin keväisin opettajilla on täysi työ pitää oppilaat virkeinä ja saada heidät keskittymään päivän oppiaineisiin. Kovempi työ tosin on oppilailla kun he yrittävät keskittyä tylsä äänisen vanhan opettajattaren piirtoheitin kalvoihin. Omalta kohdaltani voin ainakin todeta, että luokassa on kyllä yleensä muuta mukavampaa katseltavaa keväisinä paivinä. Usein kuitenkin psykologian tunnilla pelasimme kaverin kanssa tikkiä ja kuuntelimme musiikkia, kummallakin yksi nappi korvassa. Silloin ei vielä ollut mitääm mp3-soittimia. Psykologian opettajalla ei ollut kovastikaan arvovaltaa. Huomauttaessaan kortin peluusta emme jaksaneet reagoida mitenkään, korkeitaan nostimme etusormen pystyyn merkiksi "Älä häiritse".

Iltapäivän viimeisillä tunneilla olisi ollut fysiikkaa, mutta olin itse ilmoittautunut musikaali-kurssille, jonka harjoitukset sattuivat olemaan kovin usein tämän minut silmätukseen ottaneen fysiikanopettajan tuntien aikaan. Mikä kylläkin oli totta, mutta opettaja ei uskonut minua ja silloin kun tulin tunneille sainkin usein kuulla millainen ihminen oiken olen. Paikalla ollessanikin yleensä päiväuneksin naisista jonka takia yleisin vastaukseni opettajan kysymyksiin olikin "Täh?" tai "Mitä?" Vaihtoehtoisesti saatoin vain rummuttaa huomaamattani pulpettiin, jolloin opettaja joutui muiden häiritsemisestä huomauttamaan.
Mutta kovasti puri opettaja hammasta yhteen myöhemmin. Tällä fysiikan opettajalla, kuten monella muullakin opettajalla lukiossamme oli tapana ilmoittaa kurssin lopussa loppukokeen parhaat arvosanat koko luokalle. Ja parhaan arvosanan, ihan puhtaan ja virheettömän kympin, sain tietenkin minä. Opettajan rakastama, aina läsnä oleva ja ahkera Markku. No minkäs minä sille voin, että fysiikka on niin helppoa, ei sitä tarvi opiskella.