IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Maanantai 01.12.2008 00:10

tää elämä on kyl välil aika jännää.. ja ihmeellistä. :D;D

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.11.2008 18:06

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan :

n0nn4, ssaimi, [Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm-,Hänna`, äliis, ^Isshi^, Chakra^^, jässuu , MMILLAMILLA, SSSESSI, try, idz, Eltsy, venlaWI, ands, -siruuu , siljä, tsintttu,[uttnim tarppA`, Emmu\,||silja|| , toucan, kazzu_n, repevaa

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.11.2008 17:01

Horoskooppi? • Skorppioni
Pituus? • 169
Hiusten väri? • Mustat
Silmien väri? • ruskee
Perhe? • äite, isä, veli ja viis siskoo:)
Lemmikit? • Riesa ja rolle
Allergiat? • kai niit kaikkii on
Lempijuoma? (alkoholiton) • appelsiinimehu
Lempijuoma? (alkoholi) • Jäämustikkalonkero, mariannepaukku
Lempiruoka? •Monen monta
Lempiväri? • ei olee
Parhaat TV - ohjelmat? • Oz, pako, oc, lost, salkkarit
Paras vuorokaudenaika? • ilta
Paras vuodenaika? • kevät

At the moment
Kellonaika? • 14.52
Missä olet? • porukoilla kihniössä
Mitä vaatteita sinulla on päällä? • paita ja housut..
Kenen kanssa olet? • äite, isä ja sisko
Millainen sää on ulkona? • luminen c(:
Ketä ihmistä mietit viimeksi? • emmä tie..
Mitä ajattelit tehdä seuraavaksi? • Mennä juomaa jotai kun on kauhee jano

Musiikki
Millaista musiikkia kuuntelet? • montaa erilaista
Millaisesta musiikista et pidä? • Räppi
Mitä radiokanavaa kuuntelet eniten? • suomipop, iskelmä ja nova
Oletko koskaan käynyt minkään bändin keikalla? • Juu.
Kenet artistit haluaisit tavata? • metallica
Mitä artistia/bändiä fanitit ensimmäisenä? • öö, en mä muista
Entä mikä on lempibändisi nyt? • pariki kappeletta
Mitä musiikki sinulle merkitsee? • paljon.. ei sitä ilman vois elää

Elämäntavat
Juotko alkoholia? Jos, kuinka usein? • nykyää on kyl aika vähällä.. :)
Jos juot, juotko humaltumistarkoituksessa? • Juu. :D
Oletko koskaan sammunut? • Kerran
Käytkö usein baareissa? • En.
Syötkö mielestäsi terveellisesti? • Joskus
Liikutko säännöllisesti? Miten? • no en sanois
Onko sinulla hyvä kunto? • Ei. :D
Montako tuntia yleensä nukut yössä? • joku 6-8 tuntii.. yritän nukkua.. :)

Henkilöistä
Kuka miespuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? • Jani c(:
Kuka naispuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? • hmm.. olisko laura
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? • tanjan
Kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin? • ööö sussul tai janil
Kenet näit viimeksi? • pikkusisko
Kenet tapaat seuraavaksi? • pari kaveria
Kenellä olit viimeksi yötä? • Janilla
Kenet haluaisit tavata juuri nyt? • älkää kyselkö
Kuka kävi viimeksi hermoillesi? • monikin ihminen
Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? • hemmo ja tanja tänne kihniöö

Kaverit ja ystävät
Kumpia sinulla on enemmän, kavereita vai ystäviä? • Kavereita
Kenet olet tuntenut pisimpään? • monetkin
Entä kenet lyhimmän aikaa? • hmm.. vaikee sanoo
Saatko helposti uusia kavereita? • Kyllä joo.
Onko sinua helppo lähestyä? • emmä tie. riippuu vähä
Luottavatko he sinuun? • e minä voi tietää
Kumpia sinulla on enemmän kavereina, miehiä vai naisia? • Varmaa saman verran kumpiaki.
Kenelle heistä kertoisit suurimman salaisuutesi? • Emt

Asuminen
Missä kaupungissa asut tällä hetkellä? • Virrat/kihniö
Miss haluaisit asua? •no virroil tietty :D
Miss kaikkialla olet asunut? • Loimaa, pori, kihniö
Missä et missään nimessä halua asua? • POrissa.:D
Rivi-, kerros-, vai omakotitalo? • kerrostalo
Asutko vanhempien luona? Jos et, kenen kanssa? • :D
Millainen olisi unelmakämppäsi? • Iso ja kaunis.

Kumpi
Olut vai siideri? • ihan sama
Kahvi vai tee? • Tee
Linja-auto vai henkilöauto? • Henkilö
Laiva vai lentokone? • Molemmat
Ratikka vai metro? • Ratikka
Kävely vai pyöräily? •pyöraily
Suklaa vai salmiakki? • Salmiakki
Aamu vai ilta? • Ilta
Poika vai mies? • Mies
Tyttö vai nainen? • ihan sama
Digikamera vai kinofilmikamera? • Digi
Makaronilaatikko vai rullakebab? • makaroonilaatikko
Heavymetal vai suomiräppi? • Heavymetal
Maaseutu vai kaupunki? • Lande, ihan ehdottomasti <3
Kesä vai talvi? • Molemmat yhtä hyviä:)
Taulu vai juliste? • Taulu
Tiskaaminen vai imurointi? • Tiskaaminen
Sauna vai suihku? • Sauna<3
Puusauna vai sähkösauna? • Puusauna
Hevonen vai lehmä? • Hevonen
Toyota vai Volvo? • Volvo
Leffailta kotona vai elokuvateatterissa? • Kotona
Raha vai rakkaus? • Raha. 8))) No rakkaus..

[Ei aihetta]Tiistai 04.11.2008 17:09

taas kämpän hakuun.. pläähplääh..

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.10.2008 21:03

paskaapaskaapaskaa!! kuuspäiväävie..!!
- Vanhemmat »