IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 09.07.2009 00:48

:`(

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.07.2009 23:59

Neiti tuolla lattial seurustelee nallepuhin kanssa:) nukkunu koko päivän, syäny vaa välis:D nyt iteki syämää ja sit vähä aja pääst lenkille lenkille -->

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.07.2009 02:45

Huoh mikä päivä mut nyt siittäkin on selvitty taas!! ihana pikkuneiti tänään hymyili ja jutteli vaikka kuinka kaun tuossa minulle:)<3 mitenkä voi aikunen ihminen olla pienestä hymystä onnellinen.. mut on vaan:) tuli käytyy oikee lenkilläkin tnä jossun kans ja tuli tosi hyvä mieli kun sai liikkua. Aattelin just et aina kun yhden yön nukkuu niin seuraavana aamuna tuntuu asteen paremmalta. eli huomen aamulla tiedos jo taas pikkasen parempi päivä.. onneks mulla on toi äitikulta, kiitos äiti<3 huomenna taas lenkkeilee, jos saa taas jonkun kaverin! :) ja vois vaikka leipoo ja siivotakki.. mut nyt unten maille .. ( kauhee ikävä sua ihminen, kunpa ymmärtäisit sen<3)

[Ei aihetta]Tiistai 07.07.2009 03:48

En halua enää
koskaan elämässäni
rakastaa.

Sillä kuin kyynel
keskellä hiekkausvaa,
autiomaata,
olisi rakkaus minulle.

Elämäni ihme,
häikäisemässä päivää,
valaisemassa yötä.

Ja silti se lähtisi
satuttaisi,
jättäisi avohaavan
keskelle ei-mitään.

Siksi en halua
koskaan elämässäni enää,
rakastaa.

[Ei aihetta]Tiistai 07.07.2009 03:46

puristan käteni nyrkkiin
päästän kyyneleet valumaan
ja pistän silmät kii

mä mietin vaan sitä ikävää tunnetta
joka valtasi mielen
kun näin sun lähtevän

muistan sen kun nojasin
sun turvalliseen olkaasi
nyt se on mennyttä

"kyllähän me jo ihan kohta nähdään"
sanoo hän joka ei nää
ei tunne samoin kun mä

kunpa saisin ne ymmärtämään
miten paljon tää vaikuttaa
sun menettäminen satuttaa

se kappale, meidän kappale
mua muistuttaa
sitä jään taas kuuntelemaan

nään siinä sun kasvot
nään siinä sun hymyn
nään siinä meidät

[Ei aihetta]Maanantai 06.07.2009 18:10

miks sen kuinka tärkeetä ihmiset ja asiat on niin tajuaa sit vasta kun ne menettää!! miks ihmisen pitää olla niin tyhmä et satuttaa sellasta jota rakastaa! ketokaa mulle tää hyvät ihmiset?

[Ei aihetta]Sunnuntai 05.07.2009 15:11

ihan oli taas paska viikonloppu.. kaikkien ihmisten pitäs pysyä alkoholista mahdollisimman kaukana. en oo viel ikinä tavannu ketää kelle se olis sopinu. perkele mä sanon et voi ottaa päähän.. kaikki on nyt ihan vituiks menny.. paitsi jemppura ihana<3 ja nää mun tunteet on ihan sikin sokin.. EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII

[Ei aihetta]Torstai 02.07.2009 07:54

TÄÄ TUNNE.. tää ei vaan lähde pois.. ei millään.. mä vaan mietin ja mietin.. ei edes saa unta enää..

<3Sunnuntai 31.05.2009 20:20

keskiviikkona 27.5 kello 01.02 syntyi pikkuprinsessamme<3 painoa oli 3185g ja pituutta 49,5 cm..

kiitos kaikille onnitteluista..

[Ei aihetta]Perjantai 03.04.2009 15:04

Rehellisesti, minkä väriset alusvaatteet sinulla on ylläsi?
mustat

Rehellisesti, mikä on mielessäsi?
jussi

Rehellisesti, mitä teet juuri nyt?
tätä merkintää ja kattele samal telkkaria

Rehellisesti, oletko omasta mielestäsi viehettävä?
tällä hetkel oon lähinnä virtahepo

Rehellisesti, oletko tehnyt jotain pahaa tänään?
polttanu tupakkia

Rehellisesti, katsotko joskus Disney channellia?
khyyllä.. :D

Rehellisesti, oletko kateellinen jollekin?
kyllä joskus jollekki.. vaikka kateus on turhaa

Rehellisesti, puretko kynsiäsi?
välillä..

Rehellisesti, haluatko nähdä jonkun juuri nyt?
jussin.. <3

Rehellisesti, milloin viimeksi olet käynyt pikaruoka-ravintolassa?
öö öö..

Rehellisesti, oletko lojaali?
joissakin asioissa

Rehellisesti, missä sinun pitäisi olla juuri nyt?
tässä varmaankin

Rehellisesti, oletko ihastunut?
rakastunut

Rehellisesti, miten teillä menee jos olet ihastunut?
hyvin meillä menee..<3

Rehellisesti, mitä sanoit viimeksi ja kenelle?
minnalta kysyi et eiks toi sauna menny sillai päälle et väänsi sitä oikee puolimmaista nappulaa:D

Rehellisesti, jos suutelet jotakuta miestä, kerrotko siitä heti parhaille ystävillesi?
no en.. :D

Rehellisesti, mitä teet kun olet todella vihanen?
raivoon

Rehellisesti, mikä on pahinta mitä olet tehnyt kun olet ollut todella vihainen?
emm' tie.. lyöny jussia..:S

Rehellisesti, oletko saanut jonkun itkemään koska olet ollut vihainen?
valitettavasti:S

Rehellisesti, oletko sinkku, ihastunut, kiinnostunut tai suhteessa?
suhteessa

Rehellisesti, oletko onnellinen tällä hetkellä?
kyllä olen<3

Rehellisesti, onko sydämesi joskus särkynyt?
on se joskus vähän

Rehellisesti, voisitko antaa pettämisen anteeksi?
En

Rehellisesti, oletko säätänyt ystäväsi kundin kanssa?
En

Rehellisesti, haluatko lapsia ja olisitko valmis äidiksi?
Haluan ja musta on pian tulossa äiti

Rehellisesti, kuinka monta?
3 tai 4

Rehellisesti, voisitko edes harkita adoptiota?
kyllä

Rehellisesti, jos joku olisi ihastunut sinuun, haluaisitko tietää?
no en mä usko.. mulle riittä et tie että jussi on ihastunu muhun ;D

Rehellisesti, tykkäätkö leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa?
tyhmii kysymyksii

Rehellisesti, oletko deittailut yli kolmee miestä yhtä aikaa?
EN

Rehellisesti, uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?
uskon mä.. en ehkä rakkautee mut ihastumisee

Rehellisesti, oletko romanttinen?
väliin

Rehellisesti, luuletko voivasi muuttaa ihmistä?
no en kokonaan ainakaa

Rehellisesti, voisitko mennä naimisiin rahan takia?
en vois

Rehellisesti, onko seksisuhde hyvä vai huono asia?
siit seuraa kyl vaa pahaa mieltä.. kun ihan varmaa jompikumpi kiintyy liikaa..

Rehellisesti, oletko koskaan toivonut saavasi jonkun miehen itsellesi mutta pilasit itse kaiken?
haha no näinki on käyny :DD

Rehellisesti, oletko koskaan särkenyt jonkun sydämen?
ööm, luulisinpa näin

Rehellisesti, mitä tekisit jos näkisit ihmisen jota rakastat sängyssä toisen naisen kanssa?
en tie.. sekoisin tosi pahasti..

Rehellisesti, oletko koskaan kilpaillut jostakin miehestä jonkun kanssa?
hiii ..

Rehellisesti, miten kuvailisit exääsi?
idiooteista idiootein.. kadun et ikinä koskinkaa siihen.. ällöttävä.-.

Rehellisesti, onko sinulla ollut seksisuhde jonkun kanssa?
ei oo

Rehellisesti, voisitko lyödä jotakuta ihmistä juuri nyt?
kyllä, eikä tuntuis ees pahalta

Rehellisesti, oletko harrastanut seksiä julkisella paikalla? Jos olet, niin missä?
en oleee

Rehellisesti, kaipaatko sitä johon olet rakastunut juuri nyt?
jussia kaipaan ja paljon<3