IRC-Galleria

rianna

rianna

available@facebook :D

APUA!Sunnuntai 11.05.2008 18:43

Mulla on vaaleanpunaisenkorallinkukertavat hiukset!
En voi lähteä ulos!
Lisäksi maanataina ja tiistaina pitää ihan okkana olla tällä kuontalolla asiakkaiden edessä :D
Päättelin että pitää vaan leikkiä olevansa unelmiensa hiusvärissä :D

Lisäksi olen tänään tehnyt meikkiportfoliota ja päättänyt taas aloittaa laihdutuksen.
Lähinnä liikunnan. Pilateksen.

jes.

osaan myös liioitella asioitaSunnuntai 11.05.2008 02:14

Kuitenkin ne täytyy jotenkin purkaa.

argh.Sunnuntai 11.05.2008 01:10

Mitä helvettiä minä menen luulemaan;
että joku muka tässä kaupungissa olisi toisin.

Mitä kuuluu lienee vaikein kysymys ihmisille; saati sitten vastauksen kuunteleminen.

Miksi se, joka yrittää olla hyvä ja antaa toisille ja myöntää virheensä,
on se jonka niskaan se sangollinen paskaa loppupeleissä kaatuukin.

Mitä on ystävyyden vastavuoroisuus?

1. - Kuuntelet muita ja olet kiinnostunut heidän asioitaan
2. - sanot mitä sinulle kuuluu.
3. - ok.
4. - repeat part one.

Keskustelua samoista aiheista, samoissa paikoissa,
mutta koskaan ei olla oikeasti läsnä.

Anna itsestäsi ja ota vastaan.

Ja paskat.

jeePerjantai 09.05.2008 01:26

Sain tänään aikaiseksi! tai itseasiassa sainhan minä eilenkin... mutta eilen valmistuneesta paidasta ei olekaan jostain syystä kuvaa... :D

Mutta siis tein joku viikko sitten suunnittelemani topin viimeistelyä vaille valmiiksi... aikaa meni ehkä 2 tuntia, vähän yli... Siitä tulikin ihan hieno, vähän monimutkaisempi tehä kuin muut viimeisimmät.

Nyt vain tahdon jo tehdä uusia :D

Pitää vaan ensin vaihtaa tuohon narut helmaan ja ommella rengas ja muuta pientä

tää oli pakko :DTorstai 08.05.2008 01:31

Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan.

1. Mikä minun nimeni on? - Topi

2. Missä minä asun? - Sinun oman rakkaan kotisi vessanpöntössä!

3. Mikä olen? - Olet teinivuosieni hairahdus.

4. Millainen olen? - Mä vastailen sulle vain sen takia kun se on käytännössä pakko. Tää ei oo kivaa.

5. Kuka olen? - Minä vastaan kysymyksiin, en hoida identiteettikriisejä.

6. Mikä on kaikista tärkeintä elämässäni? - Ylpeys.

7. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni? - Pinkeä vartalo.

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa? - Rakkaus on arvokkainta mitä on. Ja läheisyys.

9. Miltä näytän? - Pohjaanpalaneelta, vaikka hiukan minua hymyilyttääkin että juuri tämä sinua kiinnostaa.

10. Miltä tunnun? - Huulipunalta.

11. Miltä maistun? - Pohjaanpalaneelta.

12. Miltä tuoksun? - kalalta.

13. Missä minun kuuluisi olla? - Pakilassa.

14. Mikä minun kuuluisi olla? - Se josta äitisi sinua varoitti.

15. Mistä minut löytää? - Suomesta

16. Miten minut tavoittaa? - En ylläpidä mitään osoiterekisteriä.

17. Minkä ikäinen olen? - Kyllä se siinä 67 vuoden kieppeillä on...

18. Mikä on sukupuoleni? -Jos tätillä ois munat niin se ois setä, ja se on seurausta sinun omista valinnoistasi

19. Montako henkilöä minun pitäisi haastaa tähän? - Neljä on sopiva määrä - ehdottomasti.

Okkesokkes... tä on kyllä niin vanha juttu että kaikki on varmaan jo tehny tän :D Haastetaan silti kittyroxx, viatonpaskoja, eevis ja... Ringa^, oraakkelin mieliksi

wohooTorstai 08.05.2008 01:09

Viimein se inspiraatio tuli jota olen jo kuukauden taulupohjien ja muutamien uusien akryylituubien kanssa odotellut!
Se on sitten eriasia milloin työ jatkuu sillä damaskisabluuna ei ole vielä(kään) valmis :D
Voisin ehkä jo leikellä ruusuja ostamastani paperista... hmm... En oo tehnyt mitään tämän tyyppistä ennen. Taisin jo jossain merkinnässä selittää mitä aion tehdä...
Taustoista tuli ihan ok, vähän liikaa innostuin päälle maalaileen, ois voinu josaain vaiheessa jo antaa olla. En muuten taaskaan käyttänyt yhtään sivellintä. Ja nyt on lattia kakassa, ja kädet myös... :D
No voi vittu uuvestaan katoin noita ja tuosta pienimästä tulikin ehkä aika paska. snif.

Tein myös paidan tänää! Ja löysin ihanant säärystimet jyskistä(!) joita hieman tuunasin...

(Edit) Salama hiukam rasikasi kuvaa

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.05.2008 00:47

Käytiin pojan kanssa taas ulkona ja se pöljä ei vieläkään tajua että kuivan ruohon jätystäminen on ehkä hiukan tyhmää :D Sitten kun löysin sille tuoretta ruohoa pikkutupsun, ni ei. ei suostu mihinkään eikä usko äitiä, on se niin kovis ja kuningas kun se ulos pääsee :D
Ei meinannnu pois tulla, piti ihan kantaa...

On se ihana heppu <3

Rahat män, mutta olen iloinenTiistai 06.05.2008 01:18

Löysin shoppailureissultani aivvvan ihanaa kangasta! Se on niin pirteää että vähän pelottaa :D Piirsin heti ihanaisen topin joka siitä tulee.
Meni taas kangaskauppaan kuukauden elovarat :D Ostin myös viimein nanson trikoota jotta voin tehdä yhden kivan paidan, Piti oikeastaan ostaa sitä hieman enemmän jotta olisin saanut tehtyä yhden ihanaisen printtitopin, mutta käsissä oleva kangasröykkiö siirsi tämän topin teon hieman myöhempään aikaan. No trikoothan ovat suht halpoja, mutta yksi kangas jota olen ihaillut miljoona kertaa puuvillapalalaarista.... Maksoi yli 10euroa ja se on minulle iso raha! Mutta kun olen sitä niin pitkään katsellut ja miettinyt että en osta koska ei siitä mitään vaatetta voi tehdä, semmoinen värikäs printtikangas ja ihan outo. Mutta kannattaa näköjään raahata ompelusta kiinnostumaton kangaskaupoista- ei-niin-pitävä ystävä mukaan, niin omatkin silmät avautuu... Minna vain tokaisi että seinävaate! Siinä se oli, rahat meni :) Nyt vain pitää saada joku rakentamaan mimnulle puukehikko jotta saan kankaasta taulumaisen. Vai pitäisiköhän ite.... Siitä on jo aikaa kun oon viimeksi puutyöhallissa työskennellyt... :D

Huh. Kävin myös luovuttamassa 4 ja puoli desiä vertani. Sain myös yhden ensiluovuttajan mukaani! WOHOO! Ihan saatanan hyvää leipää siellä sai :D ja kakkuakin oli :D Sain tietää nyt veriryhmäni, jonka jo unohdin :D B-joku se oli, ehkä + Aikoivat postittaa verenluovutuskortin parin viikon kuluttua :) Sitteen tatuointi ja puolen vuoden päästä uudestaan...

Lintsasin tännään koulusta, jossa ei kylläkään ollut mitään järkeä :D En jaksanu hyppyjä oottaa. nyt vähän ärsyttää. Loppus jo tuo koulu...
Nikin ilme on maailman paras (toi setteri)

Niki the teeribonger on Jennan lapsi ja merri makkaransyöjä, löytyy Ringa^:lta

Ah eräjormaSunnuntai 04.05.2008 17:47

Huhhuh. Tautinen krapula paranee ihan selvästi vain kapuamalla saukkovaaran laelle jonnekkin uppohangen ja mudan välimaastoon! No ei, oli tosi kivaa käytiin paistaa makkaraa ja minä kärryytin tomaatti-mozzarella- kumipitsaa; nam. Oli vain hiukan saatanallista kivuta sinne, vaikka matkaa oli ehkä 500 metriä :D Koirat oli ihania <3

Krapulanhan sain vahingossa.
Menin ihan kiltisti vain yhdelle ballsin terassille....
Sitten ostin toisen... (anteeksi eero osti)
Kävin generaattorilla poikain kanssa kattoon out of tunea ja jutskaileen yöpaikkajutuista, sillä toinen bändi oli tulossa meille yöksi. No eero oli ostanut kaljaa ja kiskoin niitä sitten muutaman... Ja lähdin takaisin balssille maiun seuraan! Sittenhän siinä kävi niin että join kuin sieni ja oli backtagella ja bepopissa ja en siltikään maksanut yhtään mistään yhtään mitään.
On se joskus sitten mukavaa olla nainen :D

Krapulahan olisi lienee ollut aivan saatanallinen jos en olisi pyytänyt anoppia (!) tuomaan aamusiideria :D

Vappuna sentään olin ihan ihmisiksi. Meikkasin kaikki ja join vähän, syötiin iiiihania ruokia, etenkin salaatti ja lohirullat, nam! Illalla hieman sitten piti teineillä, jäätin kakan kanssa nääs kaupungille kattoon mikä se meininki siellä nykyjään on... No olihan siell' porukkaa ja ymsyms... Ei vaan tunnettu ketää :'DD ehkä se on jo luovutettava nämä teinihaaveet :D mentiin sitten ballssille jossa osallistuin vahiongossa limbokisaan :D Katja muuten voitti sen ja sai vapaavalintaisen paidan pahiksesta! Aika hyvä palkinto.

Ai ai huomenna menen luovuttamaan verta, vihdoin on kulunut puoli vuotta viimeisimmästä lävistyksestä.
Sitten menenkin ottamaan sen tatuoinnin.... hui saatana. Pelottaa. Apua...