IRC-Galleria

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥Tiistai 27.11.2007 18:44

Kaikki alkaa niin, hän sanoo "Rakkaani, jos en aina mä sinun olla saakkaan, niin
tiedä, että vaikka mä lähtisin luotasi, en haluu, että sulle huolta siin' tuottaisin."
Hiljaa poika katseensa nostaa, silmänsä tytön silmät kohtaa.
Sinistä lämpöä katse hohtaa, kun käden käteensä poika ottaa.
Ihollaan tytön lämmön tuntee, suudellessaan silmänsä sulkee.
Hetken syleilevät hiljaa toisiaan. Pois pian lähtee tyttö, siksi oisi vaan
niin hienoa viettää vielä pieni hetki yhdessä.
"Erossa susta ja pieninkin hetki on kaikki hetket yhteensä."
Jäävät vielä toisiansa vähäksi aikaa hellästi halaamaan,
salaman iskiessä sytyttäen puun jossain kaukana ulkona palamaan.
Palaamaan tulisi poika mielessänsä vielä useesti päivään tuohon.
Oman uomansa syövytti mieleen pojan virtaavan muistojen vuohon.
Hän sanoo "Oot mulle kaikki kaikes, kaunis kuin taivaan enkeli,
ja sun puolestas valmis oon antamaan kaiken ja uhraamaan vaikka mun henkeni."
Niin lähti tyttö, hymyillen hän sanoi palaavansa takaisin huomenna.
Ja niin kävi, että heidät erottaan pystyi ainoastaan kuolema.Hetki vaan aikaa on...
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
Hetki vaan aikaa on...Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.Hetki vaan aikaa on...
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.Hetki vaan aikaa on...
Kun on viimein aika lähtee, niin tule mukaan, laita kätesi mun käteeni.
Ilta pimenee, kaupungin ilma viilenee, kauppa viimeinen kii menee.
Kun kiireinen liikenne hiljenee, tyttö on kuin viimeinen ihminen,
joka kaupungin tyhjiä katuja pitkin kulkee illan suus.
Hänen mielensä kaiketi tuudittaa rauhallisuuteen hiljaisuus.
Mitä pian tapahtuisi, sitä tyttö ei varmaan kai aavistakaan.
Kulkee vaarallist' matkaa. Sydän lujempaa tavallist' hakkaa,
kun hän miettii itsellensä ja rakkaalleen tulevaisuutta.
Pian tarkoitus yhteen muuttaa, liiku ei mielessä yhtään muuta.
Niin huomaamattaan mutkan takaa auto häntä kohti kaartaa.
Ei unessa oleva mies edes huomaa, kun tytön maahan kaataa.
Ei auttaa ehdi kukaan, ei sanaakaan matkalle mukaan antaa.
Sua aina mä rakastaa lupaan, sanat ikuisuuteen tytön saattaa.Hetki vaan aikaa on...
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.Hetki vaan aikaa on...
Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.Hetki vaan aikaa on...
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.Hetki vaan aikaa on...
Kun on viimein aika lähtee, niin tule mukaan, laita kätesi mun käteeni.
Kädessään kuvaa tytöstä puristaa, lupaa tyttönsä muistaa.
Hiljaa silmänsä ummistaa ja nimeä tyttönsä kuiskaa.
Ei iloa lainkaan tullutkaan, vaan inhoa, vaivaa, kurjuutta.
Ja lähellä hulluutta poika huutaen kiroaa maailman julmuutta.Sai kohtalo riistää lempensä. "Mä teen mitä vain sinun vuoksesi..."Niin poika jo riistää henkensä...
"...ja mä tahdon vain sinun luoksesi."
Valo kylmällä terällä kiiltää, ihoo raastava tuska viiltää.
Jäljen rakkauden värillä piirtää, sielunsa ainiaaksi yhteen liittää.Hetki vaan aikaa on...
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.Hetki vaan aikaa on...Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.Hetki vaan aikaa on...Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.Hetki vaan aikaa on...
Kun on viimein aika lähtee, niin anna elämäs ja kaikki minun tähteni. <3<3://

Rakastaa/ei rakastaSunnuntai 18.11.2007 20:25

Kun suljen silmäni, olet mielessäni
Kun avaan ne, näen yhä vain kasvosi
Enkö voi sinua unohtaa?
Enkö voi elää ilman sitä kaikkea?

Pelkään olla onnellinen
Olen niin hauras
Voit hetkessä särkeä maailmani
ja muuttaa kaiken
Olen hauras

Hymysi on huumetta, josta ei saa tarpeekseen
Katseesi on niin kaunis, että se häikäisee
Älä käännä sitä pois
Jos käännät, revit sieluni ja jätät vain tyhjää

Haluaisin omistaa sinut, mut en voi sinua vaatia.
Ymmärräthän että olet ainoani.
Vaikka saisin kaiken maailmassa,
haluaisin vain sinut.
Sinuun luotan,
sinua rakastan.

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.11.2007 18:44

Kävellään käsi kädessä.
Ollaan hiljaa
ja rakastetaan.<3

... </3 ?Torstai 08.11.2007 22:16

Mä sinuun taisin rakastua,
Kun sä tulit mulle puhumaan,
Se oli teinirakkautta parhaimmillaan,
Illan viimeisen hitaan aikaan,
Mä sinua hain tanssimaan,
Silloin virheen suurimman kai tein,
Kun pyysin yöksi tulemaan

Sä yksin jätit minut huoneeseen,
Mä itkin nimeäsi huutaen,
Enkai saa sua milloinkaan,
Sä yksin jätit minut huoneeseen,
Ja poistuit oven kiinni sulkien,
Unelmani rikkoen

Kaikki kauniilta voi näyttää,
Kun katsoo silmiin sinisiin,
Sinä jatkoit omaa tietäs,
Minä jäin haaveisiin

En mä sille mitään mahda,
Kun aina sattuu sydämmeen,
Aina kun sä kävelet vastaan,
Mä palaan muistoihin uudelleen,

Sä yksin jätit minut huoneeseen,
Mä itkin nimeäsi huutaen,
Enkai saa sua milloinkaan,
Sä yksin jätit minut huoneeseen,
Ja poistuit oven kiinni sulkien,
Unelmani rikkoen

S. </3 J. Keskiviikko 07.11.2007 19:27

Sua tuun aina pitää
tärkeen,
Nostan sut kaiken yli,
rakkais asiois kärkeen.
Vaikka moni muu asia menis
pieleen,
Sä aina mua rakastit, tulit
mun viereen.

Mut on liian monta kertaa
petetty,
Ja tuntuu et kaikki ois
menetetty,
Mut sillon sä tulit nostaa
ylös mut,
Ja tuntu et ei koskaan
ees huolii ois ollut.

Sun silmät luottamuksest
kertoo, tuikkii kuin
tähdet,
En koskaan halunnu, että
pois mun luota lähdet.
Joskus yöl vaan herään,
mietin sua, mietin meitä,
Mietin sitä, että elämäs
kuljettiin yhteisii teitä.

Meil ois ollu sun kaa viel
paljon edes, paljon
tekemistä,
Ei saa virheistä välittää,
ei välittää pienistä.
Ku yhes uskottiin unelmiin,
nii ehk ne olis toteutunu,
Mut sun rinnal ei haittaa,
vaik unelmat sotkeutuu.

Sust en irti päästä,
kaiken sun kanssas koen,
Illal ku meen nukkuu, sua
rakastan, sitä hoen.

...j... </3Maanantai 22.10.2007 18:25

Sä sanoit et hei, eikai täst mitään enää tuu
Sä olit silloin ärsyttävän varma
Et sait mut tunteen uskomatonta vihaa
Lupasit kaiken mut et antanut mitään...

J.<3Sunnuntai 21.10.2007 21:08

Sä lähdit, enkä tiedä et tuutko enää takaisin
vaik kuinka haluaisin
Sä lähdit, vaik tiedän ettet sitä ehkä halunnut.
Tuu takaisin.

... ehkä.. ?Sunnuntai 21.10.2007 18:44

Rakkaus, mitä se oikeestaan on ?
Sehän sattuu, tulee mieleen ensimmäisenä,
tekeekö sillä jotain muuta, kuin ikuiset arvet
sydämmeen ?

Onko siitä jotain hyötyä ? Nousemmeko
iloisempana jos rakastamme jotakuta ?
Ehkä rakkauden kuuluu vain satuttaa liikaa,
viiltää sydämmeen kuin terävällä veitsellä,
Ehkä me kaikki emme vain löydä sen tarkoitusta,
Ehkä me kaikki emme jaksa etsiä sitä ?
Ehkä me vain haluamme elää yksin, ilman
sitä vaalenpunaista väriä.

Ehkä meistä jotkut rakastaa, liikaakin. Ehkä
meistä jotkut ei osaa muotoilla sanoja esille,
ehkä meistä jotkut eivät osaa sanoa toisille
kuinka paljon toiset merkitsevät meille ? Ehkä
me vain emme halua muotoilla niitä sanoja...

niin, ehkä se vain sattuu liikaa, ehkä... ehkä
sitä ei ole meille kaikille, ehkä ?
Ehkä minäkin rakastan, ehkä sinäkin rakastat ?
Ehkä minä rakastan sinua, ehkä sinä rakastat toista ?
Ehkä minä haluaisin sanoa sinulle, pitäväni sinusta,
Ehkä sinä haluaisit sille toiselle pitäväsi hänesä ?

Ehkä minun kuuluu jäädä yksin, kylmään ja pimeään ?
Ehkä se on minun tarkoitukseni, ehkäpä se on tulevaisuuteni ?
Ehkä minä rakastan sinua, ehkä sinä rakastat minua ? Entä
jos niin ei ole ? Mitä minä teen, tunnen yksin jotain jotakuta kohtaan,
Ehkäpä minä vain torjuisin sinutkin pois ympäriltäni, minähän
vain satutan kaikkea mihin kosken ?

Ehkä olen hauras, ehkä olen vahva, ehkä en ole mitään,
Ehkä merkitsen sinulle jotain, ehkä olen vain pikaista seuraa jonka
kanssa hengailla kun ei ole muutakaan tekemistä.
Ehkä ? Ehkä ei, sanoisit jotain, sanoisit vaikka vihaavasi minua,
Ehkä sanoisit haluavasi olla minun ystävä, ehkä et ?

Niin, ehkä on suuri sana, se merkitsee enemmän kuin kliseemäinen
"Rakastan sinua", ne on vain kaksi sanaa, toinen tarkoittaa enemmän
ja toinen vähemmän... Ehkäpä vain on niin että haluan sinun olla onnelline,
silläkin uhalla että minua sattuu. Unohda se että minua sattuu, olen tottunut
siihen, kaikkihan niin tekevät minulle, ehkä sinäkin vielä ?

PervoPervoPervo.Torstai 18.10.2007 23:54

Iäkäs pariskunta lääkärissä: Ei auta enää viagra eikä vimpaimet, mistä apua? Lääkäri keksi panna mummolle metallilevyn römpsään ja papalle magneetin lerppaan. Viikon päästä tarkastus, jonne mummo tuli yksin. Missä pappa? -Vankilassa, nyyhki mummo. Olivat olleet uimassa, kun ohi kroolasi 8-vuotias tyttö hammasrautoineen...

Metsästysseuraan kuului mies, joka tiesi metsästyksestä lähes kaiken. Illanistujaisissa kaverit sitoivat tämän silmät ja antoivat tälle hirventaljan. Mietittyään hetken ja taljaa kokeiltuaan vastasi:Hirven vasa, tapettu ampumalla, arvo100€. Ilta jatkui samaan malliin ja aamulla mies huomasi saaneensa pahasti turpaansa-Kuka minua löi?Vaimo:Minä!Pisti niin vituttamaan kun kotiin tultuasi kopeloit pilluani ja mutisit:Vesirotta,tapettu kirveellä.arvo2€...

Mummut Hilma ja Impi potkuttelivat yhtä aikaa postilaatikoille. Kuulumisia vaihdellessa he selailivat uusia kuponkiuutisia ja keskiaukeamalta vilahti nuoren miehen kuva, esittelemässä tangoja... Impi kysyi Hilmalta:Koskas sait miestä?-En koskaan, vastasi Hilma tuohtuneena. Jutustelun jatkuessa Hilma rauhoittui ja kysyi samaa impiltä.-No rippikoukun jälkeen v.-37 ja heti perään v.-49. Hilma ärähti, käänsi rollaattorin kotia päin ja huusi:Helevetin huora...

Mikä on hoovermanoover?
Se on semmoinen, että viet naisen keittiöön ja duunaat sitä takaapäin ykköseen ja just kun se daami on tulossa, niin otat äkkiä ulos ja survaset kakkoseen tappiin asti, niin rouva alkaa haukkoon henkeään ja vetää keuhkot täyteen ilmaa niin samaan aikaan otat niskatukasta kiinni ja imuroit sillä murut pöydältä...

Luontotyttö sattui valumaan vauhilla puusta ja siinä rytäkässä meni tikku pilluun. Huuto oli hirvee ja pikamatka lääkäriin. Lääkäri tutki toosan, totesi tilanteen ja poistui. Typy makasi tuskissaan kolme päivää. Viiemin lääkäri palasi ja poisti tikun kädenkäänteessä, kipu hellitti hetimiten. Tyttö tivasi, että miks perkele se niin kauan kesti. Tähän lääkäri: Kelopuun poisto virkistysalueelta vaatii ympäristökeskuksen luvan...

Hullujen huoneella oli lääkärikierros. Potilas Niukkanen istui huoneensa lattialla kattilan kansi käsissä ja pärisi. Lääkäri kysyi:No mitäs se Niukkanen touhuaa? -Ajan autolla Lappiin, vastasi hän. Toisella puolen huonetta istui potilas Möttönen vetäen käteensä. Mitäs se Möttönen touhuaa, kysyi lääkäri. -Panen sillä aikaa Niukkasen eukkoo kun se on Lapin reissulla...

Demistä :DKeskiviikko 17.10.2007 18:12

15 koottua tissien kasvatuskeinoa:

1. Hiero tisseihisi paprikan siemeniä
2. Hiero tisseihin voita ja mene saunaan
3. Imurilla imase kumpaakin 3 kertaa tunnissa, jatka 6 viikkoa, ni saat roikkotissit
4. Työnnä tissisi korviisi.
5. Tee tisseihin pyöräpumpun kokoinen reikä, ja pumppaa tissit täyteen ilmaa.
6. Halkaise tissit, mene Stockan hulluille päiville kun ne ovat seuraavan kerrans, tunge 14 keltaista hullua kassia tisseihisi, ja huuda: kamelit 4-ever!
7. Nosta tisseilläsi 3 kilon puntteja --> tulee lihasmassaa
8. Hiero omaa kakkaasi tisseihin ja nuole ne puhtaiksi konstilla millä hyvänsä.
9. Käytä isäsi kakkaa niin saat 4 kertaa paremman tuloksen kuin edellisessä
10. Viiltele tissejäsi, kuin angstaava teini
11. Sumuta tisseihisi WC-istuimen pesuainetta, anna vaikuttaa 8 vuotta
12. Laita tisseihin 18 lävistystä: tissit turpoavat ja kasvavat
13. Puraise kummastakin tissistä nännipiha irti: tissit kasvaa
14. Laita tissisi oven väliin ja pamauta ovi niin kovaa kiinni kuin mahdollista, toista sama toisella tissillä. tee 4 kertaa per tissi.
15. Kierrä tissisi vastapäivää rullalle, ja laita päälle annos kuumaa liimaa, niin tissit oikein pamahtavat isoiksi.