IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Rv 28+4.Sunnuntai 30.03.2008 14:57

Eilen illalla mentiin Oton kanssa kymmenen maissa Kättärille kun oli tosiaan supistellut koko päivän ja aika lujaakin. Siellä ottivat verinäytteet ja pissanäytteen ja veressä kaikki oli ainakin ihan kunnossa paitsi hemoglobiini hieman alhainen. Ottivat kanssa jotain muitakin näytteitä tuolta alhaalta ja niistä tulee sitten soitto jos jotain on vikana.
Vauvan sydänäänet oli hyvät.
Kohdun sisäsuu kiinni mutta ulkosuu hieman auki (mitä se sitten meinaakaan).
Vauvan painoarvio 900 g. Kuulemma todella pieni vauva viikkoihin nähden. Kasvukontrolli on sitten kahden viikon päästä.. Muistaakseni Jania odottaessakin täytyi käydä noissa kasvukontrolleissa. Ja Jani oli kuitenkin sitten sinänsä ihan hyvän kokoinen syntyessään, vaikka pieni olikin.

Tänään on yhä kipuja mutta supistuksia ei ole tullut.

Rv 28+3.Lauantai 29.03.2008 12:33

Aamuseitsemästä asti supistellut, nyt alkaa pikkusen kuitenkin helpottaa..

[Ei aihetta]Perjantai 28.03.2008 09:30

Nyt aamupala. <:

Rv 28+2.Perjantai 28.03.2008 09:29

Lääkärin mukaan mun täytyy välttää kaikkea liian raskasta, että siis tietenkin kotitöitä voin tehdä ja käydä kävelyllä esim, mutta rauhassa. En myöskään saa nostella mitään painavaa. Ja pitää levätä tarpeeksi. Juu, helppoahan se on kun on tuo kymmenenkiloinen kiljukaula joka haluaa syliin ja kun ei pääse niin alkaa huuto.. ;D Kumpiko sitten on parempi, se että nostan ehkä Janin syliin vai kuuntelen seuraavat puol tuntia vähintään kun se kiukuttelee? :)

Kuulumisia.Torstai 27.03.2008 12:03

Nyt on sitten pissanäyte viety ja verikoe otettu. Tuloksia saa varmaan huomenna varsinkin jos joku on vikana.

Lääkärissä kävin, kaikki oli sinänsä ihan kunnossa:
Kohdunkaula lyhentynyt sentin, nyt se on 2 cm.
Sydänäänet oli todella hyvät.
Vauvan painoarvio mahan päältä 800g. Kunnon kirppu..
Vauva raivotarjonnassa ja tosi alhaalla jo.
Sf-mitasta en nyt ole sitten varma että onko se 23 cm vai 25 cm mutta kuitenkin pieni maha lääkärin mielestä, sanoi että osittain johtuu siitäkin kun vauva jo niin alhaalla.
Mun paino noussut vaan kaks kiloa sitten rv 23. Silloin painoa 51 kg ja tänään 53 kg.

Vielä lääkäriin siinä raskausviikolla 34 suunnilleen kuulemma.

Rv 28+1.Torstai 27.03.2008 08:09

Yllättävän pirteenä nousin ylös. Jani taas kiljui koko yön ja aamun, sille tulee kai hampaita. Menee hermot, en oo varmaan viikkoon saanut nukkua lähes yhtään.

Nyt aamupalaa, kirja ja sitten suihkuun ja kaheksalta lähen lääkäriin. <:

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.03.2008 21:30

Ihanaa, ei enää kauaa niin pääsee nukkumaan.

Rv 28+0. Keskiviikko 26.03.2008 10:17

Vauvalle ei ole sänkyä ja tuo hemmetin äitiyspakkauslappukin pitäis täyttää että sen saa toimitettua KELAan ajoissa, alkaa tulla jo kiire. Vannoin että tällä viikolla sen teen. Tai siis teemme. Otonkin täytyy täyttää isyyslappu.

Tänään täytyy käydä labrasta hakemassa näytepurkit että saan huomenna annettua pissanäytteen. Onneksi on jo huomenna se neuvolalääkäri niin pääsen valittamaan näistä supistuksista ja pääsee tietämään että onkos kaikki nyt sitten kunnossa. <: Ainakin vauva liikkuu hyvin aktiivisesti että kyllä siellä ainakin hengissä ollaan ja kunnolla sittenkin...

[Ei aihetta]Tiistai 25.03.2008 17:26

Huomenna on pakko käydä terveyskeskuksessa. Olin jo unohtanut että tänään on jo tiistai.

[Ei aihetta]Tiistai 25.03.2008 17:23

Ihan kamala myllerrys tuolla mahassa. Viistää oikein mahaa sillai sisäpuolelta, olikin jo päässyt unohtumaan kuinka nautinnollista tämä raskauden loppupuolisko on..