IRC-Galleria

Suihkuun, pukemaan, meikkaamaan ja sitten katsomaan pikkuista mussukkaa. <3

Leikkaus tosiaan oli tytöllä aamupäivällä. Kaikki meni ihan ok, aukko vaan oli ollut hiukan hankalammassa kohdassa kuin ensin olivat ultralla nähneet, sen takia jouduttiin venytteleen enemmän kun paikkailtiin ja siitä sitten johtui että tytölle tuli rytmihäiriöitä. Sanottiin että kaksi viikkoa katellaan ja jos ei tasaannu ni sitten tahdistin.
Hetki sitten soitin Teholle ja tyttö voi hyvin, hiukan on jo heräillyt. On joku tahdistin väliaikaisesti vaikka sydämessä kai jo osittain oma rytmi. Hengityskoneessakin on mutta irrottelevat siitä viimeistään aamulla tai sitten aiemmin jos se kovasti käy neitiä ärsyttämään.

On mun pieni niin urhea ja sitkeä tapaus ettei voi kun ihmetellä että miten ollaan tommonen saatu aikaan. <3

Koko perheellä kova ikävä tyttöä ja äiteellä kamalan orpo olo kun pikkunen sairaalassa.

Puolen tunnin päästä lähdetään viemään tyttöä Lastenklinikalle. Huomenna leikkaus.

Paino: 3305 g.
Pituus: 50 cm.
Päänympärys: 35,3 cm.

Jäntevä, siro neiti. Heijasteet ok, iho siisti. Sopusuhtaisesti kasvaa.

Tytölle on nimi valmiina. Työn ja tuskan takana se olikin, vaan kyllä se oikea löyty sittenkin. ;)
Paljastamme sen kaikelle kansalle ristiäisten jälkeen.

Mulla on masu pipi.

Otto duunissa, Jani päikkäreillä ja tyttö sitterissä tossa vieressä. Lutkuttaa tuttia ja kattelee ympärilleen. :)

Mun pikku tyttönen leikataan 22.7. :(

Kirjoitin väärin ensin, sorry. ;)

Äidin pienellä rakkaalla on varmaankin tän kuun aikana sydänleikkaus. :( Hyvähän se että asia korjataan, mutta kyllä mua silti ahdistaa tää..

Tyttöseni päästelee oikein mielenkiintoisia ääniä tossa sitterissä. Toisella on pipokin silmillä.

Tytön syntymä. Rv:llä 37+5, 2.6.08 klo 17.42. Mitat: 44 cm, 2150 g, päänympärys 32,5 cm. Apgar 9. Synnytyksen kokonaiskesto hieman alle kuusi tuntia.

Pahoittelen hiukan ehkä epäselvää tekstiä, sillä en kunnolla muista tapahtumien kellonaikoja.
Jouduin Kättärille osastolle lauantaina 31.5.08 koska en tuntenut tarpeeksi vauvan liikkeitä niin halusivat useasti ottaa käyrää ja tarkkailla vointiani. Käyrät olivat hyvät koko viikonlopun ja liikkeitäkin tunsin hienosti, samaten muutaman napakan mutta kivuttoman supparin. Tuolloin osastolle joutuessani kanavaa oli muistaakseni noin pari senttiä jäljellä ja kohdunsuu sormelle auki. Sunnuntaina täytin lapun johon tuli toiveita ja ajatuksia synnytykseen liittyen, juttelin niistä asioista myös kätilön kanssa (samaisen kätilön, joka ennen Janin synnytystä laittoi minulle peräruiskeen).
Maanantaina 2.6. aamulla kävin aamupalalla ja suihkussa ja mietin josko sinä päivänä käynnistäisivät, kun olivat niin edellisenä perjantaina lupailleet (syynä istukan kalkkeutuminen ja vauvan kasvun hidastuminen). Kymmenen maissa aamulla lääkäri tuli luokseni ja sanomatta mitään tunki sisääni ihan minimaalisen murusen Cytotecia. Käynnistivät siis, juu.. Heti alkoivat säännölliset supparit, tosin aluksi ne eivät olleet kipeitä. Olin käyrällä useaan otteeseen maanantain aikana. Pillerinmurun saatuani soittelin Otolle että mites tehdään kun käynnistivät. Sovittiin sitten että soitan Oton paikalle kun jotain alkaa tosissaan tapahtua, vaikka aika lupaavia ne säännölliset supparit jo olivat. Minulla oli kuitenkin sellainen olo etten halua odotella asioiden etenemistä yksin, joten soitin äitini paikalle. Hän saapui muistaakseni kahdentoista ja yhden välillä suunnilleen. Yhden aikaan supistukset tulivat korkeintaan viiden minuutin välein ja olivat jo kipeitä hiukan. Näihin aikoihin myös lääkäri kävi tarkistamassa ja sanoi ettei laita uutta pillerinmurua kun supistuksia tulee jo hienosti. Kanava oli kait kadonnut lähes kokonaan ja kohdunsuu kahdelle sormelle auki. Kätilö sitä venytteli jonkin verran, ei tuntunut hirveän miellyttävältä.
Olin todella malttamaton odottelemaan varsinaista synnytystä, vaikka toisaalta olisin vielä jaksanut tallustella masunkin kanssa. Äidin kanssa ravasin portaita moneen otteeseen ylös alas ja supistukset voimistuivat. Soittelin Ottoa paikalle olisikohan ollut kahden aikaan ja sanoi että lähtee kolmen maissa tulemaan. Ajattelin että ei kiirettä, kyllä tässä vielä kestää..
Kolmen aikaan olin käyrällä. Äitini seurasi sitä ja kauhisteli aina kun tuli supistus ja ihmetteli kun en ähkinyt kivusta vaikka käyrällä supistus meni joskus hyvinkin korkealle. Minulla oli todella kuuma ja oleskelin huoneessani alusvaatteisillani, aamutakin vain heitin ylle vessareissujen ajaksi (joita tein usein, pissatti kamalasti ja peräsuolessa tuntui jonkin verran painetta, kuin olisi ollut kakkahätä, mutta mitään ei vessassa tullut). Kolmen jälkeen alkoivat supistukset olemaan jo sellaisia että piti pysähtyä ja tosiaan keskittyä hengittämiseen niiden aikana. Ihan hyvin kuitenkin pärjäsin ilman lievityksiä.
Olisikohan ollut noin puoli neljän maissa kun sain pyynnöstäni peräruiskeen (suolesta ei oikeastaan tullut ulos mitään). Suunnilleen samoihin aikoihin Otto tuli sairaalaan. Yritin siinä syödäkin jotain mutta kävi niin oksettamaan että päätin jättää sen homman sikseen (en oksentanut kuitenkaan missään vaiheessa).
Noin vartin yli neljä tuli kätilö tarkistamaan kohdunsuuta, josko tilanne olisi tarpeeksi kypsä synnytyssaliin ja kalvojenpuhkaisuun. Vääntäydyin selälleni sängylle, kätilö laittoi alustan ja otti housuni pois. Samantien tunsin kun jotain alkoi valua. Hölmönä totesin että nyt kyllä valuu jotain ja kätilö sitten kurkkasi. Lapsivesi (joka oli kokonaisuudessaan hyvää, väri ja kaikki) meni siinä sitten ihan spontaanisti itsekseen klo 16.15. Koko sänkyhän siinä kastui ja minä mietin lähes kauhulla viime synnytystä (ks. ylempää, en jaksa kerrata tähän). Kätilö teki tutkimuksen ja olin kait kolmisen senttiä auki. Eipä muuta kun että sain seksikkäät verkkopöksyt ja hemmetin suuren siteen ja määräyksen pistää kamat kasaan, kätilö lähti laittamaan salia kuntoon.
Vesienmenon jälkeen supparit kovenivat heti tuntuvasti. Joka supistuksella lorahti lisää lapsivettä siteeseen.
Kätilö lähti viemään meitä synnytyssaliin varmaan siinä puoli viiden aikaan. Äitini toivottin synnytysosaston ulkopuolella tsemppiä ja lähti kotiin, minä ja Otto jatkoimme matkaamme saliin.
Saliin päästyämme kätilö toivotti hyvät jatkot ja minä kävin pissalla kamalien suppareideni kanssa. Hetki oltiin salissa kahdestaan kun synnytystämme hoitava kätilö tuli paikalle. Sanoin heti kättelyssä että haluan epiduraalin ja vauhdilla (että ehtisin sen saamaan ollenkaan). Se luvattiin minulle, ensin kätilö kuitenkin sanoi laittavansa tietoja koneelle ja vauvalle sydänäänipinnin päähän. Tuntui ahdistavalta liikkua kun se johto tuntui haaroissa, niinpä jäin kärvistelemään sängylle. Supistukset olivat jo helvetillisiä, vaikkakin kestettävissä kunhan muistin puuskuttaa niiden aikana. Muistutin epiduraalista. Kätilö tarkisti kohdunsuun, se oli nelisen senttiä auki. Lähti tilaamaan puudutusta minulle. Rusensin Oton kättä jokaisen supparin aikana, ja sen lisäksi vielä vääntelehdin ja valitin jopa ääneen, teki hemmetin kipeää.
Kello oli jonkin verran (en muista tarkkaan) yli viisi kun käskin Oton soittaa kelloa kun kätilö kuppasi jossain. Kätilö tuli paikalle ja sanoin taas siitä epiduraalista. Hän sanoi että lääkäri tulee piakkoin että pestään selkäni jo valmiiksi että saadaan sitten puudute heti laitettua. Raahauduin sängyn reunalle ja selkäni pestiin valmiiksi. Kätilö lähti jonnekin taas. Koitin vain kestää suppareita.
Hiukan puoli kuuden jälkeen kätilö ja anestesialääkäri saapuivat. Kohdunsuu tarkistettiin, viisi senttiä auki. Minulle sanottiin että laitetaan spinaali, se alkaa nopeammin vaikuttaa. Nyökyttelin ja mietin että kuinka hemmetin kauan voi kestää saada ysi puudutus. Lääkäri laittoi aineitaan ja neulojaan valmiiksi ja kätilö teki jotakin.
Yhtäkkiä minut valtasi ihan hirveä ponnistamisentarve, tuntui että vauva tulee nyt. Pomppasin sängyssä istumaan, ähisin että nyt se tulee ja kätilö kiljaisi huoneen toiselta puolen että älä vaan ponnista! Laittoi hanskat äkkiä ja tuli tarkastamaan kohdunsuun: kymmenen senttiä auki! Viidestä sentistä kymmeneen parin supistuksen aikana! Anestesialääkäri toivotti hymyillen hyvää synnytystä ja lähti, kätilö nosti sängynpäädyn ylös jotta sain nojata ja sanoi että ponnista sitten kun siltä tuntuu. Minä puristin Oton sormia tunnottomiksi ja ponnistin. Oli mahtavaa kun supparit eivät enää sattuneet, sen sijaan sattui alapäähän hemmetisti kun vauvan pää venytti sitä. Ponnistelin kuin viimeistä päivää ja valitin kun sattuu ja äkkiä kätilö hihkaisi että älä ponnista, pää syntyy nyt. Vauva muljahti keveästi ulos ja minä aloin puoliksi nauraa ja puoliksi itkeä kun kivut loppuivat ja kun kuulin vauvan rääkymistä. Ponnistusvaihe alkoi siis 17.39 ja vauva syntyi 17.42. Ilman mitään lievityksiä meni koko homma sitten loppujen lopuksi.
Istukalla kesti jonkin aikaa syntyä, mutta syntyi lopulta. Istukka oli paljon pienempi kuin edellisessä raskaudessa, painoa sillä oli 370 g.
Sain vauvan rinnalle joksikin aikaa ja jaksoi tyttö syödäkin tissillä puoli tuntia. <3 Muistaakseni vielä oikein hienosti pissasikin mun mahani päälle. Sen jälkeen minut raahattiin suihkuun ja vauva mitattavaksi ja punnittavaksi. Minä menetin verta synnytyksessä vain noin 400 ml. Repeämiä ei tullut yhtään.
Kun vauvalta koitettiin mitata lämpöä pepusta, havaittiin ettei tytöllä ole ollenkaan peppureikää. Joutui siis lastenosastolle siellä Kättärillä ja seuraavana aamuna syntymästään hänet kiidätettiin lastenklinikalle tutkimuksiin. Samana päivänä hänet leikattiin (peppureikä siirrettiin oikeaan kohtaan, se oli ollut jossain vaginan puolella) ja minä pääsin kotiin. Tyttö oli sairaalassa kymmenen päivää ja pääsi sitten kotiin. <3 Sairaalassa tyttö tutkittiin kokonaan ja hän on muuten kaikin puolin kunnossa, mutta hänellä on VSD, eli kammioväliseinän aukko (sydämessä). Tästä viasta johtuen tyttö ei jaksa syödä kaikkea tarvitsemaansa ruokaa itse, sen takia nenämahaletkun kautta joudutaan antamaan ruokaa. Aukko korjataan leikkauksella muutaman kuukauden kuluessa.