IRC-Galleria

spiikki

spiikki

art of creating art

uusi sivu elämässäTiistai 17.06.2008 01:36

ja tämänkin luvun on kirjoittanut joku toope joka tykkää tragikomediasta.

Vkloppuna pää naksahti aiheuttaen hyvin epätoivottuja asioita. Tästä seurauksena alkaa elämäntapojen parantaminen. Vaikka sitten ammattiavulla.

Tänään päätin että enpäs kyllä jää koneen ääreen nyhjöttämään vaan liikun. Lähdin metsään kävelemään aikomuksena ottaa kuvia maailmasta ja pysähtyä jossain grillaamaan. Retki oli kiva, kilometrejä kertyi vajaa 10. Matkalla satoi muutaman kerran ja ukkosti kunnolla. Luonto oli kaunis ja tuoksui hyvältä. Paluumatkalla kuljin järven reunaa ja löysin kivenkolon johon tehdä nuotion. Märkien oksien ja puiden palamaan saaminen on aina oma juttunsa, mutta vartin tappelun jälkeen makkarat pystyi jo asettelemaan tulille. Makkarat ja pottusalaatti naamariin ja kotia kohti.

Kotona huomaan että toisessa jalassa on puolenkantapään kokoinen rakko. Huonot kengät. Hyvä. No en antanut sen haitata menoa vaan lähdin vielä pelaamaan lentopalloa liukkaalle ja mutaiselle kentälle. Kerran selälleen menon kautta päätin varmuudeksi hypätä vielä nilkan päälle.

Toivottavasti tuo ei nyt kipeydy niin etten pääse töihin huomenna.

Urheile tässä nyt sitten. Maailma ei selvästi halua että liikun =D

Onneksi äiti antoi rahaa niin hain ison läjän mehuja kaupasta.

syntymäpäiväMaanantai 26.05.2008 03:49

taas oli se hetki vuodesta, jolloin on aika levittää kädet, sulkea silmät ja hypätä vuosi eteenpäin juoksupyörässä jota useat kutsuvat elämäksi. tällä kertaa tapahtui jotain toista. tällä kertaa tuntuu kuin olisin kompastunut pyörässä ja tippunut taaksepäin muutaman kierroksen. en ole aivan varma pidänkö siitä, mutta ehdottomasti pidän sen suunnasta.

viimeiset puoli vuotta ovat olleet elämässäni jotain uutta ja tuntematonta, jonka luulin jo joskus eläneeni. varmasti olenkin, mutta se tuntuu jälleen yhtä pelottavalta ja kiehtovalta kuin se tuntui silloin joskus.

elän taas jokaista päivää varten, enkä tulevaisuutta. se on helpompaa, mutta ei yhtään kevyempää. ehkä tällä kertaa osaan olla tekemättä edelliset virheet. mietityttää vain, että tahdonko olla tekemättä niitä?

niin yksinkertaista kuin ihmisen elämä onkin, niin ei se s**tana ole helppoa ole.

halataan, kun tavataan. se sentään on jotain tuttua ja turvallista.

Toni 'spiikki' SyvänenTorstai 06.12.2007 03:47

ilta-sanomien netti-tv nimesi minut uudelleen. ei mennyt ihan nappiin, mutta nikki on sentään oikea =D

http://www.iltasanomat.fi/videot/uusimmat/1462623

pakko myöntää että kivaa oli rakennellessa ja koodatessa.

http://uk.youtube.com/watch?v=0ddJrPKXfHM

kylmäTiistai 06.11.2007 04:28

nyt kun se pitkään odotettu talvi alkaa lähestyä, sitä huomaa harmiksensa ettei palakkaan innosta, vaan tärisee kylmästä. muistan tunteneeni näin aiemminkin. en vain tahdo muistaa koska, enkä miksi.
ANKKA, jos uskallat vastata, ja vaikka et uskaltaisikaan.

1. Kuka olet?

2. Pidätkö minusta?

3. Milloin tapasimme ekan kerran ja missä?

4. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?

5. Oletko yhä samaa mieltä?

6. Jos saisit antaa minulle jotain, mitä antaisit?

7. Kuvaile minua yhdellä sanalla

8. Uskallatko laittaa tämän päiväkirjaasi ja katsoa mitä mieltä minä olen sinusta?

MobiilikurjuusPerjantai 08.06.2007 12:17

Puhelimesi ei tue tiedoston lähetystä. On se niin väärin. Paska laite. Vaikka tuskinpa kovin paljoa tässäkään hävisin =)

Pakko se on kun on pakko.Tiistai 13.02.2007 11:06

Sinä, joka luet tätä,
kuvaile minua yhdellä sanalla.

Siis vain yhdellä,

ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi.

Ni, toimi!

häh, myönnä!Maanantai 12.02.2007 03:30

Joko olen irc-galleriassa kaverilistallasi?
Jos olen, niin haluaisitko ilmoittaa siitä minulle?
Katso kuinka monen kaverilistalla olet.

Kun olet lukenut tämän, niin lisääthän omaan blogiisi.

jännä juttuKeskiviikko 17.01.2007 02:41

Yleensä päivät menee omaa rataansa, eikä tapahdu juuri mitään erikoista. Jos jotain kivaa tapahtuu, se on muutaman tunnin tai parin päivän hieno juttu. Mutta, jos jokin alkaa mennä päin vittua, se menee kerrasta kunnolla ja kestää monta päivää.

On se perkele kun elämä ei voi sujua niinkuin sen tahtoisi.






Toisaalta, elossa ollaan. Aina voi tippua alemmas.

yllättävää.Maanantai 01.01.2007 17:19

krapula. iha jees. hyvää uutta vuotta ihmisille.