IRC-Galleria

Uffomiesten iskuLauantai 11.10.2008 15:27

Muutama päivä sitten ratsastuksen aikana pellolle tuli 4 peuraa. Metsämiehetkin saapuivat parahiksi näkemään peurat, mutta innokas paimenkoirani Taikuli pinkaisi keltaisissa liiveissään ukkojen edelle ja pöllötti peurat pakosalle <virne>
Hevoset eivät ehtineet ukkoja juuri nähdäkään, kun jo palasivat autolleen tyhjin käsin... Eivät olleet Taikalle kiukkuisia, naapurin ukkoja kun olivat ja pääsevät uudelleen milloin vaan.

Toissapäivänä heppatouhun rauhoituttua tulivat uudelleen ja saivatkin kaksi peuraa nistittyä. Metsän suojasta olivat ampuneet ja ensimmäisenä ampunut tuttu mies oli heti katsahtanut vajaan parin sadan metrin päähän hevosten tarhaan. Isoruuna oli heilauttanut korviaan ja jatkanut syömistä, mutta Ylppö oli jäänyt katsomaan ja ukot nähdessään oli kipittänyt lähimpään tarhannurkkaan tuijottamaan ja seissyt siinä hievahtamatta puolen tunnin ajan katsomassa kun ukot peuroja käsittelivät. Naapurinsetä oli jo pelännyt, että "pienempi hevonen" oli saanut jonkin shokkihalvauksen <virne>

Isoisäänsä tullut on tuo tukkiruuna <hymy>

Eilen pellolla ratsastettaessa Ylppö imuroi tarkkaan paikkaa, mistä peuroja oli kuljetettu.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.