IRC-Galleria

2007:
Sain uuden isän. Sain valkosen lakin. Jaoin postia

2008:
Krapula.

kauhiassa horkassa
jyske korvissa jumputtaa
pienen sängyn nurkassa
keiju päätä pamputtaa
sinne meni kaljat ja viskit
keittiössä odottaa likaset tiskit

vittu ku taas vituttaa voi
ja mitähän tuli sanottua?
lompsassa lymyää vain aamun koi
siis kolmosta tuli tilattua?
jos jotai joskus muistas
nii asiat paremmin luistas

jos sanot kerrankin että "en juo"
ja päätät valkasta nenäs tänään
nii kaverit sulle jo viskiä tuo:
"juotetaan tää ukko kunnon KÄNÄÄN!"

Kun riippumatossa makoilee
ja pilvenhattara rakoilee.
Mitään turhia miettimättä
siinä vaan kiirehtimättä
vieressä vihreän itävän pellon
voi unohtaa täysin ajan ja kellon.

Taivaan takaa se täysillä paistaa.
Ajatukset kulkee leveetä kaistaa.
Lämmin on vaikka iliman paitaa
nukahtaa tää lomailija taitaa.

Nahka palaa ja aika myös,
viikon päästä taas on työs.

Posti se kulkee hattantaa
kun kepari lovaan kolahtaa
mut ny ohi meni loovan hei
tuo keskipohjanmaa
mummun otsaan nasahti
ja tekarit kurkkuun solahti
kas nyt vaan naurattaa
pitikö loovalla odottaa
kun nyt muoria nolottaa
mitäs siinä norkoilit
ja ilkeästi mulkoilit

Tuli sitte tatuoitua sen logo kivekseen.

Hyvää huomenta kaikille. Lauantai-ilta tuli ja meni. Pääsin kolmen aikaan kotiin nukkumaan Göyn pitsa ja oluet mahassa. Aamulla herään siinä klo 11 maissa ja otan burananpuolikkaan ja vettä. Menen taikaisin sänkyyn ja näen uskomattoman reilun kahden tunnin unen.

Se oli niin uskomattoman selkeä, seikkailumainen, dramaattinen ja se uni oli helposti halllittavissa. Oli pakko nousta ensimmäisen kerran kirjoittamaan uni ylös.


Olimme tutustumassa Oulun yliopistoon. Yliopisto muistutti sisältä enempi presidentinlinnaa kuin sitä oikeaa väripakkia ja yliopistossa pystyin lentämään kuin Second Life pelissä.

Siellä ei ollut tutustumassa niin paljon väkeä kuin oikeilla messuilla ja tutustuin eri salehin tekemällä pieniä lentopyrähdyksiä. Monet saleista olivat myös Maliskylän Liittolan ja kirkonkylän Nuorisoseuran tilojen kaltaisia. Liittolan salissa oli meneillään joku vanhanajan ukkojen performanssi, jossa ne ukot istui siellä nurkkapöydässä ja keskustelivat joistain vanhoista asioista. Katselin hetken joitan vanhoja tavaroita seinillä ja poistuin. Kiertelin jälleen ja etsiskelin tuttuja. Jossain vaiheessa unta lennän paikan ylimpään kerrokseen. Uskomattoman suureen kasvihuoneeseen, jossa on seinillä monella tasolla vihreitä kasveja kuin Babylonian puutarhoissa. Kasveja tutkailinkin paljon ja jäin pitkäksikin aikaa tuijottelemaan yksittäisiä kasveja.

Muistan että ihmisten kanssa olin paljon niilä käytävillä. Muistan unessa Alilan Markun jolle juttelin ja tajusin ensikertaa että liekkö tämä unta ja jotenkin "todistin" sen menemällä peilin eteen ja katsoin peiliin ja puhuin. Huomasin ettei suuni liikkkunut, sillä olihan se oikeasti rentona. Ärsytti hetken, että näin hieno juttu unta, mutta ajattelin jatkaa siinä todellisuudessa niin pitkään kuin mahdollista.

Eräässä käytävässä oli Tanskasen Teppo ja hänellä tuntui olevan yliluonnollisia kykyjä kun hän veti tavaroita luoksensa ja iski ruoskamaista liekkiä kämmenestään. Tepollako mahtavat jumalan voimat? Siinä yhdessä niitä ihmeteltiin ja kysyin että pystyykö hän luomaan mitään? Hän loi sellaisen kirkkaan lilan pallon joka savusi tai liekehti lilaa väriä. Otin heti sen tepon käden edestä ja se jotenkin tarttui kämmeneeni ja poltteli hirveästi. Huusin tepolle että "Poista se heti! Pystytkö?" yhdessä tuumin tuijotimme lilaa palloa ja saimme sen katoamaan. Käteeni jäi lieviä palovammoja ja nahka repeili peukalon juuresta. Hoksasin kysyä Tepolta parantajan ihmeitä ja jälleen tuijotimme kättäni ja saimme nahan hitaasti ulottumaan paikalleen ja kämmen oli Tepon ihmeellä parannettu.

Unen käännekohta tapahtui opiston mielenkiintoisimmassa paikassa, jonkinlaisessa painovoimahallissa. Menin tutustumaan siihen. Halli oli valkoinen betoniseinäinen ja keskellä oli pylväitä noin kuusi suorakaiteen muodossa ja katossa pylväiden välistä loisti valoa niiden keskelle kattoikkunasta. Pylväiden välissä oli jotain outoa porukkaa heittelemässä tavaroita kuutakin pienemmässä painovoimatilassa. Kokeilin itsekkin: hypin seiniä pitkin korkealle ja kimmotin pikkukiviä korkealle, juoksin ja muuta jännää. Ajattelin että eihän tässä mitää unia tarvita kun on tällainen paikka missä voi leikkiä painovoimalla ja lentää.. tajuan että niijoo tämähän onkin unta.

Sitten sen painovoimapaikan esitelmöijä pyysi että ottaisimme eräänlaisen rokotteen ja kaivoi esiin lilan värisiä neuloja. Hän iski muutamalle sen ja se rokotettiin yläselkään. Tuli minun vuoro ja halusin saada sen "rokotteen", mutta pelkäsin piikkiä ja juoksin viereiseen matalaan tyhjään huoneseen. Sanoin että en minä tohi ottaa sitä piikkiä ja minulla on luomiarpikin selässä. Esitelmöijä pyyteli ja kehoitti että otas nyt. Kysyin että mitä varten se rokote on? "No katsotaan nyt mitä vaikutusta tällä on tämä on vain koe." sanoo valkotakkinen esitelmöijä nainen. Katson Markkua joka kuumeisesti pohtii mikä vaikutus häneen pistetyllä rokotteella olisi. Sitten tämä nainen hakee oudon värikkään puvun ja sanoo että "Pistät tuon päälle ja otat sen rokotteen tai mennään hullujenhuoneelle, minulta tuommoset nulikat ei kieltäydy." Kieltäydyin kapinallisuuttani ja lähdin pois. Ei kiinnostanut ottaa jotain koerokotteita. Opiston keskusaulassa minua alkoi mietityttää että miksi se nainen oli niin provosoivasti tyrkyttänyt sitä piikkiä ja pukua. Sitten salaliittovaistoni alkoi raksuttaa ja se sai aikaan unen dramaattisen käänteen.

Aulassa huomasin että vartijat tuijottelee minua. Epäilykseni kasvoi ja ajattelin että joo lähtisi pois ennenkuin tulee lisää ongelmia. Kävelin ulos soraiselle autopihalle. Aurinko paistoi ja oli keskikesä. Piha vietti ylöspäin ja sen takana oli kuivaa mäntymetsää, jäkäläkalliota ja poistumistie. Menin puolijuoksua lähelle postumistietä olevalle autolle. Jossain vaiheessa saan perääni viiksekkään lihavan poliisimiehen/vartijan. Huusin etten ole tehnyt mitään väärää olin vaan tutustumassa ja lähdin karkuun kun en halunnut tulla pidätetyksi ja olisihan se ollut unellekkin tylsä loppu. Kiipesin jyrkälle kallionnyppylälle tarraamalla sen kylkeen kasvaneisiin kitukasvuisiin koivuihin. Tämä pyylevä vartijasetä yritti tulla perässä, mutta potkin hänet alas. Nyppylältä en nähnyt mihin hän meni. Kiersin mäkeä hetken ja näen hänen yrittävän loivempaa rinnettä. Menen sinnekkin vastaan ja kuulen hänen soittavan apujoukkoja. Tönin taas hänet ja hyppään toiselta puolelta mäkeä takaisin autopihalle. Joukko keski-ikäsiä pukumiehiä kävelee kanervikkoa kohti. Tajuan että he eivät tunnista minua ja olen ovelana. Menen juttelemaan heille: "Oletteko saaneet sitä jotain poikaa kiinni? Se poika oli tuolla kalliolla" Pukumiehet etenee mukavan kauas kunnes vartijasetä huomaa minut jonkun mättään takaa ja huutaa. Takaa-ajo alkaa. Juoksen soraiselle poistumistielle ja heittelen joitain rankoja tielle esteeksi jos he vaikka tulevat autolla perään. Edessäni onkin tukkiläjä kaatunut tielle sen takana on jostain syystä vartijasedän auto kun hän ei ollut päässyt pihaan asti. Lähestyn autoa ja muuta en muista.

Mutta ei se siihen loppunut. Olin päässyt turvallisesti pois ja olimme koulussa, ruokalassa. Siellä keskustelimme ja minä pohdin että mikä siinä rokotteessa ja sen lääkärinaisen uhkailussa oli niin tärkeää. Tätä miettiessä makoiltiinkin Juuson ja Pertun kanssa seinän ja ruokapöydän välissä ilman paitaa ja naureskeltiin kun kerroin heille kuinka olin huijannut niitä pukumiehiä sielllä mäntymetsässä. Ajattelin että se makoilu näyttää turhan homolta ja nousin ylös ja sitten erään ruokapöydän ääreen tuli Make nestemäisen typen kanssa. Hän oli ostanut sitä opistolta. Leikittiiin sitten sillä typellä siinä, uiteltiin leipäpaloja ja puhallettiin sitä typpisavua. Sitten sain idean ja nappaan sen mukin ja kaadan siitä muka "vahingossa" pienen ykkösvuoden oppilaan päälle kun hän aterioi. Mutta neste ei haihdukkaan. Olin napannut väärän mukin jossa olikin vettä. Nolona kuivalen sen pojan kanssa paikkoja. Sen jälkeen nappaan typpimukin ja heitän taasen sitä sen pojan päälle. Hän jo turhautuu kun joutui taas kastumaan, mutta sanoin että odottaa. Typpi haihtui muutamassa sekunnissa pojan vaatteilta.
Temppu onnstui, mutta Make katsoi pahana kun tuhlasin hänen typpeään.

Joskus koulusta piti myös poistua. Salaliittoteoriat mylläsi taas päässä ja kohtahan siinä tiellä kulkikin jono outoja autoja. Olin isosiskoni Siirin kanssa siinä kävelykadulla kun huomasin tämän. Minulla oli jostain syystä jokin salkku mukana. Saalastin salin liikenneympyrän läheisyydessä on se pieni soraoikaisukatu. Nämä oudot autot pysäköivät sen kummankin puolen. Huomasin näin selkeän ansan ja kävelin Siirin kanssa siitä kaaresta. Tiesin että minun pitaisi olla tosi lähellä autoja ennenkuin he voisivat napata minut näinkin julkisella paikalla. Homma ei ollut varmasti laillistakaan kun oudoilla opiston tutkijoilla ei ollut poliisinkaan apua. Heidän kätyreitään oli siellä täällä ja heidät tunnisti punaisista liiveistä niinkuin saappaan työntekijöillä. Miksi he panostivat niin paljon minun nappaamiseeni tai tarkkailuun? Jossain vaiheessa pääsin jollain julkisella paikalla koputtamaan siihen jonoa johtavaan mustaan autoon, jossa oli joitan nuoria epäilyttäviä naisia. Kyselin että mitä he minusta oikein haluavat.? He vain mulkoilivat ja ajoivat kauemmas vaanimaan. Käännyimme Siirin kanssa autiolle supermarketin pihalle. Oli tullut jo pimeä ja oli märkä sää. Supermarketin nurkalla katsoin kun eräs valkoinen laboratoriopakettiauto yritti kokoajan olla näköyhteydessä. Menimme marketin taakse ja Siiri osoitti erästä pientä puukoppia, että mennään sinne piiloon.
Pyörätietä kun ylitimme niin sitä haravoi yksi tällainen kätyri ja hän kyseli että "Vieläkö sinä jaksat paeta", mutta hän ei tehnyt mitään minun pysäyttämiseksi. Puukoppi sijaitsi siinä päätien ja pyörätien välissä marketin takana. Mietin että surkea piilo nehän näkivät että menimme sinne. Siiri kävi makuulle lattialle ja yritti saada unta. Yritin sanoa että "Mennään pois. Ne tulee". Siiriä ei enää kiinnostanut auttaa hän vaan nukkui lattialla. Laboratorioauto oli jo parkkeraamassa kopin eteen ja laski laskusiltaa. Päätin lähteä yksin kopista. Kävelin laboratorioauton ohi kätyriautojonon päähän tutulle mustalle autolle. Päätin lätkäistä sitä etupenkillä istuvaa naista salkullani naamaan. Juuri kun pääsin auton vierelle niin taskussani raksutti jotain. Metallinpaljastin, joka tunnisti auton sisällä olevat aseet. Auton kylkeen oli ilmestynyt valkoisia tarroja, jotka kertoivat missä kohtin aseet olivat. Tajusin että autosta osoiteltiin aseella oven läpi, huomasin että minulle oli ilmestynyt luotiliivit. Tuttu nainen tuijotti minua etupenkiltä ja sanoi "Nyt menet takapenkille tai ammun." En halunnut joutua mihinkään outoihin kokeisiin ja päätin olla tottelematta ja kävellä pois. Hän ampui ja luotiliiveistä huolimatta osui minua päähän tai kaulaan. Sitten pimeni ja en keksinyt keinoa jatkaa unta... päätin lopettaa siihen. Päässä humisi kun oikeat aistit kytkeytyivät päälle ja olin herännyt.

Jälleen runohetki mainio koittaa.
Aina tylsän jauhannan voittaa.
Sanoja järjestykseen panen mukaani mielen.
Hienoksi tekee se suomen kielen.

Mahtavin taitaja kielemme parhaan
on poistunut runojen sulotarhaan.
Kielen vääntäjä eeppinen.
Nuku rauhassa Leskinen.

Taas on viikko lopuillaan.
Täällä jälleen runoillaan.
Tylsää on, ei tekemistä.
Elämä yhtä nysväämistä.

Jos vaikka koittais hieman luoda.
Ajatuksiaan luovasti suoda.
Kehittäis hieman itseään.
Tois valoa päivään ynseään.

Mutta eihän sitä runoja ruukata
Kaikki yrittää vastaan buukatta.
Huutaa tavalliset, alkaa pauhanta:
"Lopeta tuollainen paskanjauhanta!"
Älä edes yritä. Se on aina helpointa
Tee niinkuin muut, niin säästyt herjoilta.

T. Uusitalo 26.11.2006

Keskiyön runosuoni iskee
Luomeni laskee.
Mutta kun kielen voimat nää
tekee tehtävää
Ei uni ota tullakseen
Vaan luovuus ottaa omakseen

Runoja rustaan, hienoja nää
Ei riimitöntä vapaata sanahelinää
kuin rakkausrunot kliseiset
tai angstilaulut veriset

Huoletonta kerrontaa tää runo mairea
Ei tunteita, ei rakkautta, pelkkää arkea
Mutta vaikuttaa se silti omalla tavallaan,
erityisen hienolla sanavalinnallaan ;)

Leopold, taitaja kielen miekan,
suodattaja runohiekan.
Riimitaitoni mun arvostelee,
tarkasti tuumailee.
Miettii hetken, näkee vaivan.
Sanoo: "Teit runon aivan loistavan."

On mulla vuode soma.
Olen vuoteen oma.

T.Uusitalo 21.11.2006

Hmm minulla on skitsofrenia.
Kenellä?
Siis Tuomaksella justii?
Öö, eli siis kummalla meistä?
No sinulla, johan mää sanoin!
Aa! Mää luulin että tarkotit itseäs.
Joo no ei se mitää.