IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Lisää sienistä.Keskiviikko 04.10.2006 15:16

Joo tosiaan nyt voi kirjottaa enemmänkin tosta mun mielipiteestä miks sienet on perseestä. Oltiin luokan kanssa maanataina 2.10. jossain metässä(26km Jyväskylästä) yhden päivän ja yön verran, jonka tarkotusta en ihan varmaksi tiedä, mutta siisti reissu oli..niin siis yhtä pikku kohtaa lukuunottamatta: Kalle meidän luokalta löys ihan huokeen ison herkkutatin(kaikki oli sitä mieltä et se oli herkkutatti enkä kiistä sitä) ja otti sen messiin. Illalla sit paistettiin se pannulla joka löydettiin sieltä mökiltä. Se pannu oli paskasin pannu mitä oon nähny mut ei me siitä välitetty. Yritettiin me sit vähän pestä kyllä.

Tosiaan sit me paistettiin se ja iskettiin hieman kyytipojaks makkaraa ja lihapullia. Mausteena käytettiin mökiltä löydettyä merisuolaa(avattu paketti. paha sanoo kuinka vanha) ja mustapippuria(avaamaton). Maistoin siinä sitten melkeimpä ekaa kertaa elämässäni sientä, ainakin itse poimittua sellaista. Meitä oli kolme ketkä sitä enemmänkin söi: minä, Kalle ja Toivo. Kyllähän se menetteli tollei iltapalaks siellä metsän keskellä. Mä söin ehkä neljä palaa sitä järkyttävän kokosta sientä.

Sit illalla istuttiin nuotiolla siinä pikku tovi; Puhuttiin paskaa, leikittiin silmäniskumurhaajaa ja hakattiin puita. Oli lepposta ja fiilis oli hyvä. Sit yön tullessa lähettiin meneen mökille ja Kallelle oli tullut paha olo. Se meinas laatata jo siinä notskilla. Ei ollut aavistustakaan et mikä sillä ois voinut olla. En ees miettinyt sitä sen enempää. Jäin vielä Tommin kanssa istuun siihen nuotiopaikalle sammuttaan sitä eli en nähny Kallee sen jälkeen sit enempää et oisin tienny mikä sille loppujen lopuks tuli. Siitä menin sit mökille ja suoraan nukkumaan. Aluks ei oikein meinannu uni tulla mut höllittelin beatlesia hetken ni jo tuli uni nopeesti.

Joskus siinä yöllä kuulin ku Tommi tuli meidän huoneeseen, jossa myös meidän ope nukku. Tommi sano et "Kalle oksentaa pihalla, sillä on varmaan ruokamyrkytys siitä sienestä." Mä kuulin sen unen läpi ja tunsin vaan kuinka mun maha heittää voltteja hullulla tahdilla ja yritän nukkua minkä vielä pystyn. Kello oli sillon kuulemma kaks yöllä. Sen muistan et mietin et "ei helvetti mulle ei saanu tulla mitään ruokamyrkytystä tosta, enhän mä syöny ees paljoo!" Sit mä kai vähän vielä nukuin sillä aikaa kun Kalle oli saanu ulos ystävän, nimittäin Toivon. Toivo oli kans alkanu laattaan.

Ite heräsin sit jossain vaiheessa outoon oloon ja melkein heti tuntu et nyt on pakko juosta ulos oksentaan. Selvisin loppujen lopuks pimeestä mökistä läpi kolmen oven ulos ja heitin kunnon puklit nurmikolle. Kuulin sieltä pimeyden keskeltä Toivon äänen: "Tervetuloa joukkoon." Sit tajusin et Toivo on täällä kans ja Kallekin vielä. Ne oli ollu ulkona jo tovin. Ite kävin Toivon sanojen mukaan 'suorittamassa' muutaman minuutin ajan ja painuin takas pehkuihin. Jonkun ajan päästä heräsin uudestaan ja juoksin taas suorittamaan keskelle pimeetä ja kylmää mökkipihaa. Toivo ja Kalle oli vieläkin ulkona. Tää sama rulianssi jatku läpi yön ihan aamutunneille asti. Mä kävin suorittamassa ja pojat vaikerteli ulkona. Jossain vaiheessa Toivo oli jo nukkumassa ja Kalle istu sisällä.

Aamulla oli herätys 6.30 ja ite olin viimesen kerran oksentamassa varmaan pari tuntia aikasemmin. Oli mahdoton nousta ylös vielä sillon. Olin kyllä suhteellisen pirtee mutta pahan olon takia ei vaan millään pystynyt vielä nousta. En pystynyt ees liikkumaan. Kaikkien oli varauduttava siihen et bussi on pihassa 7.30 ja sillon lähdetään. Ennen sitä oli siivottava huoneet ja pakattava kamat. 7.15 nousin väkisin istumaan ja heitin nopeesti kamoja laukkuun. Muutaman minuutin ehdin pakata kunnes sit piti lähtee ulos nurkan taakse jälleen kerran suorittamaan. Sen jälkeen sain pakattua ja ei muuta kun bussiin ja kouluun. Matka oli aika vaikee ja meinasin oksentaa mut selvisin sit kaikkien onneksi.

Niin tosiaan tarkotus oli et ollaan normaalisti koulussa loppupäivä eli kymmenestä eteenpäin. Mä harkitsin sitä kyllä, mut koska en päässy ylös koulun pukkarin lattialta ees vielä 9.50, ajattelin luovuttaa. Kallella ja Toivolla oli mennyt jo ohi se paha olo aika hyvin et ne pysty jäämään kouluun mut mulla se vaan jatku. Äippä haki kesken työpäivän mut sitten kotiin puutumaan. Huono olo jatku vielä useemman tunnin niin kovana et oli pakko olla vaakatasossa, eikä syöntikään onnistunut vasta kun joskus viiden aikaan. Koko loppuilta oli heikko ihan nukkumaanmenoon asti. Onneks olin vähän saanu syötyä. Päätin et vielä keskiviikkona en mee kouluun. Aamulla kun heräsin oli järjetön nälkä. Söin ja sit helpotti olo. Se siitä. Ja tosiaan tällasta tällä kertaa. Yrittäkää ymmärtää jos en halua heti maistaa ainakaan itse poimittua sientä.

Vieläkään ei aivan varma voi olla mistä johtui, että sienen syöjät laattaili koko yön, mutta ehdotelkaa ihmeessä osa teillä on mielipiteenne asiasta.

Johtuiko kyseinen tauti siitä, että
a) sieni ei ollut herkkutatti, vaikka niin luulimme. Mikäs se sitten voisi olla?
b) paistinpannussa oli jotain sellasta joka sain tän aikaan
c) mausteet oli menny pilalle/mausteisiin oli kertynyt tai syntynyt jotain
d) silkkaa tuuria, että näille kolme tuli samaan aikaan lyhyt vatsatauti
e) joku muu, mikä?

voi helvetti..Tiistai 03.10.2006 17:34

..ku sienet on perseestä!

Koneella alkuyöstäTorstai 21.09.2006 03:49

Hou!
Nyt on aika hyvä fiilis! Harvoin pääsee tällaseen nirvanaan ihan vaan koneella istuessa ja varsinkin ku huomenna on ruotsin koe ja voi olla et avaan nyt mun henkilökohtasen hylättyjen kurssien tilin tän kokeen jälkeen. no mut nyt ei vaan jaksa stressata. Ollu ihan hullua masennusta viikon ajan ku mulla on oikeessa polvessa joku vamma jota lääkäritkään ei oo saanu vielä selville. Ne on vaan pelotellu kaikel et mikä siinä vois olla ja päässä on pyöriny viimeset päivät ajatus siitä et en pysty enää tanssiin about vuoteen tai ees tän vuoden puolella, mikä näyttää vähän liian maholliselta ku oiret näyttää siltä et ois kierukassa jotain vikaa tai ristisiteissä. Piinavaa oottaa. Pistää pään ihan sekasi tällanen bullshit. Välillä just oikeen vavahtaa siitä et mitä vittua mä oikeen ajattelen. Yrittää sitä aina välillä kelata et nyt kun joutuu oleen tanssimatta ni keskitytään vähän enemmän johonkin muuhun mut ei siit mitään oo tullu. Mut toivotaan parastasta. E just nyt oikeen oo päässä mitään muutakaan mistä kirjottaa mut tsekkaillaan jos joku toinen päivä ois.

Rauhaa ja Rakkautta, ihmiset hyvät!




29.9. Hou hou! Pääsin Ruotsin kurssin läpi!

paskaaTorstai 21.09.2006 03:40

1. minkä värisellä tuolilla istut nyt?
mustalla

2. minkä värinen paita sinulla on päällä?
ei oo paitaa päällä

3. millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
kuva päälliköstä :D

4. mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
Ghostface - Last Night

5. ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)?
nikoveli kiroilee omassa huoneessa ja tunkeutuu mun ajatuksiin

6. montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
8

7. tuorekurkku vai suolakurkku?
riippuu vähän.. mut tuorekurkku

8. joululoma vai kesäloma
kesä tottakai!

9. mikä on toinen nimesi?
Kristian

10. mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
hiljaa!

11. kenelle sen sanoit?
nikolle

12. mitä odotat tällä hetkellä eniten?
polvi paranis et pääsee tanssiin

13. millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
bussi

14. mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
et polvi ei parane

15. mitä söit viimeksi?
korvapuusteja

16. Mitä joit viimeksi?
kaakaota

17. voisitko kuvitella olevasi opettaja?
kyllä oikeestaan

18. Kuinka pitkä olet?
172metriä

19. mitä kuuntelet juuri nyt?
Al Green - Simply Beautiful (Good To You)

20. montako lävistystä sinulla on?
0

21. missä lävistykset ovat? (nenässä, huulessa, korvissa jne)
kantapäässä

22. mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
kermavaahto

23. minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
iltasanomat

24. minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
blistex

25. onko tylsää juuri nyt?
jos mulla ei oo tylsää ni mä en istu koneella. jos ei oo tosi tylsää ni en kirjota gallerian päiväkirjaan ainakaan mitään tällasta. eli vähän tuppaa oleen.

26. keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi?
CL

27. minkä väriset hiukset sinulla on?
tumman ruskeet

28. mitä kappaletta inhoat? (laita myös esittäjä)
Paris Hilton - Stars Are Blind

29. kampaatko hiuksesi joka päivä?
Tietysti

30. kuinka usein käyt saunassa?
muutaman kerran viikossa

31. minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
just nyt ei oo pyörää

32. minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
jotain adidasta joka on tumman sinisessä pullossa

33. minkä värinen hiusharjasi on?
Miten musta tuntuu et tää ois suunnattu vähän toiselle sukupuolelle???

32. mitä kanavaa katsot eniten?
maikkari ja nelonen

35. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
velinikoveli

36. Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
jaahas.. varmaan jonkun kutosen tai seiskan

37. Oletko ikinä jäänyt luokallesi:
e

38. Oletko ihastunut johonkin:
ihastunut on väärä sana

39. Oletko koskaan ihastunut opettajaasi:
...

40. Lempieläin:
doggy

41. Kuka on paras ystäväsi:
J/I

42. Oletko koskaan hakannut ketään:
en

43. Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa:
äitin

44. Vietätkö paljon aikaa internetissä:
muutaman tunnin viikossa

45. Vihaatko koulua:
en mä sitä vihaa

46. Onko sinulla sosiaalista elämää:
onhan mulla

47. Pidätkö matkustamisesta:
kyllä todella!

48. Oletko hemmoteltu:
en!

49. Juotko paljon vettä:
ehkä liian vähän?

50. Mitä hammastahnaa käytät:
pepsodenttia

51. Onko sinulla kännykkää:
khyl

52. Jos on, niin minkä merkkinen:
sony ericsson

53. Onko sinulla rusketusta:
kai mulla vähän on kesän jäämiä

54. Ärsyynnytkö helposti:
en todellakaan

55. Miten purat vihaasi:
musiikilla/ levyjen soittelemisella/ juoksemisella

56. Oletko koskaan saanut potkuja töistä:
en

57. Oletko töissä:
en

58. Haaveiletko paljon:
paljon!

59. Millaisen tatuoinnin haluaisit:
aika paha.. en tiijä

60. Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus:
"miks mulla ei oo noin pitkiä ripsiä" .. okei.. sen kuulin viimeks ja otin kohteliasuutena.. ei siitä sen enempää!:D

61. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa:
kyllä voisin

62. Milloin oksensit viimeksi:
en muista.

63. Kengännumerosi:
42+-

64. Millainen olo sinulla on tällä hetkellä:
aika lunki. ei huominen ruotsin koe paina yhtään eli hyvä meininki!

65. Mainitse yksi huono puolesi:
piän useesti turpani kiinni väärässä paikassa ja joskus avaan sen väärässä paikassa

66. Menisitkö naimisiin rahan takia:
en

67. Oletko enemmän äidin vai isän poika/tyttö:
ehkä mä vähän iskän poika oon

68. Kirjoittavatko ihmiset nimesi väärin?
useesti oon joillekki jani ja joillekki toni! ja joskus jouni :D

69. Jättäisitkö sukunimesi, jos sinusta tulisi kuuluisa?
riippuu miten mun nimen ptäminen vaikuttais muihin huikkoihin.. jos vaikuttais ni sit vaihtasin. itteni takia en varmaankaan.

70. Henkinen ikäsi?
joku kaksnumeroinen luku

71. Kuinka vanha haluaisit olla?
tää on ok just nyt

72. Oikea/vasen/molemmat kädet?
väärä

73. Puhutko muita kieliä?
englantia ja nihkeesti ruotsia. haluan osata ja tuun vielä lähivuosina oppiin espanjan

74. Elätkö elämääsi juuri nyt?
kylläpä siltä näyttää

75. vihaatko itseäsi?
mitä järkee siinä on?

76. onko sinulla pahoja tapoja?
on

77. Jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, mikä sen nimi olisi?
teräsmies

78. Osaatko laulaa?
sanotaanko näin et paremminkin voi laulaa

79. Tykkäätkö viettää aikaa yksin?
välillä tarvii omaa aikaa.. mut yleisesti ottaen, en tykkää

80. Onko elämäsi ollut hienoa tähän mennessä?
kyl mä tykkään. turha valittaa

81. Oletko itsevarma?
aina vaan itsevarmempi

82. Tajuavatko muut sinut aina väärin?
eipä oikeestaan..

83. Poltatko?
en polta enää

84. Luetko sanomalehtiä?
aamusin vilkasen.. jos ei tarvii lähtee mihinkään ni luen paremmin. se höllii lunkeina aamuina

85. Käveletkö sateessa?
kesäsateella ei parempaa asiaa ku juokseminen. siitä tulee hyvä olo. mitä enemmän sataa ni parempi. mukavaa kastua ja juosta märällä kadulla kun aina välillä juoksee lätäkön päältä ja kuuluu hyvä läsähys! tulee sellasta leffaimasuutta siihen juoksemiseen ku sataa :D

86. Oletko satuttanut itseäsi?
kyllä mä satuttelen itteeni aika paljon.. mut vahingossa :D tahallaan en

87. Oletko ollut rakastunut?
hmm.. oon mä jollain tavalla

88. Oletko uinut alasti?
hell jee! se on siistiä

89. Oletko ollut leikkauksessa?
en oo vielä.. jos tekisin tän vaikka kahen kuukauden päästä ni voi olla et oon.. toivotaan et oon.. :/

90. Oletko nukkunut ulkona?
teltassa, laavussa ja terassilla

91. Oletko ollut syömättä yhtenä päivänä?
oon mä joskus ollu

92. Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?
oon

93. Oletko nukkunut koko päivää?
kyllä

94. Oletko ollut tv:ssä tai radiossa?
kyllä

95. Onko sinulla yhtään homoseksuaalista ystävää?
ei oo ihan 100%:sti homoseksuaaleja.

96. Paras inside-vitsinne?
voe helevetti! ei oo vaan yhtä mitä vois sanoo :D en ala ees luetteleen. alanhan mää..

97. Kenen luona olit viimeksi?
CL

98. Koska nauroit viimeksi?
about 20min sit

99. Kuka nauroi viimeksi sinulle?
CL

100. Joka saa sinut kuumaksi?
aurinko lämmittää

101. Ketä viimeksi ajattelit?
päällikköö

102. Kenen kanssa viimeksi katsoit elokuvaa?
nikon

Terve, päiväkirja!Tiistai 19.09.2006 00:09

Joo joo.. ajattelinpa kerrankin kirjottaa tänne päiväkirjaan jotain. käytetään nyt mahis hyväks helevetti! Sain inspiksen kirjottaa ku kuulin aika natsailevan jutun ja nyt on just sopiva väsymys tässä kokeisiin luvun välissä laittaa se myös tänne!

Googlettakaa oma nimenne (esim. "Jorma on") ja tsekkailkaa mitä on tullut tehtyä niinä hetkinä elämänsä pimeydessä joita ei pysty muistaan ilman hienoo välinettä nimeltä google. Saat ehkä myös selville, mikä olet miehiäsi!

JONI ON poissa (vahva alotus)
JONI ON saanut kokea millaista on olla ulkonäöstään riippuvainen
JONI ON jalkapalloileva tokaluokkalainen
JONI ON jo saunassa
JONI ON 25 v. monivammainen
JONI ON mukana myös hammaslääkätieteellisessä tutkimuksessa
JONI ON kingi (tulihan se sieltä!!!!!:D)
JONI ON jakanut ison kentän joukkueiden käyttöön
JONI ON ollut ihastunut jo pitkään
JONI ON ehdottomasti ansainnut menestyksensä
JONI ON Taitavimpia puolustajia, mitä olen koskaan nähnyt
JONI ON todellakin edennyt isoin harppauksin viime kaudella
JONI ON neljävuotias poika
JONI ON englanninkielisessä päiväkodissa Etelä-Suomessa
JONI ON pelannut tyttöjen kanssa niin "kuka pelkää puolustajaa" kuin polttopalloa
JONI ON valmentajanakin oppinut olemaan tyttöjen kanssa ja sen myös vanhemmatkin ovat huomanneet (?????????)
JONI ON lupautunut
JONI ON aika ihq
JONI ON hurmaava!
JONI ON niin pikkuisen näköinen kasvoiltaan
JONI ON poistanut kaksi nimimerkin mb1 kirjoitusta
JONI ON oppinut käyttämään viestintään tarkoitettua painiketta (MITÄH?!)
JONI ON ainoa sissi, joka lähtee jollain oksan nokkaan tukemalla parinkympin kankaanpalalla reissuun
JONI ON palannut armeijasta
JONI ON varmasti oppinut, että "jos tykki ei meinaa liikkua, niin vähennetään miehiä"
JONI ON kanadalainen kitaristi, laulaja ja lauluntekijä, jonka musiikki yhdistetään lähinnä folk rock -tyyliin

Joo siinä teille! nyt kokeisiin luku jatkuu! -->
- Vanhemmat »