IRC-Galleria

toto

toto

Veikko - äireen aarre

Blogimerkintä

« Uudempi -

Sadetta saadaanTiistai 27.10.2009 22:53

Kastuttiin sitten Veksin kanssa molemmat ihan kunnolla. Tuli kiirus lähteä pienelle lenkille, kun tajusin kellon olevan jo kolme ja pimeä tulee niin aikaisin.
Niinpä tehtiin vain n. tunnin lenkki ihan tallin lähiympäristössä. Enimmäkseen käyntiä kun vapaili kaksi päivää, mutta toki myös rentoa ravia otettiin ja yksi pätkä laukkaa. Ravissa jo pystyy säätelemään, mutta laukka on joko laukkaa tai sitten ei laukkaa. Välimuotoja ei ole.
Neljältä takaisin tallilla ja silloin oli jo aivan hämärä. Apua, mitä sitä oikein jaksaa taas kevääseen. Vastahan oli ihana lämmin kesä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.