IRC-Galleria

toto

toto

Veikko - äireen aarre

EilenPerjantai 03.10.2008 00:25

tehtiin 70 min kävelyretki vähän kuopilla ja Dankin maisemissa.
Tänään emäntä kävi, näki ja koki hetken työntekoa, mutta luovutti ja lähti kotiin sairastamaan. Rusko joutui turhaan odottamaan. Ei vain jaksanut.
Huomenna tärskyt Danksun kanssa. Toivottavasti ei sada niinkuin tänään.

OnnellinenKeskiviikko 01.10.2008 00:03

oli Veikko, kun Dank ja Vilunki ilmestyivät mäen takaa. Voi sitä tuhinaa kun tajusi, että herramunjee, sehän on oikeasti Dank. Vilunkikin tietysti mieleinen tuttu, mutta Danksun kanssa ollut enemmän tekemisissä.
Pari laukkamäkeä ja yks kävelysellainen mentiin ja vähän kierrettiin metsässä. Ekaan laukkamäkeen lähdettiin Danksun perässä ja sillon meinas tälle pilotille tulla ongelmia...Vähän pelottikin.
Toinen mäki sitten laukattiin kärkenä, eikä siinä taas ollut mitään ongelmia.
Ei jäänyt kuitenkaan itkemään perään kun kaverit lähtivät omia reittejään vaan suuntasi määrätietoisesti uutta kotiaan kohti. Teillä tehtiin vähän väistöjä, ja jee, ne on opittu!

TänäänTiistai 30.09.2008 00:17

käytiin vain n. tunnin kävelyllä liinassa katselemassa lähimaisemia.
Kauhea hirnunta naapurin laiduntaville.
Hyvin käyttäytyi.
Omistaja vaan vähän heikolla hapella.
V on niiin likanen, että ahistaa. Eihän sille voi satulaa laittaa selkään.
Kuonokoppakin lie ostettava.

Veikko tuli kotiin!!Sunnuntai 28.09.2008 22:48

Haikeaksi sai Vekkulin lähtö ratsuttajan mutta omistaja on niin iloinen.
Toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja Veikosta ja nuorestapunaisesta tulee hyvät ystävät.

Yks kappale likaisia ja lihaviaSunnuntai 21.09.2008 00:08

suomipoikia olisi varttia vaille tulossa kotiin.
Painepesuri vaan voisi olla kova sana.
Talvikarva on jo kamalan pitkä.
Kohta se nallekorva on kotona! Ihanaa!
Örppy oli tullut takaisin kotiiin kamalan laihana.

Veikosta tullut villiveikko. Perjantai 19.09.2008 12:44

Sähkölangat oli mielestään ihan turhat.

Ei perkeleTorstai 18.09.2008 15:35

EilenSunnuntai 14.09.2008 22:51

Kyran klinikka. Mielenkiitoista. Parasta kuitenkin oli se, että Veikko sai Maxin ja Kyran valokuvan, johon Kyra kirjoitti (Max kuulema huono kirjallisissa töissä) Veikolle terveiset Maxilta! Ihuna.