IRC-Galleria

toto

toto

Veikko - äireen aarre

Sama lenkki, sama seuraSunnuntai 16.11.2008 19:21

kuin eilen. Ehdittiin melkein sateen alta kotiin. Sitten sitä iloa taas saatiinkin koko pvä.
Veksin pötsi edelleen sekaisin. Kokeillaan nyt Tehobacktia ja heinän liottamista.
Alpakat on ihahhahnia.

Sataa sataaLauantai 15.11.2008 21:46

ropisee ja me kävellään nallekarhun kanssa metsässä. Se on kivaa. Kaveritkin olivat mukana. Normisetti isomäki-papukaijalaako-harmaatalo-kolmekiveä-kotiin eli n. 1,15 h.
Maha oli vielä löysällä.
Omapaksunallekarhu on vain niin maailman sympaattisen ja halittavin heppa.

R.I Paskaa pukkaa..Perjantai 14.11.2008 20:04

Voi kun ei oisi hiekkahommeleita. Oli kyllä ihan normaali itsensä muuten, ja heinä tuntui maistuvan.
Vähän juoksutettiin ja käveltiin varmuuden vuoksi mäki pariin kertaan.

Voi voi voiTorstai 13.11.2008 22:07

Kun oli surkeaa kun käytävät oli täynnä itkeviä tätejä. Teki ihan pahaa kävellä villasukissa kahvimuki kädessä ohi, kun toiset leimas ittensä ulos viimestä kertaa.
Ja kelekele kun se yksi , ja toistaiseksi ainut, laiska ja saamaton miespuolinen kolleega sai mut taas raivostumaan.
Miten vaikeaa voi olla soittaa ja järkätä lava rautaa Muuramesta Joensuuhun? Tai miten vaikeaa on kuukelittaa Haapajärven tehtaan nro, soittaa ja pyytää yhdistämään logistiikkaan? Miten vaikeaa voi olla tajuta, että jollei tuote ole kiinnitetty tiettyyn varastoon, ei sitä sen saldoilta löydy. Miten vaikeaa voi olla tehdä muistiinpanoja, jotta muistaisi viikonkin kuluttua mitä on sovittu. Miten vaikeaa voi olla tehdä ylipäätään yhtään mitään palkkansa eteen?
Mä en enää kestä päivääkään se pullamössön kanssa.
Toivottavasti maanantaina meildän vahvuuteen tulisi pari kiukkuista keski-ikäistä akkaa lisää ja saataisiin sitten hommia tehdyksikin.

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.11.2008 21:33

Leikittiin ensin vähän ohjasajoa, mutta ei se tänään oikein natsannut, paitsi peruuttaminen. Käveltiin sitten vain reilu puoltuntia kentällä. Tehtiin paljon peruuttamista ja vähän pujottelua ja lätäkköäkin kahlattiin. Veksi vähän jänskätti kun valot paukkuivat.
Polvi oli aika turvoksissa ja heppa muutenkin vähän vaisu.
Hoideltiin ja seurusteltiin sitten vielä tovi.

Ei voi ymmärtää, millaisia..Tiistai 11.11.2008 22:03

..muka eläinrakkaita ihmisiä tässä maailmassa voi olla!!
Onneksi V:llä on hyvä koti ja voi luottaa siihen, että mitä sovitaan, se pidetään.

Vekkuli liikkui tänään nyörissä M:n toimesta mun kökkiessä töissä. Mahtifiilikset, yt:den päätöskokous ja 10 % porukasta tulee saamaan torstaina kenkää. Tod.näk ei koske logistiikkaa, mutta kukaan ei sitä satavarmasti pysty ennen ylihuomista kertomaan.

Pitkä lenkki hyvässä seurassaSunnuntai 09.11.2008 16:54

Käytiin hakemassa Pallero alias Dank emäntineen heidän tallilta kymmenen aikaan. Suunnattiin sitten poispäin kotomaisemista ja jatkettiin siltapeltotietä. Sitä ei menty kuitenkaan kuin se, että ennen siltaa käännyttiiin takaisin. Siellä on niin jyrkkä mäki, ettei Veikko olisi sitä alas päässyt kompuroimatta.
Palleron piti toimia taas EA-yksikkönä (takki ja vilkkuvalo varusteina), mutta Veksillä oli taas uusissa maisemissa niin meno päällä, ettei toinen ehtinyt missään vaiheessa kärkijoukoksi. Veikko veti korvat tanassa ihan onnellisena, kun oli vähän taas vaihtelua.
Takaisin tullessa mentiin pahastapaikasta yli (Pallero avitti näyttämällä edessä miten se mennään sivuttain) ja sitten metsän läpi harmaan talon ohi kotia kohti.
Paltsu lähti sitten siitä omille teilleen. Meidän piti mennä suoraan kotiin, mutta damn, hiekkatietä kunnostettiin ja jouduttiin pyörimään puskissa vielä puol tuntia, ennenkuin tiekarhu luovutti ja päästiin lähtemään.
Kotona oli poika niin tyytyväisen oloinen. Hoidettiin heppanen ja sitten päiväheinille tarhaan.
Kaikkineen aikaa meni 2,5 h.

Mä olen kumisaapaskävelyn maailmanennätysnainen.
Tällä kertaa siitä paskaläjästä possahti sitten vetonivel. Ajelinhan sillä peräti vajaa pari kuukautta ilman käyttöä pärnäsen korjaamolla.
Tää ei voi olla totta. Varsinkaan nyt, kun rahanreikiä olisi ihan muitakin.

Onneksi Veikon kanssa oli ihana päivä. Käytiin sateessa kiipeämässä kuopalla ja sitten metsässä köpsimässä. Pitkästä aikaa oli pirteä ja oikein reipas. Selkeästi turhautuu pelkään kävelyyn, kun on keksinyt alkaa näykkimään taluttaessa. Mä en jaksa joka asiasta sitä komentamaan.
Kotona kuivaus ja hoivaamista ja keskustelua ja porkkanoita. Sitten takki päälle ja päiväheinille tarhaan.

[Ei aihetta]Perjantai 07.11.2008 21:21

10 min liinassa per suunta ja sen jälkeen purkkari eestakasin. Eli puolisen tuntia liikuntaharrastusta.
Kenttä oli aika kova, mutta ihan puhdas oli juostessaan. Hassua, että kaveri on jostain nyt oppinut juoksutuksen. Tehtiin paljon käynti-ravi-käynti ja ravi-laukka-ravi siirtymiä.
Sitten hoideltiin ja seurusteltiin ja katsottiin tallin uutta heppasta.
Huomenna metsään kävelemään.

Räkä lentää..Torstai 06.11.2008 21:05

..voi miten räkä voi lentääkään (ihmisellä, hevosen päivän kunnosta ei muuta havaintoa kuin että se on elossa ja tietenkin söpö)