IRC-Galleria

toto

toto

Veikko - äireen aarre

PäivitystäLauantai 10.01.2009 16:26

Eilen käytiin taas Kangasalalla. Ihan positiivinen on lausuma mun mielestä. Limapussin tulehukset oli kokonaan parantuneet (siksi siis liikkuu mielellään), kinnernivelkin oli Tuulan mielestä lähtenyt paranemaan koska takasen liike ei ollut niin huono kuin viimeksi. Ei ihan normaali vielä, mutta parampi. Rehähdyksetkin olivat alkaneet pikkuhiljaa parantua, mutta ne vauriot on niin isot, että tulee viemään tosi pitkän aikaan että paranevat, jos koskaan kokonaan.
Kävelyttää saa niin paljon kuin vain pystyy. Juoksuttaakin voi n. kerran viikossa.
Kunto toki huono ja Tuula sanoikin, että näkee liikkumisen olevan Veksille tosi raskasta. Liikkuu niin lavoillaan. Ei mikään ihme, että kuntoa ei enää ole. Mutta se nyt on tässä vaiheessa toisarvoista.
Maha oli taas ruikulilla ja psylliumkuuri pitää antaa. Eli se sitten kehiin madotuksen jälkeen.

Kaiken kaikkiaan parempia uutisia kuin uskoinkaan. Käskettiin jatkamaan samalla tavoin kuin tähänkin asti ja hevosta kuunnelleen. Jos jonakin päivänä ei halua liikkua, niin sitten ei pakoteta vaan huilia. Jos haluaa liikkua, niin sitten vain liikettä peliin.

Kahden vkon päästä sitten vielä viimeinen, pidempi kerta, kun tutkivat taas kaikki niinkuin alussakin ja jos ok, niin Tuula käsittelee Vekuttimen.

Tänään käytiin ihanassa parin asteen pakkasessa ja auringonpaisteessa reilun tunnin kävelylenkillä. Mukaan saatiin Eetu. Mikäs oli poikien kävellessä kun lumikin oli ihanaa pakkaslunta. Molemmat pojat käyttäyty hyvin. Veikko oli reipas ja käveli mielellään, muttei possuillut. Rivakka oli tahti, kun välimatka Eetuun tuntui aina vaan kasvavan. Noh, käytti odottelun hyväkseen syömällä kanervia ja havuja.
Kotiintulomatkalla poimittiin mukaan vielä Nemokin. Veikolla ja Nemolla alkoi ankara kilpakävely kotia kohti. Loppui vasta siihen, kun Nemolla tuli kauhia pissahätä :)

Veikko oli töissä!Torstai 08.01.2009 23:17

Eli ekaa kertaa kolmeen kuukauteen Veksillä RATSASTETTIIN! Satulassa on M (se, joka on niin hoikka, että kulkee ovistakin saranapuolilta). Veikko oli ollut vähän vallaton ja olisi halunnut harjoittaa muitakin askellajeja kuin sitä iänikuista käyntiä.
Piti saada vähän liikutusta aikaan ennen huomista klinikkakäyntiä.

Jännittää ihan sairaasti kun ajokeli ei mikään maailman paras ole. Ja tietysti sekin, mitä sanovat.

Karsee tuuliTiistai 06.01.2009 18:20

siis sellanen semimyrsky. Vee oli aika kamala, joten lenkki rajoittu vajaaseen neljäänkytminsaan. En olisi saanut sitä pysymään hanskassa metsäss. Se on tuulella aina tuollanen misspiggy.
Häntäkin oli pakko pestä kun maha vaan reistaa. Mut eipä tuolla ainakaan energiavajetta tuntunu olevan...

Pahaenteinen olo. Maanantai 05.01.2009 21:16

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.01.2009 19:39

Tänään pyörimme tallin kotinurkilla kolmen vartin verran. Oli taas kiva ja reipas. Kärsä vaan törisi mennessään. Lopuksi pyörähti kentällä tekemässä muutaman kierroksen nuporavia molempiin suuntiin.
Tämän päivän kakka-asia on sellainen, että väänsi vain pienenpienen kasan reissussa. Toivottavasti ei prookutti sentään kiinteytä liikaa.

Ja omistaja on ihan tyytyväinen itseensä kun on autettu ihmisiä löytämään ratsastettavia hevosia ja junnulle ylläpitoponi.
Toivottavasti hyvä alkaa nyt tulla takaisin mullepäin ja toivottavasti se kohdistuisi perjantain Kangasalan kuulemistilaisuuteen.

Veikko ArmániLauantai 03.01.2009 22:15

Oli rapsakka pakkaskeli ja Veikko Armáni oli kanssa varsin rapsakka lenkillä. Menoa ja meininkiä riitti vaikka lainaks asti. Välillä oli liinan päässä tämä vähän hätää kärsimässä. Kun ei olis malttanut edes kanervia maistella, kun jalat olisi pakottanut juoksuun ihan väkisin.
Juoksi maitolaatikkoristikolla 2 metrin ympyrää pukitelle varmaan 10 min. Onneksi useinmiten pukit suuntautu kehän ulkolaitaa kohti..
Iso mäki tultiin alas ilman pienintäkään ongelmaa.

Armáni pukeutui uuteen sähkönsiniseen kuosiin. Näyttää aikalailla ilmalaivalta kun elämänsä eka toppatakki on todella pullea eikä yllä peittämään "pientä" (was??) vatsankumpua.

Ja hei kuulkaa; se kakka oli tänään kiinteämpää!! Tämä tieto saa varmasti monen puhkeamaan impulsiivisiin aploodeihin. Hei hulinaa!!!!!!!!

ProgutPerjantai 02.01.2009 21:07

on päivän sana. Jospa se tehoais.
Tänään oli sellainen pvä, että piti kuiskuttaa Veksille monta asiaa tarhassa pimeällä kun kukaan ei nähnyt.

Jos olisi tosi iso lentokone, joka sumuttaisi valtavan määrän vesihöyryä pilviin, niin kävisikö sitten niinkuin akussa ja siitä tulisi lumisade?

Ihan oikea pakkanenTorstai 01.01.2009 16:55

ja kun vielä oli pieni viimakin, tuntui ihan oikeasti kylmälle. Vielä kun olisi lunta.
Kierreltiin ristiin rastiin tallin ympäristöä kolmen vartin verran. Pellolla innostui ja pyysi lupaa mennä kovaa. Kärryjen kanssa siellä olisi mukava ajella.
Vähän vaisu oli muuten ja niillä vissiin Nemon kanssa joku riita kun Nemo pari kertaa kävi päälle kuin yleinen syyttäjä. Veikko loukkaantui ja meni mököttämään nurkkaan.
Lämmin vesi maistui hyvälle.
Pitää löytää irtokenkääjä. Rippe sairastaa.
PAITSI ETTÄ VEIKONKONELLA ON HAAVA JA SIIHEN TARTTEE AKUANKKALAASTARIA!!!!

Pakkasta ja aurinkoaSunnuntai 28.12.2008 20:39

eli hjuvin hjarvinaista.
Veellä oli tänään neitiseuraa mukana kun J omistajineen lähti meidän seuraksi. Tyynesti ja rauhallisesti Vee hoiti homman ja näytti Jiille miten metsässä mennään rauhallisesti ja miten kuusenoksia kannattaa napsia ja kanerviakin maistella.

Vähän vaisu oli kyllä edelleen.