IRC-Galleria

toto

toto

Veikko - äireen aarre

Tosi kivaaPerjantai 13.03.2009 22:07

oli tänään käydä liikehtimässä Veksi ihan kahden kesken vaihteen vuoksi. Mentiin talvirata kolmeen kertaa ja vielä pellolla. Pienet laukat otettiin kanssa ja hyvin meni. Pariin otteeseen hirtti Veksiltä aavistuksen kaasu kiinni ja jarrutusmatka piteni. Mutta hyvä kun selkeesti juoksi mielellään.
Illalla kävin viemässä Danksulle kuivaaleipää tervetuliaislahjana uuteen kotiin. Vitsi siel on mahtavat maatot, ei oo maastoissa Paippista voittanutta ainakaan Uudellamaalla. Danksu oli virkeä ja selkeästi viihtyi uudessa isossa karsinassaan.

Veksiä morjestamassaTorstai 05.02.2009 19:07

Olo sen verran parempi, että kävin jäppistä moikkaamassa ja viemässä porkkanoita. Harjaitiin ja käytiin tallustelemassa riimusta hetken verran, että kaveri pääsi kaivelemaan lumen alta namipaloja.
Olivat taas karanneet tarhasta...kerpele, mitä tyyppejä. Puuhamaako niille pitää rakentaa vai pulkkamäki, että mieli ei ala tehdä kepposia.
Saimi ehdotti, että Veetä kutsuttaisiin tästä lähtien Veikko "Volvo" Vokliniksi.

Veksil veepeeMaanantai 02.02.2009 20:11

ja mä kävin hierojilla jonka jälkee tuli karsee olo. Ja nyt sit nosti kuumeen. Mäenhaluamitääninfluenssaa - kiiittooss..

Liimakaviot ry.Sunnuntai 01.02.2009 16:22

Oli Veikko tänään. Piti pistää välillä Joeke urheasti kärkeen, kun Veksin kaviot oli juurtuneet maahan. Sitä kyrsi selkeästi kun piti lähteä. Varmaan mietti, että johan sitä on tässä liikuttu ja eilisillalla varsinkin. Oli porsas karannut tarhasta ja saanu viel Nempankin mukaan. Nää hyväkkäät oli sit juossu ympäri taloa kunnes hölmömpi osapuoli eli Vee oli juossut tyylikkäästi tyhjään tarhaan..Oli vaan tuhahdellut halveksivasti, kun oli saanut kovaa sanaa yrittäessään tulla uudestaan aidalla notkumaan.
Sähköaidan löysin hangesta hautautuneena, joten oli sekin naru päässyt vähän näkemään maailmaan.
Siihä aidalla se pullukka tänäänkin roikku. Varmaan keksii vielä senkin, miten saa lankut alas..

Mut kiva oli ilma ja mukava lenkki kun metsään päästiin. Paluumatkalla peloteltiin paria naapurin maneesitallilaista kun vähän ravattiin..Oli vähän eroa kun me oltiin joekamarin ja heppojen kanssa heijastettu kuin joulukuuset ja näillä ei ollut heijastimen heijastinta.

Huomenna saa huilia kun mitta näytti nyt olevan ratsun hommia täynnä. Ja mä meen hierojalle ja nukun koko päivän.

Riikka käviLauantai 31.01.2009 19:39

tekemässä pitkästä aikaa pienen lenksun Veksin kanssa. Ihan vaan mettän yli ja vähän ravia talviradalla. Veikko olis kyllä halunnu ravata mettässä kun kuuli, et vislaisin. Oli ollu sitä mieltä, et ruokakello kutsuu:)
Riikka oli ilonen kun sai pitkästä aikaa vähän omaa aikaa ja sanoi myöskin, et Veksin ravi on nyt ihan toisenmoista.
Et sellainen reilun puolen tunnin kävely, eli ihan sopiva. Nyt onkin saanu joka pvä liikettä, mut ens vkolla taas tilanne normalisoituu ja saa viettää Nempan kanssa enempi laatuaikaa.
Huomenna Joekemarin kanssa kävelylle ja ma sit saa pusuveikko huilailla.

Mut sit reipastuinPerjantai 30.01.2009 21:14

Piti vaan viedä pellavasäkki ja uudet suojat tallille, mut kas, siellähän oli joekemari sopivasti hollilla, niin myöpä lähdettiinkin pienoiset kävelyt lenksuttaan.
Purtsin ja metsämäen yli silleradanpätkällejossanytvoimennä ja sieltä setäHokkasen pellolle (on lupa kysytty). Kolme varttia tohon menee kun löntystää.
Veksi oli aika liima. Kolmas pvä peräjälkeen oli sille selkeesti liikaa. Se on se max 2 pvä perätysten, mikä sitä huvittaa liikuskella. Onhan se ennenkin nähty. Ei enempi hotsita ei. Vähän säikähdin, kun liukastu kerran ja se oli just se kipee takanen. Täytyy toivoo, ettei jänne tykänny huonoa.

Huomenna, jos Riikka ei tule, niin saa vetää elbaa koko pvän.
Atuphille kävin Huihaita näyttämässä ja Fortteria tervehtimässä. Lumppaa en ehtinyt, kun tuli vilu.

Vähän vätystäis...Perjantai 30.01.2009 11:51

l.o.m.aTorstai 29.01.2009 21:05

ja hyvä pössis kun sai nukkua pitkään, siivottuakin ja vielä rattastella omalla heppasella.

Käytiin Vekan kanssa ihan kaksistaan pienet pätkät tallin ympäristössä. Mettässä meni taas ku traktori, sitä nelivetoo ei ihan pienet puskat pysäytä.
Vitsi kun oli kivaa kun pari pätkää ravattiinkin. Olis mielellään jatkanut pidempääkin, mut pätkät riittää täs vaihees. Sen jälkeen kyseli lupaa mennä reippaampaa, mutku vastaus oli nou, niin oli sit et okei.
Ihan ykkösvarmajalkatraktoriVeikko. Ei pöllöilly mitään vaan oli ihan kurko äijä!

Ja on mahtavaa, kun lunta on vihdoinkin ja kelikin muutama aste pakkasella. Voiko hienompaa olla. Ja Veksi oli sitä mieltä, et SF vaikuttaa asialliselta menopeliltä ja voi tulla kyytiin.

Veikkomobiili on pihalla! Se on ihana!Tiistai 27.01.2009 22:50

Jihuu, mie rattastin miun hepalla..Sunnuntai 25.01.2009 18:30

ekaa kertaa kolmeen kuukauteen! Tehtiin tunnin metsäkävely mukana Joeka omistajineen. Kyllä oli ihanaa. Metsä oli ihan kuin satumetsä ja polut ihan lumen peitossa. Siellä me harhailtiin ja yritettiin arvailla, missä ne kulkee. Veksi oli ihan supertraktori. Miehekkäästi raivasi tiet' ja yritti metsätöitäkin tehdä havuja haukatessaan. Ei yhtään töhöttänyt mitään turhia. Ihana justsopiva itse varmuus Veikko. Olispa aina tuollainen. Pari lyhyttä ravipätkää otettiin tilsojen vuoksi. Ravi oli selkeästi elastisemman tuntuista.
Oi oi oi miten oli mukavaa.