IRC-Galleria

Suren menetettyä iloa.
Suren menetettyä uskoa.
Suren ihmeen loittonemista luotani.

Suren vaakalaudalla olevaa luottamustani elämään ja ihmisiin.
Suren maailman pahuutta.
Suren voimattomuuttani sanoa, etten jaksa tällaista.

Kun jotakin hyvää ja ihanaa viedään pois, olo on petetty, surkea ja alakuloinen. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta minulta se loppui ennenkuin kerkesin saada siitä kiinni.

Kysyn miksi?


Kysyn itseltäni, mikä on ystävyyden arvo? Tätäkö se on, ihan missä tahansa käänteessä voidaan vetää matto jalkojen alta.

Minä en usko enää ystävyyteen, en luota ihmisiin. Se on nyt mennyt. Ollaan kavereita, ollaan tuttuja. Nyt olen nähnyt että kuka tahansa voi satuttaa, jopa se joka oli kaikein lähinnä.

Ja tätä on jatkunut koko mun elämä. Nyt riitti.


*******************************************************************

Ja kenenkään ei tarvitse vetää hernettä nekkuun. Kehenkään en ole välejä katkomassa, mutta en myöskään luota enää. Rakkaita olette, mutta en päästä teitä liian lähelle sydäntäni. En enää.