IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Lasten suusta..Keskiviikko 04.06.2008 01:23

Jos Jumala olisi pitänyt sen lupauksensa että kaikki lapset saavat tulla hänen luokseen, niin ei tarvittaisi päiväkoteja. NINA 9 v.

Tärkeintä meissä ovat varpaat. Niillä ohjataan. MATTIAS 6 v.

Kummitusten ruumis ei ole tehty lihasta vaan lakanasta. OLAV 5v.

Kun kello on kaksitoista, kaikki kääntyvät Mekkaan päin ja purevat maton hapsuja. RAYMOND 7 v.

Nenä on oikeastaan lihas, jolla hengitetään. Mutta sitä voi myös käyttää rään kuljettamiseen. EMIL 6 v.

Jos on metsässä ja aivot putoavat ulos, ei löydä enää kotiin koska ei voi ajatella selvästi. MÅRTEN 4 v.

Aivot ovat sitä varten, että hiukset pysyisivät kiinni. NINA 5 v.

Ihmisellä on monenlaista nahkaa. Esinahka on edessä ja takanahka on takana. THERESE 6 v.

Jos ei ole hermoja, niin tekee paremmin työtä ja ehtii tehdä enemmän asioita. HARALD 7 v.

Minun äiti on ainakin hirveän kaunis, koska sillä on niin pitkät tissit. MIA 4 v.

Psykologi on hullu mies, joka lyö tätejä. EMILIE 6 v.

Isoisä oli kullankaivajana Alaskassa. Mutta hän joi kaiken. Sitten hän huuhtoi sen kurkustaan viinillä. THOMAS 5 v.

Pappina oleminen on tylsää. Hänen täytyy! Kaivaa ihmisiä maahan tai paistaa niitä uunissa. JOHANNA 6 v.

Pankit jakaa rahaa ihmisille, mutta isä saa sitä töistä. ANNA 5 v.

Ihmisen ja eläinten ero on siinä, että kun siat ovat lihoneet tarpeeksi, ne syödään. ARVID 6 v.

Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ja ravistelevat utareitaan, tekevät jogurttia. ALLAN 5 v.

Eläimen ruumis on yleensä pään takana ja tassut roikkuvat alapuolella. KETJA 6 v.

Koiran äidin nimi on koira ja koiran isän nimi on koira ja lasten nimi on koiranpentu ja koiran nimi on koira. ALLAN 5 v.

Äidin nimi on kana ja isän nimi on uros, lapset ovat kilejä ja lapsenlapset ovat munia. STEFAN 6 v.

Jotkut lehmät ovat mustia. Ne ovat maahanmuuttajia. KARIN 5 v.

Ei lapset tee hölmöjä asioita. Niillä on omat syynsä. ANNA 7 v.

Lapsena oleminen on ihan hauskaa, kun on jo neljä vuotta siihen tottunut. SOHVI 4 v.

Mummi elää yliaikaa. Mutta hän ei saa siitä lisämaksua. NINA 7 v.

Isänäideillä ja äidinäideillä on valtavan isot rintaliivit. Ne ovat niin isot, että toiseen kuppiin mahtuu minun takapuoleni kokonaan ja molemmat polvet. Toisessa on tilaa minun veljelle. KATJA 7 v.

Isoäiti on sellainen täti, joka lapsena oli äiti. CAROLINE 6 v.

Isoäiti on sellainen, jonka kautta koko suku on tullut ulos. Siksi ei ole niin kummallista, että hänen nahkansa vähän lerppuu. KRISTINA 7 v.

Vaari on niin vanha, ettei enää muista miksi hän pitää naisista. TORE 8 v.

Isoisä makaa hautakiven alla. Taputamme häntä kivelle ja kerran kaivoimme maahan sipuleita, että hänellä olisi jotain purtavaa. SIRI 5 v.

Anoppi on isoäiti, joka ei ole kyseisen henkilön äiti. HANNELE 6 v.

Anoppi on rangaistus, jonka joutuu kärsimään, kun menee naimisiin tuntemattoman kanssa. PÅL 7 v.

Ennen maito tuli lehmästä. Nyt se tulee Arlasta. LARS 5 v.

Mahalaukku on hurjan tärkeä. Jos sitä ei olisi, ruoka valuisi jalkoihin. LARS 6 v.

Isoäiti on ollut isoisoäidin mahassa, äiti on ollut isoäidin mahassa ja minä olen ollut äidin mahassa. Mutta minun mahassa on vain lihapullia. HELENE 6 v.

Kun Jumala kuoli, hän pääsi taivaaseen niin kuin kaikki muutkin. Ja sinne hän on jäänyt. ERIK 5 v.

Jeesus asui kaukaisessa maassa. Mummi on ollut siellä valittamassa muurista. Se oli hirveän vanha ja romahtamaisillaan. JON 6 v.

Jeesus käveli vetten päällä, koska hän ei halunnut kastella jalkojaan. OLOV 9 v.

Jeesus oli ensin kotelo ja sitten hänestä tuli toukka ja sitten hänelle kasvoi siivet ja hänestä tuli Jumala. KATE 6 v.

Vain sielu kuolee. Ruumis jatkaa elämää. ELISABETH 7 v.

Kun kuolee niin saa ikuisen elämän. Se tarkoittaa että kun kuolee yhden kerran, ei voi koskaan kuolla enää, vaikka kuolisikin vielä kerran oikeasti. ELENA 9 v.

Minä rupean uskomaan Jumalaan kun tulen vanhaksi, siltä varalta että kuolisin. LINN 7 v.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.