IRC-Galleria

Suomussalmi in my mindKeskiviikko 12.03.2008 23:56





Lumi





miksi te dissaatte sitä?

Lumi on suomalaisista elementeistä parhain.

Vesi
on hyvä myös.

mutta Lumi

se antaa suojaa talven jäätävää hengitystä vastaan,
siitä saa juotavaa, siinä on kaunis suojaväri.
sillä voi edetä nopeasti, hiihto on hyvä laji.

imekää hiihtoa prkl nillittäjät.

vihaa hiihtoa = vihaa lunta = vihaa talvea = kaipaa kesää

kukapa ei kaipaisi.
pitäisi teidänkin oppia nauttimaan kulloiseta hetkestänne ja olemaan odottamatta mitään.

Nyt kun kerran ajatellaan että elämä on sitruunanpuolikas josta pitää puristaa kaikki irti.



nyt kun lunta ei ole

sitä kaipaa

ja nekin jotka valittivat lumentuloa valittavat kuraa ja paskaa.

kukapa ei valittaisi.



LeFFA - Raatteentie
siitä piti puhua pauhaaville kansanjoukoille

Elokuvahan kertoo Talvisodassa (1940) Suomussalmella Oulun läänissä, sijaitsevan Raatteen tien taistelusta. Ideana oli tehdä hyvä tarina ja velikultamaiset leffa hahmot. Kuin tuntematon talvisodassa.

Lumen kaikottua kuvauspäivät kaikkosivat.
kuvattiin kaikkiaan 5 päivänä.
nyt se on ohi.

valmista ei saatu
ensi talvena jatketaan

alku ja loppu, alfa ja omega kuvattiin
ja niistä tehdään lyhyt (=huono) versio leffasta.

käsikirjoitus on alempana, 5. 6. ja 8. kohtaus jää ensi talveen
mutta lopun suuri taistelu Raatteentien herruudesta kuvattiin.

Tarina on miehisen herkkä, kuin turpaanveto.

hiki digi hikiLauantai 08.03.2008 01:39

Tuossa viime tiistaina
oiskohan ollu 4. MAALISKUUTA

tuli televisiosta jälleen tämä koko kansan äijänkäppyrä valistamaan nuorempiaan
ja perään vielä tokaisi kaikkivoipasti "digi digi digi"

kyse on näistä digiaikaan siitymisellä uhaavista mainoksista

"Kaapelitelevisiot siirtyvät digiaikaan maaliskuun alusta, silloin televisiot tarvitsevat digivastaanottimen."


Kenellehän mainos oli suunnattu?


...
Ne joilla on jo "digivastaanotin" eivät mainosta tarvitse

Ne jotka bittiboksia tarvitsevat eivät mainosta nää sillä anlalogiset lähetykset olivat jo loppuneet.


Hyvä MTV ja kauan eläköön digiajan meille tuoma valo ja saapukoon digihohde olohuoneisiimme.

Toimii teoriassaLauantai 01.03.2008 02:10

Muailmassa on kaks valta vaihtoehto mistä valita.

Siis miten niin mitä tarkoitan?

Tarkoitan teorioita mistä maailman turhin asia elikkä maailma on tullut.
siis koko maailmankaikkeus eikä vain tämä säälittävä kivimurikkamme.

1 Tämän (ikävän) paikan on "luonu" aluton tyyppi vain sanomalla
(,luultavasti jotain "voi paska" tyylistä)

2 Alussa ei ollut mitään, mikä äkkiä räjähti.
(Big Bang in fact was a pretty n00b "explosion.")

Joten noista voi sitten valita kumpi käy enemmän järkeen.

__________________________________________

<comment>: Learn to write n00b!111
toivon todella että tää eri hajoa kiroavaks agression puruks eikä epäselväks ajatusmösöks

jotan mie puhunk näi

Ku ainak ku mie puhhun näi ni kaikk o kauhii paljo hauskimpua. Iha jo ilme kirkastua ja hymy virreilee nuamall ku kuntelloo ittiää.


Kylhää tuo on ny sill tavall notta oon jääny leiri kuokkuhun

askeettinen leirielämä
(UTFG)

ja oudot viritykset pualavat mielehen.
Suosittelen viettämään aikansa hyvin sillä käyttämättömästä elämästä ei saa rahojaan takaisin, ja samalla pyytäisin kokeilemaan jotain ihan uutta ja erilaista.

Nukkuminen paaaaksulla jumppapatjalla ilman peittoa tahi paitaa kolmen muun tyypin kanssa on jo jotain ihan muuta.

Kävele lumihangessa paljain jaloin.
Lukittaudu/joudu vahingossa kaappiin.
Äläkä pese hiuksiasi viiteen päivään.
Nuku lattialla.
Nuku vasta kun olet niin unessa että sentin makuualusta tuntuu pehmeältä.
Opettele liikkumaan hiljaa.
Älä pidä kiirettä.
Opettele selviämään vähällä unella.
Opettele hymyilemään.
Opettele nauramaan.
Jos olet oikein vahva
opettele nauramaan itsellesi
ja jos et ole niin itselleen nauraminen vahvistaa.
Älä katso amerikkalaisia ohjelmia. Amerikkalaiset ohjelmat ovat tyhmiä ja tekevät tyhmäksi.
Avaa silmäsi.
Katso ympärillesi.
Jokainen hetki on ainutlaatuinen ja autenttinen,
kun hetki on kulunut sitä ei voi jakaa enää kenenkään kanssa.
Suojele ympäristöä
vaikka ympäristö ei suojelisikaan sinua
vaikka muut eivät suojelisi
Suojele itseäsi
suojele istesi idiotialta
suojele itsesi lanttumaakareilta ja propagandanikkareilta
älä kuitenkaan unohda että asiat ovat keilemisen arvoisia

Ylitä se aita jonka mukavuudenhalu rakentaa sinun ja kaiken uuden välille.

Älä kuuntele minua.

Ajattele omilla aivoillasi.
Mitähän helvettiä nää ny meinaavat

ammatinvalinnasta ja toiseenasteen amis tumpeloiden aloista on puunattu purnattu
jauhettu ja myllytty vuosia, mutta eipäs tässä mitään

Lukiojoon mänijäille, vaikka meikäläiselle (naamahan ei näy)

nakitettiin tossa viikko sitte että tossa on 3 viikkoo aikaa ja pitäs valita

"kaupan varastosta esille pantavat tuoteet"
kuten asia informatiivisesti ilmaistiin.

elikkä kursseja joita sitten jauhat läpitteen seuraavat kolme vuotta
nojoo toihan on vasta toivomus lappu

mä toivon ainaki niitä italiaa ja uintia joita edellä ehdotettiin
ja lisäksi vielä

gallerian käyttöopas- kurssiiiin 7ziih d44h iHQ -kursiin (l33din ja nuorison kielen alkeet)
sitä ydinfysiikkaa ja pyälle hiukkasfysiikkaa
opi sietämään humppaa -kurssin ja opi kuuntelemaan humppaa -kurssin
ja syventävänä opi tanssimaan humppaa -kurssin
näyttävä itsemurha -kurssin ja kuinka lavastat näyttävän itsemurhan -kurssin
soveltavaks kurssiks kelpaa konsoli ja kasa Hitman pelejä (+leffa).



pyärkeln kirooitus vihreeet

siitähän on taas kaks viikkoaLauantai 16.02.2008 02:52

tänään pitäs 12h:n kuluttua kuvailla.., 3 kuvaus päivä

edelliset tiivistytstsysh... tiivistetysti

1. päivä saatiin mitä pitiki elikkä vähän, tajuntaa laajentava kokemus (vertaa sieniin)

2. päivä porukkaa ja järjestämistä oli enemmän ja homma menikin ihan sen mukasesti. Kädettömänä unodin tikkuja ja räjähteitä, lapiota käsiksiä ja mikintangonpussin.

3. (jos) Evoluutio teoria pitää paikkaansa niin nyt pitäs mennä ihan hyvin



joo, kyllä, lefaa oon tekemässä

Elämä ja sakkorangaistusSunnuntai 03.02.2008 01:21

Kiinittelen sinitarralla puhelimen näppäimistöä kiinni
notta eri hukkuis

ja pohrin

tääkö ny on sitä kärsimystä?

"Elämä on 100% tappava sukupuolitauti, joka esiintyy maapallolla turhan yleisenä.
Onneksi elämään on nykypäivänä keksitty tehokkaita hoitoja kuten runescape ja WoW.

Elämässä on varmaa vain kärsimys, joskin sen pituus ja määrä vaihtelee suuresti."
(siis kärsimyksen että elämän)

kyllä wikipedia tietää ja jos ei tiedä niin hikipedia ainaki

täsäss tänääTorstai 24.01.2008 22:53

mitäs mieltä olette,,, olisikos Raateentie leffan nimelle pareempi enklannistus

Road of Raate
Road to Raate
vai jopa:
Battle of Raate-road

ma nykäsen, maton alta jalkojenLauantai 19.01.2008 00:39

dodii,
aika solisee jalkojen alla kun se jäätyäkkähän ei voi
(saatanan saatanan ilmastonmuutos talvet)
tietokone (typerä ku saavi)
raksuttaa ko viimestä päivää
sitten se ilmottaa ilosest, notta:
"Järjestelmässäsi on liian vähän näennäismuistia"
perkele
ihan ku en tuotaki tietäs, joka kerta se sen sanoo
bittiperkele liukui nii sulavasti
ennen (seitsemän pitkän vuoden päässä)
ny tuo pitäis madottaa vuan enmpä oo jaksanu
palatakseni
hiilitioksiidi ja muut perkeleet leijuu tuola
ja estää meiltä elokuva ja hiihtonautinnon
ja myö ollahan ne sinne laskettu
ja ku mie tässä istun ni lasken edelleen
no lohduttako enää sekään että neekereillä (kysy karelta miksi noin saa sanoo)
on tulossa paljon hikisemmät paikat
no eletähän vaikka piruutahan pojat
tässä ruveta herraa tai hiilidioksidia nöyristelemähän
tehää oma ilmasto!
jääkaapin ovet auki vuan

hopi hopi

toimintaa

ei en ole hullu

no ei si


jatkakaa....
(ihqutusta mutta täällä ette)

varmuuden vuoksi taltion ma naaSunnuntai 30.12.2007 00:48

***JULKAISEN leffan käsiksen kokonaisuudessaan, vaikka osa tavarasta ei varsinaiseen pätkään koskaan päädykään. Alunperin tallensin varmuuskopion tänne, mutta näin kuvausten lopun kunniaksi antaa mennä.***




Valkea helvetti:

Raatteentie käsikirjoitus

Lukuohje

*tapahtumat*
”vuorosanat”
[tapahtumapaikka]
{kamerakulma/etäisyys}
erikoisasiat
<toimintaohje>

Johdanto

IV/KT-Pr, Neljäs kenttätäydennysprikaati eli Kajaanin pataljoona (määrävahvuus 845 miestä) taisteli Suomussalmella joulu ja tammikuussa puna-armeijaa vastaan, osana Siilasvuon 9. Divisioonaa. Suomussalmelle hyökkäsi sodan alkupäivinä 163. Neuvostodivisioona (kokonaisvahvuus n.20 000 miestä). 7.12.1939 kirkonkylä luovutettiin venäläisille. Siilasvuon miehet kuitenkin hyökkäsivät takaisin, kirkonkylä vallattiin, 163. D hajotettiin ja se vetäytyi yli Kiantajärven jään. Samaan aikaan 44. Neuvostodivisioona eteni kohti kirkonkylää, mutta se pysäytettiin 7km ennen kylää Kuivasjärven ja Kuomasjärven väliselle, n. kilometrin leveälle kaistaleelle, jota puolusti yksi vaivainen vahvennettu komppania (alle 300 miestä) kokonaista divisioonaa (17 500 miestä) vastaan. 44. D:llä oli tarkoitus yhteishyökkäykseen 163.D:n kanssa, mutta yhteistoiminta oli olematonta. Lisäksi selittämättömästä syystä 44.D. ei aikaansaanut hyökkäystä, jolla Kuivasjärvi-Kuomasjärvi puolustus olisi helposti murrettu. Divisioona siis juuttui raatteen tielle ja sulloutui vain 5km pitkälle osalle keskelle synkkää lumikorpea.

Alkoi suomalaisten hyökkäys divisioonan tuhoamiseksi.

Kirkonkylän takaisin vallanneen IV/KT-Pr eli Kainuun pataljoonan miehet siirrettiin 15km pituisella hiihtomarssilla 2.1.1940 klo 15.15-20.00 raatteen tien eteläpuolelle, hyökkäämään raatteen tien eteläpuolelta lähtevän tien luokse, Sanginahoon linnouttautunutta venäläistä pataljoonaa vastaan (III/146 JR). 3.1.1940 klo 10.00 lähti pataljoona ylittämään n. km leveää järvenselkää päästäkseen kohdealueelle. Ylityksen aikana järven yli lensi n.10 venäläistä pommikonetta erittäin matalalla, mutta laukaustakaan ei ammuttu eikä pommiakaan tiputettu. (ylitys avojonosta avojonoon. 50m, miehestä mieheen 25m.) Pataljoona saapui Sanginaholle.

Elokuvassa kuvaamme tämän pataljoonan 3. Komppanian erästä ryhmää, jota johtaa Korp. Erkki Kurso, koska ryhmän alik. kaatui jo Hulkoniemessä. Ryhmään kuuluvat , Rukka, Johannes Väisänen, Timo Jäyhä, Niilo Peltola, Arvi Greggilä ja Simo Silmu.
Komppaniaa johtaa vänr. Veikko Siitonen.

Hahmot tärkeys järjestyksessä:

1. Rukka . 7. Niilo Peltola .
2. Korpraali Erkki Kurso . 8. Arvin Greggilä .
3. Johannes Väisänen . 9. Simo Silmu .
4. Timo Jäyhä . 10. Veikko Siitonen .
5. Komentaja Timoshenko . 11. Kaarlo Kari .
6. Kenraali Aleksei Vinogradov .


1 kohtaus


1.1 * Liukuu tilanteeseen alkutekstien jälkeen. Suomalaiset tulittavat suojan yli* [järven ranta]

1.2 *Venäläiset juoksevat jäällä ja kaatuvat jäälle laukausten kaikuessa.*

1.3 *keskustelu*

1.4 *Vihellystä ja räjähdyksen ääniä.*

Johannes Väisänen: ”Perkele! Tulee!”

1.5 *Keskityksen komeat räjähdykset*

1.6 *Miehet maakaavat hangessa ja soraa lentää niskaan* (äänet ja kameran tärinä)

Peltola: (huutaa kauhuissaan)
Rukka: ”Osuiks siuu?!!!”
Peltola: ”Jeesus Ristus! Aarrh!
Rukka: (lyö Peltosta avokämmenella) ”Osuks siuu?!!”
Peltola: (silmät pöreänä) ”Ei miuun mikee osunna, joku, jo- joku vissihiin kraapas.”

1.7 * Neljäs mies (korpraali Erkki Kurso) tulee paikalle ja keskitys päättyy.*

Erkki Kurso: ”Tulkaas kattoo ton Karjulan tavaroita. Siihen osu äsken sirpale.”

Rukka: ”Kävikö häjysti?”

Kurso: ”Oli jo kuollu JSP:llä.” (Joukkojen Sidonta Piste)

*Hiljaisuus*


2 kohtaus


2.1 [Raatteen tie] *Kaksi venäläistä sotilasta marssivat tiellä ja kekskustelevat. Takana ajaa raskas kuorma-ajoneuvo (traktori).*

Venäjäksi: (tekstitys) 1:sotilas”Voi vastavallankumous tätä valkeaa helvettiä! Ne eivät sanoneet että täällä olisi näin kylmä.”

*Ohjaaja astuu kuvaan.*

Ohjaaja: Ei tässä kyllä oo mitään järkeä. Jos vaikka puhuttais loppu leffa suomea ni ei tarvis noitten nört.. ATK tyyppien kipeyttää ranteitaa tekstityksessä.

toverit: ”Selvä..”

2.2

1 sotilas ”Njiin. Ei hjyvältä njäytä, njei taloja mishään, mje viellä kuollaa tjänne.”

2 toveri: ”Kjuulitko, että toisesha kjompaniassa jääty pjari toveria hjengiltä. Lisäksi ne thsuhna pjirut kjidutta vankhinsa hjengiltä! Komentja kertoi.

1 toveri: ”ja kjuulin vielä etj ne tshunat liikkuvat kjuin aaveet, nje tulee thyjästä ja ampuu siut. pum!”

2 toveri: ”Kjauheaa, mjutta toveri tsahlini armeijaa ei pjysäytä njyt mikään!”

*traktori taustalla pysähtyy. Sen takaa tulee komentaja Semjo Timoshenko*

Timoshenko: ” Tjoverit, tuli käsky kaivaa hautaa, joten nyt vaan lapio kjäteen, njiitä shaa tuolta lavalta


3 kohtaus


teksti: 1.1.1940 12.51 hrs

3.1 [Korsu]
Kurso: ”Kokoontumis komento! Itte Kari kuulemma tarkastua pataljoonan.”

*Miehet vaivoin nousevat ylös ja ottavat pyssyt ja varusteet nurkasta.*

3.2 [piha] *Sotilaat järjestäytyvät riviin*
(illuusio sadoista miehistä)

3.3 {rivimiesten takana}
*Veikko Siitonen kävelee edellä, majuri Kaarlo Kari perässä. Tekevät kunniaa toisilleen, Veikko astuu eteen ja aloittaa.*

Komppania pääl. Veikko Siitonen:
”Sotilaat! Tämä ei ole ohi vaikka olemme taistelleet kuukauden. Täten Ryhmämme johtaja majuri Kaarlo Kari tarkastaa pataljoonan tulevia tehtäviä varten.”

* Tekevät kunniaa, Kari astuu edelle.”

Taistelu osasto Karin johtaja Kaarlo Kari:
”Urheat Suomen sotilaat! Olemme isänmaan eteen voittaneet ryssän divisioonan, mutta emme voi antaa periksi vaan meidän on otettava vastaan uusi haaste sillä raatteen tielle on tullut uusi vihollisen voima. Teidät on valittu minun, Kaarlo Karin, ryhmään. Meidän on määrä koukata vihollisen selustaan ja estää huolto. Tarkempia ohjeita varten ryhmänjohtajat siirtyvät komentokorsuun. Poistukaa!

3.4 * Miehet makaavat korsussa ja kuluttavat aikaansa. Jollakin on kädessä kirje ja toinen veistää puukolla sytykkeitä. Rukka teroittaa kenttälapiota hiomakivellä.”

Kurso: ” Miks sie noi teet, etkö pilaa lapios?”

Rukka: ”Etkö oo kuullu hämäläisten juttuja, kuulemma terotettu tämmönen ov parempi ku pistin konsanaa.”

Kurso: Tokkopa tuo ny tarpeellista onn vai meiniks sie ruveta ryssää halailemaa?”

3.5 * Veikko Siitonen tulee ovesta sisään.*
Veikko: ”Kurso! siun vahtituuri. Mut, kuulkahat, siellä raatteessa ampuu ryssä kovin tykillä.”

3.6 * Kurso huokaisee ja nousee ylös*

3.7 * Kurso asettuu talvisodan jäätävään kylmyyteen ja istuu hiljaa paikallaan. Raatteen tien suunnasta kuuluu tykinammuntaa.*

(yksikseen) Kurso: ”Siel on pojill kovat paikat…”

Teksti: 2.1.1940 14.35 hrs

3.8 Kurso: ”Komppania huomio! Ny lähdetähän ryssää tapaamaa.”

*Miehet nousevat nuristen ylös ja pakkaavat varusteita laukkuihinsa.*

Rukka: ”Mihin meit nyt viedää? Sinnekkö miss ampuu tykill.”

Kurso: ”No mihinkä muuallekkaan, ei myö minnekähän sotilaskotiin pyästä.”

3.9 *Hiihtoa hämärässä jäätyneellä järvenselällä. Raatteen suunnalla kuuluu tykin pauhu ja suuliekit ja valoammukset luovat taivaalle hohkan. Erikoinen marssi.*

3.10 * Johannes Väisänen hiihtää kärjessä*

Väisänen: ”Johan on perkele ku ampuu tykill…”


4 kohtaus


4.1 *Divisioonan kenraali Aleksei Vinogradov pitää neuvonantoa muille komentajile, . kun komentaja Timoshenko tulee paikalle ilmoittamaan asiaansa.*

Komentaja: ”Toveri Kenraali! Sanginaholta tulee tjieto että, soomalaaset ovjat hjyökänneett

Kenraali:”Vjainiin… Kjäskekää niide tehdä vjasta hyökkäys, mjuuten selustjamme sortuu ja tjeloittjakaa kaikki njiskuroijat! Käskekjää heitä huutamaan stuhna ulos lumihjankesta, sillä sielä hjengessa se on vjaarallinen.”

Komentaja: ”Kjyllä, toveri Vinogradov.”

4.2 {vaihtuu} *Kääntyy taas komentajien puoleen.*
Kenraali: ”Njoniin…”


5 kohtaus


teksti: 1.3.1940 8.30 hrs

*Valmistaustuvat hyökkäykseen.*

Kurso: Työ ootte nyt nukkunaat ja levänneet, Veikko, siis työ komppanjan komentaja kertoi, ethä tänään jourutaan taisteluun.

Niilo Peltola: ”Muth eikhö myö ylithetä tuo järvi, siinä ainakkii ryssää ampuu meijjät!”

Johannes Väisänen: Elä, elä, huhujen mukkaa ryssä on monen saran metrin pyässä rannast, tien luon mikkee meirän pitää vallata.”

Jäyhä: ”Sama se miten..”

5.2 *Sotilaat kiinnittävät suksia jalkaa.*

5.3 * Miehet hiihtävä suurin välein järvellä, kirkkaassa päivän valossa.*

5.4 {lähi}
Johannes Väisänen hiihtää ensimmäisenä, keskellä järveä, kun alkaa koneen jyrinää kuulua taivaan rannasta. Naama vääntyy epäuskoiseen ilmeseen. *

Joh.: ”Perkele!”

5.5 * Niilo Peltola katsoo taivaan rantaa kauhun ilmein.*

Niilo: ”Pommikoneita ja nuin monta! Se on loppu nyt!

5.6 * Seitsemän venäläistä pommikonetta lentää matalalla taivaan rannasta.*

5.7 * Kuva kiertää miesten epäuskoisia ilmeitä.* {lähi} Kurson, Simo Silmun, sitten Rukan

Rukka: ”Koska pommit irtoo …”

5.8 *Koneet jatkavat matkaansa laukaustakaan ampumatta.*

5.9 Rukka: ”Johan on jo, nyö eukkoja ja lapsia pommittaa vaan ei meitä!*

Kurso: ”Luulivat varmuaan omiksehen.”

Rukka: ”Myöhän ollahan lumipuvussa ja suksilla, venäläisten hiihto meehistähän ei voi edes puhua samana päivänä kuin meistä. Ottavat sukset kainalohon ja jalat alle heti kun eres sinne päe sohottaa.”

Teksti: 20.39 hrs

5.10 *Pimeässä yössä, jossain vihollisen linjojen luona Johannes Väisänen vilkaisee taakseen ja sanoo hiljaa.*

”Selvää olliit”

5.11 * Peltola: ”Kauanko myö ollaan oikee eretty?”

5.12 * Rukka: ”Monta tuntia, eiköhän niitä olis tuolla jossai?”

5.13 * Kurso: ”Ne on tuoss aivan eress, saran metrin pyässä, kuuletteko.”

5.14 {lähi} *Ääniä ja puhetta kuuluu toiselta puolelta. Äkkiä huuto! Laukaus, lisää, konekivääritulta, lähtölaukauksia, kranaattien räjähdyksiä.

5.15 Kurso: ” Pojat! (huutaa melun yli) Pitää hyökätä! Asettukaa valmiiksi!!”

5.16 *Miehet tottelevat ja asettuvat Kurson molemmin puolin.* {sivukuva}

Väisänen: Muistakke sit pittää väliä!

Kurso: Valmis?.. *nyökkäyksiä* NYT!

*Sotilaat ponkaiseva pystyyn.*

5.17 {yleiskuva} *rynnäkkö*

Kaikki: ”HAKKAA PÄÄLLE POHJAN POIKA!”

5.18 *Venäläinen konekivääri naksuttaa pimeydestä suuliekki välkkyen.*

5.19 *Rynnäköivä joukkue maastoutuu pimeydessä, karmean huudon säestämänä.*

5.20 *Mies juoksee suojaan ja kranaatti valaisee metsää taaempana.*

5.21 *Kurso makaa kalpeakasvoinen Silmu vierellään.*

Silmu. ”Joho-hoan ampuvathh..”
Kurso: ”Hyö tietää että notta piiritettynä, notta eivät säästele.!”
*Kurkistaa suojan yli, maastoutuu, lumi pöllähtelee konekiväärisarjasta.*
Kurso: Vaientakaa kookoo!!!”

5.22 *Silmu laukaisee aseensa mutta iskuri lyö tyhjää. Hän yrittää ladata vaivalloisesti.*

5.23 *Jäyhä laukaisee kiväärinsä ja lataa tottunein liikkein.*

5.24 *Rukka makaa hangessa, Väisänen Peltosen kanssa juoksee takana kohti Rukkaa, mutta kompastuu.*

Väisänen: ”Perkele!”
Rukka: Äläs kirmaale noin vuan, tullee viel kuula sinnekkii!
Väisänen: ”Meinas Peltonen jäärä takavasemmalle! Kyllähän myö tarvitahan Peltosenkin kivääri mukaa!

5.25 *Silmu saa ladattua ja saman tien saa osuman käteensä.*

Kurso: ”Kävikö häjysti?”

Simo Silmu: (tuskaisesti) ”Yrithin ampua ni heti kraapaisi!”

Kurso: ”Taitaa sormi olla ny tossa lumeesa.”

Silmu :”Aarh! Missä laitetaa se takas!”

5.26 *Jäyhä tähtää konekiväärin liekkiä tarkoin kasvoin.*

5.27 *Laukaus kajahtaa ja rätinä vaimenee.*

5.28 Väisänen: ”Perkele, mikä temppu Timo!
Rukka: Ettieppäi!
*laukaisee kiväärinsä ja hyppää yli kiven.*

5.29 Kurso: ”Menkee menkee! Mie ammun niitä suojaan!
* Ampuu konepistoolillaan antaumuksellisen sarjan.*

5.30 *Konekiväärin rätinä alkaa taas.*

5.31 *Väisänen maastoutuu , mutta Peltonen saa osuman olkapäähän.*

Peltonen: AARH! Ryssä perkele!

Väisänen :Mihi…?”

Peltonen: ”Olka..pääh”

Väisänen: Rukka! Peltosta raapas, tuo ahkio!

5.32 *Rukka heittäytyy juoksusta maahan ja vilkaisee taakseen.*

5.33 *Rukka ryömii kohdalle.*

Rukka:” Näätäs.. Paina haavaa! Ei tässä pysty mitää tekemääm. Johannes.. käy hakemasssa ahkio Greggilältä.”

*Rukka ja Väisänen kääntävät Peltosen ahkioon.*

5.34 Kurso: ”Pystytkö sie Jäyhä tekemmäär mitee tuolle kookoolle?!

5.35 Jäyhä: Mie sen jo kahest ammuin, mu aina se jatkaa vuan!!

5.36 Kurso: Pojat! pitekee asemat, jonku pitäs mennä komentopaikall sanomahan ettei tosta läpi pyästä., ja nui ei miehiä eikä paukkuja säästele.

*Kurson vieressä Silmu puristaa sormeaan punaisin kasvoin.*

5.37 {yleis} *rätinä vaimenee*

5.38 {lähi} Rukka: ”Liian hiljaista..”

5.39 {lähi} Kurso

*Vaativa venäläinen ääni puhuu kovaa pimeydestä, sanat eivät kuulu hyvin.*

Ääni: ”tjoverit ….. .. Stalinin ja äitji venään pouolesta!! URAAA!!”

5.40 Väisänen ”Sieltä taitaa pikkasen jotain tulla!”

*Väisänen ottaa kiväärin hyvin käteensä ja lataa uuden luodin.*

5.41 *Jäyhä kömpii ylös ampumapaikaltaan ja sukeltaa takaisin linjaa.*

5.42 *Peltonen makaa ahkiossa, Väisänen tarkkailee maastoa.*

Peltonen: ”A-a-alkakaa ampuuva jo! O-onko niitä paljon n-näkyykö niitä.”

Väisänen: ”Turpakiinni Peltonen.. Rukka pitäskö tuo vierä pois ennenku nuo tulee?”

Rukka: ”Hintsusti aikaa.. jos pitee lähteä nii otetaa se mukaan.”

5.43 *Venäläiset rynnäköivät hidastetusti. Yhteen osuu:*

5.44 *Kuin olisi ampunut miehen, Jäyhä lataa kiväärinsä.*
5.45 *jatkoa 5.43*
5.46 *Rukka tulittaa vaanivasti kiväärillään.*
5.47 *jatkoa 5.45*
5.48 *Väisänen lataa kivääriään.*
5.49 *jatkoa, venäläiset huvenneet, loput heittäytyvät maahan, ampuvat muka jonnekin ja pötkivät pakoon, joku heistä ammutaan karkumatkalla.*
5.50 *Rukka laskee läähättäen kiväärinsä.*
Rukka: ”Soitettiinpahan niille vähän suomalaista mussiikkia, näyttivän pitävän kun pötkähtivät sitä nuin kuuntelemaan.”
5.51 *Kurso vaihtaa lipasta konepistooliinsa.*
5.52 *Suomalainen ryömii kohti Kursoa.*
5.53 lähetti: ”Missä on ensimmäinen joukkue?”
Kurso: ”Me ollahan, mie oon Kurso, johran tätä touhua.”
Lähetti: ”Vänrikki Siitonen lähettää perääntymiskäskyn. Syyksi sannoo, ettei läpimurtoon ole mahrollisuutta tänä yönä. Toinen joukkue jää suojaamaan, joten menkää vuan.”
5.54 Kurso: ”Pojat!, lähretään.

6 Kohtaus


6.1*Saapuminen takaisin leiriin.*

6.2 *Ahkion vierellä.*

Viinanen: ”Lääkintämies?”
Kurso: Keneen osui?Häjystikki?
Vinanen: ”Peltoseen, olkapäähän.”

*Kurso muuttaa ilmettään ja menee Greggilää etsimään.

6.3 *Kurso tulee Arvin Greggilän viereen joka sitoo sormensa menettänyttä sotilasta.”

Kurso: ” Greggilä! ,Arvin! Tuu vilkaseen, Niilolle kävi häjysti.”

*Greggilä lähtee mukaan.*

6.4 {lähi} *Greggilä katsoo haava. Peltonen nukkuu.*

Greggilä: ”Luoti pittää poistaa, mutta vuoto näyttää tyrrehtynneen.”

*Koskee haavaan.*

Peltola (unissaan) :”ETTE MINUA VIE!”
*Herättää Peltolan.*
P: ”AArH! Auts! Mi-mittee tapahtuu?”
Greggilä: ”Sinua krpaapas.”
P: ”Nyt jottai muistuu.” Olkapäätä särkee. Siihenkö se kävi?
G: ”Siihe siihen. mut siull kävvii tuuri ku ei näy rikkoneen luita.”

6.5 *Rukka ja Jäyhä keksustelevat.*
Rukka: ”Siehän tapoit ryssiä oikkee kolmen erestä. Mikä oot miehiäsi?
Jäyhä: Jäyhä…Timo tark’ampujaksi minua sanoovat.
R: Tuo selitääki jo paljon.

6.6 *Kurso kävelee miesten luo.*
Kurso: ”Avotulen teko kielletty, ryssä ampuu heti ranaatin jos tultanäkyy.
Rukka: ”Perkele! Täälhää on niir kylmä ett käret on jo nyt siniset, ei tästä yöstä hengissä selvitä.”
Kurso: ”Sorassa voi kuolla monella lailla.”


7 Kohtaus


7.1 *Mustuutta --> nukkuva venäläinen sotilas. Herää hitaasti. Kääntää päätään. . Vieressä makaa jäätynyt toveri.

7.2 * Sotilas nousee haudasta ja katsoo haudassa makaavaa toveriaan.*

7.3 *Sotilas kävelee tietä pitkin. Ohittaa maassa makaavan ruumiin ja ajoneuvon jäännökset jossa vain akseli ja renkaat makaavat romun seassa maassa.*

7.4 *Komentaja Timoshenko jakaa ruokaa. Jonossa muutamia sotilaita, jotka eivät kuitenkaan saa kuin palan korppua.*

Komentaja: ”Tjoverit! Kenraali Vinogradov tjekee tjarkastuksen ja antaa määräykset. Shiirrymme kjomento kjorsulle välittömästi.”

7.5 *Miehet marssivat tiellä kohti kameraa.*

7.6 *Kenraali tulee ulos korsusta*

7.7 *Rivissä sotilaita ja edessä komentaja.*

Kenrl.: ”Mjikä on tjilanne, komentja Timoshenko?”

Komentaja: ”Olemmje piiritettyjä., toveri Vinogradov.”

7.8 {puolikuvaa kenraalista}

Kenrl: ”Tjiedän sen, mjutta eikö Hjaukilan shuunta ole heikjo?”

7.9 Koment: ”Ei pjidä pjaikkaansa, se vahvistettiin viime yöjnä.”
Kenrl: ”Olettekjo saaneet yhteyttä ?”
Komentj: ”Emme mjutta vastahjyökkäyksiä jatketaan.”

7.10 Kenrl: ”Läpi mjurto on tehtjävä. Lähettäkää pjartioita metsään.”
Koment: ”Olemme yrittäneet mjutta eivät ole palanneet.

*Kenrl. nyökkää.*

7.11 Kenrl: ”Tjoverit! Njyt on taistelun aika! Emme saa paeta, emme hyväksy pettureita, hjeidät teloitetaan kjyselemättä. Tuottakkaa kunniaa Stalinille ja äiti Vjenäjälle!”

*Sotilaat huutavat Uraata.*


8 kohtaus


Teksti: 4.1.1940 11.30 hrs

8.1 *Rukka nukkuu kiven kolossa.*

Kurso: ”Helekkari Rukka, siulle käy vielä häjysti viim yön oisit nukahtana, ni oisit jäätynnä.”
*Heräilee.*

Rukka: ”Mie en oo nukkunnu kahteen päevään ja syönny sitten eilen aamun, notta jos sota on tällaasta niin en mie tahro siin olla.”

8.2 *Jäyhä tuo vettä astiassa ja kaataa sen lumeen eteensä.*

Viinanen: ”Mik sie noi teit?”

Jäyhä: ”Ei lumi pöllährä ja paljasta.”

8.3 * Greggilä hiihtää paikalle.*

8.4 Greggilä: ”Motti on pysynne kiinne.”

8.5 Jäyhä: ”Entä nuo ryssät joita vastahan eilen hyökähtiin?”

8.6 Greggilä: ”Sannoovat että 1. ja 2. kompanian miehet hoitaa ne. Meirän pitäs mennä sulkee tie, ku ollahan kuulemma tappioitakin kärsitty .”

8.7 Kurso: ”Höökäyksen pitäis alkua näillä minuuteill, yrittävät valluata Sanginahon, notta puäsemme pääporukan luokke, nimittäise se Ruatteentie on täst pohjossee.”

8.7 *Kaukaisuudessa kaikuu laukausia.* {yleis}

8.9 Kurso ”Älkääh omat ne sielä hyäkhää!”

8.10 *Yksinäinen venäläinen tulee kohti Kurson miesten asemia.*

8.11 Greggilä: ”Tullhaa on!”
*Rukka säpsähtää hereille.*
Rukka: ”Mikkee on?”

8.12 Jäyhä: ”Mie otan.” *Nostaa aseensa.*

8.13 [Venäl. Takaa] *Kävelee eteenpäin Jäyhä tähtää kaukana edessä.*
[zoomaus Jäyhään]

8.14 [venäl. Edestä] *laukaus kajahtaa, kaatuu maahan.*

8.15 *Jäyhä katsoo surullisena,*

Väisänen: ”Miks perkelees sie noin teith, eiks tuommosset pitteis vangita!”

Jäyhä: ” Miulle on YH:ssa sanoneet, notta jos ryssä rupee tulemahan ni pitää amphua, ja sitkeitä kaveraitahan nuo on, ei ne antauvvu.”

8.16 *Puskassa rapisee ja liikkuu.*

8.17 *Kurso tähtää nopeaasti kohti puskia ja Rukka tempautuu pystyyn ja nostaa aseensa.*

8.18 *Pusikosta tulee ”sormi tyyppi”.*

8.19 Viinanen: ”Kato, Silmu!”

Jäyhä: ”Ai se jolta sormi irtos?”

8.20 *Sormi miäs hiihtää kohti Kursoa.*

Sormi tyyppi:”(hengästyneenä) Toimithin Peltosen hoitohon, antooivat käskyn toomitettavaksi. Toolla Tyynelän loona rajanpinnas höökkäävät kahren päivän pyästä motin kimphuun. Sinne pittäis siirtyä en öönä. Meirän komppanian pitteesulkea tie, eth eivät pyäse karkuhun.”

Kurso: Nu sitten möö tehrään nii.

8.21 *Kurso puhuu miehille.*

Kurso:”Näättää siltä että leirytään tähän, kaivokkee lumi majat ku telttaa ei suatu.”

8.22*Rukka lapioi lunta ja kamera kiertyy niin että lumessa istuva Silmu tulee näkyviin ja viimein Greggilä.”

Greggilä: ”Niin Silmu, miten Peltonen?”

Silmu: ”Emmäär oikkee tierä, mutt kyll häät sanoovat että miäs kuntoon saaraan.”

Greggilä: ”Kiinnost vaan tehhooks miun hoirot.”


9 kohtaus


Teksti: 6.1.1940 1.00 hrs

9.1 *Kylmä talvisodan yö. Vahvennettu 3. komppania on määrätty valtamaan raatteen tie ja sulkemaan se.* Komppania aloittaa etenemisensä, yli n. 1km metsäkaistaleen. Eteneminen kestää aamuun asti, jolloin tie vallataan ja katkaistaan hyökkäyksellä. Komentaja Veikko Siitonen jakaa käskyjä.*

Siitonen: ”Pojat, nyt on kova paikka, en sano ettei ennen olisi ollut, mutta ny meirän pittee vallata ja sulkea tie ryssältä. Siellä on koko ryssän suku tuossa meirän länsipuolella, ja meirän pittee päästä tiel, murrostaa, ja varmistaa se. Tuossa on männikkö eressä, eikä tieretä onko se ryssän halussa joten laittakee tiedustelija erelle, yritämme olla aamulla tiellä, ryhmittykää joukkueittain 100 metrin pyähän tiestä.”

9.2 *Rukka katsoo Väisäseen*

Rukka: ”Taidetahan taas ryömiskellä pitkä matka.”
Väisänen: ”Mie lähren tierustelemahan, ei täss muit poikia uhrata.”
Rukka: ”Kyll sie oot Väisänen vaa julma miäs, ei tuonn oikkee ilkiä mennä syrän yöll.”

9.3 *Väisänen katsoo taas miehiin.*

Väiasänen: ”Ja pojat, eskunta jakaa teill polttopulloi , jos tankkei tullee vastaa. Niit on 2 ryhmää koht, muut voi ottaa koivuhalon varoilta.”

9.4 * Kurso neuvoo miehiään.*

Kurso: ”Parasta että minä ja rukka otetaa ne koktaalit, ja muistakee pojat et ihmisiä on ne ryssätki, kyll ne luotia tottelee.”

Arvin: ”Kyll myö ollaa jo viime kuun aikana tuo huomattukkinna..”

9.5 * Hiihtävät sankarit katoavat öiseen metsään.*

9.6 * Rukka makaa hangessa, Silmu vierellään. Kurso ryömii kohralle.*

Kurso: ” Vartokaahan vähän, aletahan olla tiellä.”
Rukka: ”Ny jo, sitähä ollahan vasta viirettä tuntia eretty tätä pientä mettäkaistaletta!”
Silmu: ”Paremp polvi lumess ku luot ottas.”
Kurso: Hyökkäys alkoo yhteislaukauksell, mu Siitonen käskee odottaan puol tuntii, et aamu valkiaa.”

9.7 *Venäl. Sotilas kävelee tiellä. Katselee maastoa, tarkasti, kunnes valpastuu ja suorastaa panikoi.*

Sot.: ”Soomalaisii!”

*Laukaus kajahtaa, venäl. Kaatuu. Laukauksia kuuluu kymmeniä lisää.*

9.8 *Rukka ja silmu katsovat toisiinsa.*

Rukka: ”Se on menoa ny!”

9.9 *RYNNÄKKÖ, räjähdys juoksevien miesten edessä. Osa suojautuu, nousee taas ylös, suojautuu taas ja laukaisee aseensa.* {juoksu kameran kanssa}
*Rynnäkkö katkeaa ja miehet juuttuvat paikalleen.*

9.10 *Rukka juoksee kameran vierelle ja heittäytyy maahan.*

Rukka: Tankki! Miss on tykki!, tuhotkaa joku se!”

*Painaa päänsä lumeen sarjan pöllyttäessä lunta.*

9.11 *Kuva tulittavasta tankista.*

9. 12 *Kurso hangessa.*

Kurso: ”Rukka, sie otat siull o koktaali!”

9.13 *tankki ampuu kranaatin.*

9.14 *Veikko Siitonen nousee pystyyn.*

Veikko: ”Etiäppäi! Suomen poijjat!”

*Juoksee kuvan ulkopuolelle., Välähdys, lunta ja kiveä joka puolella, mies lentää kuvaan voimalla.*

9.15 *Rukka ryömii Väisäsen kanssa Siitosen ruumiin luo.*

Väisänen: ”Perkele! Veikko, kävikö häjysti?!”

*Rukka kokeilee pulssia.*

Rukka: ”Se on siinä, sirpale pyästä läp.”

9.16 * Rukka ottaa koktaalin Siitosen vyöltä ja antaa sen Johannekselle.*

Rukka: ”Hoirellahan se!”
*Rukka poimii maasta Siitosen konepistoolin ja tarkistaa lippaan ja piipun.*
R: ”Näistähän mie tykkäänki..”

9.17 * Rukka nousee ylös.*

Rukka: ”Ryssää turpiin!”

9.18 *Jäyhä nousee ylös, Greggilä perässä.*

9.19 {yleis} *rynnäkkö*

9.20 *Venäläiset ampuvat tieltä, joku kaatuu, suomalaisia edessä.*

9.21 *Venäläinen nojaa rekkaan ja näyttää tuskaiselta. Lataa kiväärinsä ja kurottaa sen kulman editse. Laukaus kajahtaa, mutta venäläinen valahtaa hervottoman maahan. Suojan takaa tulee Silmu.*

9.22 (hidastettu) *Rukka rynnäköi, Väisäsen perässä. Väisänen kaatuu tyylikkäästi. Kurso tulee perästä ja maastoutuu Väisäsen luo.*

Kurso: ”Kävikö häjysti?”
Väisänen (huohottaa): ”Kaaruisin.. kuuma…”

* Greggilä ryömii kohdalle.*

G: ”Tulkaahan.. siel on tietä vallattu.”

9.23 *Rukka heittäytyy kiven juurelle.*

R: ”Johannes! Heitä sinä pullo nii määr katon et ryssä sahaa sulta kalloa irt! Johannes! *kääntyy* Väisänen!”

*Kauhu vaeltaa läpi rukan kasvojen hetken verran. Jäljelle jää vain teräksinen viha.*

*Hän heittää aseen olaltaan ja kaivaa tikkuaskin esiin, raapaisee myrskytikut pullon laidasta tuleen.*

*Hän nousee, kuin valmiina syöksyyn.*
9.24 *Tankki ampuu kranaatin.*

9.25 *Rukka heittäytyy vikkelästi maahan ja kranaatti pölläyttää lunta hänen takanaan.*
R: ”Minua ette perkele vie!”

9.26 *Kurso katsoo silmät suurina suojastaan.*

Kurso: ”Kahtokaa Rukkaa! Suojatkaa sitä! ”
*ampuu konepistoolillaan perään.*

9.27 * Rukka syöksyy esiin pitäen koktaalia toisessa kädessä ja konepistoolia toisessa. Hän heittää koktaalin syöksyen. Tankki roihahtaa ja Rukka kierähtää sivuun.*

9.28

10 kohtaus
Kenraali antaa käskyn murtautua motista itään.

11 kohtaus
Kurson ryhmä etsii motista paenneita ja joutuu tulistaisteluun pakenevan kenraalin kanssa. Kenraali selviää mutta komentaja kaatuu.
Kenraali tuomitaan kuolemaan ja teloitetaan järven jäällä.


1. Rukka (haavoittuu lievästi jalkaan, puheleva ja taitava soturi) [ \ ]
2. Korpraali Erkki Kurso (saa kraapuksen päähänsä, miesten pitämä johtaja) [ ]
3. Johannes Väisänen (kova äijä, jonka mielisana perkele, selviää naarmuitta) [ ]
4. Timo Jäyhä (hiljainen, mutta taitava kiväärimies, selviää) [ ]
5. Komentaja Timoshenko (pehmeä johtaja, kaatuu paetessaan) [ x ]
6. Kenraali Aleksei Vinogradov (teloitetaan, kiivas, kovaääninen johtaja) [ x ]
7. Niilo Peltola (haavoittuu olkapäähän, pelkurimainen ja epäilevä luonne) [ \ ]
8. Arvin Greggilä (muista huolehtiva lääkintäm., kaatuu osumasta rintaan) [ x ]
9. Simo Silmu (ensin mieheltä irtoaa sormi ja seuraavaksi luoti osuu päähän) [ x ]
10. Veikko Siitonen (komppanian päällikkö kaatuu tankin kranaatista) [ x ]
11. Kaarlo Kari (osasto karin johtaja, the isokiho, tarkastaa pataljoonan)