IRC-Galleria

zamna

zamna

mieluummin överit ku vajarit

Kuuden päivän tauon jälkeen...Keskiviikko 19.03.2008 23:17

Siis. Elämä ilman Galleriaa on mahdollista, mutta kuten tupakoinnin lopettanut narkkari, nörtti palaa vierotusoireiden kuristaessa kurkkua armaan loistavan näyttönsä ääreen, tutulle konttorituolille ja sormet täristen näppäimistön päälle.
Hiiri hamusi Mozilla Firefox -kuvakkeen päälle, selasi itsensä Galleriaan ja kirjautui sisään. Odotus. Sisällä. Kukaan ei ole kommentoinut. Ei, vaikka taukoa on ollut jo reilut kuusi päivää. Kukaan, KUKAAN ei ollut noteerannut yhden älykääpiön poissaoloa.
Hän pettyneenä painaa katseensa näppäimistöön, hartiat lysähtävät kasaan. Päässä alkaa pyöriä itsetuhoisia ajatuksia. Halveksuntaa.

Pieni vaivainen, yksinäinen nörtti menetti jälleen itsetuntonsa ja muistaa, ettei saa mistään kyytiä kotiin GC:n keikan jälkeen.

PerseestäKeskiviikko 12.03.2008 22:15

Koulu. Meillä oli tänään ammatillisen puolen teoriapäivä, lukujärjestyksessä palkkalaskentaa, dataamista, yrityksen kannattavuuslaskentaa.
Päivä oli täysi kahdeksantuntinen ja koulusta päästyäni olin melko kyrsiintynyt.

Aamulla, juuri kun olin ymmärtämässä miten työntekijä saa ylityölisää JP-päivänä joka on sunnuntaina, tulee tieto että A-rapussa on tulipalo.
Luulen kyseessä olevan harjoitus, mutta kahmin nopeasti tavarani kasaan ja menen ulos luokasta. Käytävä on täynnä savua ja älyän että nyt on tosi kyseessä. Missä palaa? Onko joku loukkaantunut? Palaako meidän kokkivaatteet? Mennäänkö me kotiin? Tehdäänkö ensiviikolla pääsiäisruokaa?
Ihmiset kävelevät ulos ja kädet täristen yritän tunkea tavaroita laukkuun ja laittaa takkia päälle. Hetken päästä näen, että A-rapun ovesta tepastelee arvoisa Koulutuspäällikkömme ulos kauniissa turkissaan vahingoniloinen virne naamallaan. Koko juttu olikin vain harjoitus. Vitutti kun säikähin niin paljon. Ryttäsin kaikki monisteetkin ihan turhaan.
Kukaan muu ei ilmeisesti edes missään vaiheessa pelännyt toden olevan kyseessä, porukka vaan käveli savun sekaan ja jäi aulaan seisoskelemaan.
Loppupäivä menikin pään selvittämisessä (siis säikähdyksestä).
Koulun jälkeen tapasin Hannan ja Taijan.

Mutta lopputulos: Palohälytys ei kuulu läheskään kaikissa luokissa, ihmiset pelleilee vakavilla asioilla ja ovat välinpitämättömiä ja arvolisäverolaskenta menee yli ymmärryksen kun lähes sokin jälkeisessä tilassa yrittää selvittää välittömästi ja välillisesti valtiolle tilitettäviä rahasummia.

En löytänyt kevättakkia joten saatte katsella mua vielä vähän aikaa näissä rääsyissä joissa joudun kulkemaan. Tuskin löydänkään kun ei tämän kokoisille ole edes suunniteltu vaatteita.
Muistakaa, keväällä täytyy olla iloinen sillä kevät on rakkauden aikaa!


T. Sanna
P.S. Osku ei tule Galleriaan yli kuukauteen kouluopintojen vuoksi, joten minuakaan ei täällä varmaan enää hirvein usein näe. Mutta eihän se teitä haittaa :)

Naamaraja Tiistai 11.03.2008 22:46

Ylläpito: IRC-Galleriaan lisäämäsi kuva oli liian ruma, joten se poistettiin välittömästi lisäyksen yhteydessä uuden lärvisiivilägeneraattorin avulla.
Tässä pari luokkatoveria täyttää tänä vuonna 18 ja sitä kaikki miettii että mitä kaikkea jännää voi tehdä tuon maagisen iän saavutettuaan.
Monet tietysti heti muistavat että silloin saa ajaa autokortin ja mennä naimisiin, joku tietää että 18-vuotias on luvallinen ostamaan alkoholi- ja tupakkatuotteita.
Mutta harvapa sitä muistaa että 18-vuotias saa kommentoida Päivän kuvaan!

KoskellaPerjantai 07.03.2008 21:24

Täällä porukka on hieman rai. Minä itsehän olen aivan kiltisti 0:)

P.S. Fanta on hyvää

SÄRKEE PÄÄTÄKeskiviikko 05.03.2008 12:13

VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA VITUTTAA

Juhuu!Tiistai 04.03.2008 13:10

Olemme keittiöhommissa, mokkapalat on uunissa ja kohta SYÖDÄÄN! =)

Apulanta - MaanantaiMaanantai 03.03.2008 21:09

Mika Häkkinen pääsi purkamaan formulaviikonlopun pahimmat paineensa palkintopallille ja suoraan Belgian GP:n voittajan, Michael Schumacherin suuhun.
(Kuvateksti Turun Sanomissa 25.8.1997)

Haluatko varmasti kirjautua ulos?Lauantai 01.03.2008 00:41

P.S. Hauskaa karkauspäivää!

P.P.S. Jos joku kävi katsomassa ja Sweeneyn, kertokaa mulle millanen oli! :)