IRC-Galleria

Moneskohan ihminen toi oli jo? "Tarttet apua."

Perjantaista maanantaiyöhön asti putkikänni. Unohdin jopa syödä kokonaan sunnuntaina. Ja jos rakennuksessa on 5 kerrosta, ni ikkunoista ei vissiin pidä ninjailla ulos. Vatsalihastreeniä kyl teki ihan mielellään puolet vartalosta ikkunan ulkopuolella. Humala auttaa vissiin korkeenpaikankammoon.

Joku mystinen taito saada toisista ihmisistä ihan tajuton määrä informaatiota ulos, mut itsestä ei yleensä jää muille käsiin mitään pintaa syvällisempää.

Enkä haluu negaa ihmisten ilmoilla. Pilaa fiiliksen. Valitettavasti jossain kymmenen promillen pienissä pikkuränneissä ei vissiin enää vaan jaksa. (Ja mä olin jotenki arvannu, että noin tulis käymään jo perjantaina. Näin sen samantien, ku tuli kutsu.)

Ehkä mun ongelma on liian kiltit ihmiset. Ei haluis olla niin vaikeestilähestyttävä, mut sit kuitenki pitää jollain tasolla ihmiset poissa iholta. Sit ku joku lähestyy kunnolla, et lopeta toi esittäminen, ni oon ihan rikki. Ja oon aina ollu samanlainen all in, balls out. Nopee kaveri.

Edes mun jalat ei kantanu, ku koitin "aamulla" nousta ylös. Sit sain jossain vaiheessa hiivittyä kauppaan asti ja eka ostos oli vesimeloni, spraitti ja kilo karkkia. Läskiydyin ihan sikana viikonlopun aikana. Ei enää ikinä tommosta olotilaa. Näki viel pari kuvaa ittestä, ni huomas, että näytin "lievästi dokanneelta".

Selvinpäinki ois kiva olla. Ihmisten seurassa. Nähdä niitä kivoja ihmisiä silleen "aidosti". Mutta enpä oikeen osaa. Pärjään kyl one on one -tilanteissa ihan hyvin, mut pari ihmistä siihen pyörimään, ni oon heti se, joka on kaikista eniten hiljaa. Ku jouduin koko ajan tarkkailemaan itseäni, et kuinka mä näytän ulospäin siltä, et oon sosiaalisesti korrekti aina kaikissa tilanteissa, ni mun aivojen kapasiteetista suurin osa menee siihen. Sit ei vaan kykene enää luovaan ajattelutyöhön, ku pelkää sitä, et miltä näyttää. Pelkään, että teen jotain väärin.

En koskaan oppinu olemaan ryhmässä, ku olin aina ulkona kaikkien poikien jutuista jo päiväkodissa. Olin aina se, jonka kustannuksella naurettiin. Perhaat leikkikaverit oli tyttöjä. Ja edelleen mun on miljoona kertaa helpompaa olla naisseurassa, ku miesten kanssa.

Sopivassa tuiskeessa mä vaan olen "parempi" miljoonassa asiassa. Laulanki tuhat kertaa paremmin, ku on saanu joutua sopivasti. Koska sit stressaa vähemmän ja ei oo niin kiree fiilis. Ja äänihuulet yllättäen vaan skulaa paremmin. Ja toki on helpompi olla tunteellinen. Viimeks, ku lauloin Näin minä neitonen sinulle laulan, ni mietin yhtä ihmistä: "Jos olis valta, niin kuin on mieli, niin ottaisin omakseni." Some things you just can't get. Oma moka.