IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Kirjallisuus ja lehdet
Perustettu
11.9.2007
Tilastot
Käyntejä: 886 (1.7.2008 alkaen)
Koko
26 jäsentä
Tyttöjä: 24 (93 %)
Poikia: 2 (7 %)
Keski-ikä
31,0 vuotta
Otos: 19 jäsentä
Tyttöjen keski-ikä: 31,3 vuotta
Poikien keski-ikä: 25,9 vuotta

Jäsenet (26)

blue_sky_ihansama_ErQRiinu_kamasutra__JEMY_mariska__PumpkinPie_DelAmirNuhina81RaisaSoffinsisajuliaSerina-Mor|Aamuruuhka
« Uudemmat - Vanhemmat »

ErQLuQnurkkausLuonut: ErQLauantai 21.05.2011 20:49

Jotkut ihmiset viettävät viikonloppunsa esimerkiksi kavereiden kanssa... ja minä vietän omani lukien kirjoja! Heh. Pari viikkoa sitten hehkutin Khaled Hosseinin Leijapoikaa, ja heti sen jälkeen oli pakko hankkia käsiini Hosseinin tuorein, toinen teos, Tuhat loistavaa aurinkoa! Perjantaina Siilinjärven Infosta mukaan tarttui kympillä tuore pokkariversio Sofi Oksasen kirjasta Baby Jane, jonka olen aina halunnut lukea!

Khaled Hosseini - Tuhat loistavaa aurinkoa

Kirja kertoo karua kieltään Afganistanin naisten elämästä. Tarinaa viedään eteenpäin välillä Mariamin, välillä nuoremman Lailan, näkökulmasta.

Naisten asema on parantumassa 60- ja 70-luvun Afganistanissa. Afganistan elää ja uudistuu, kaupunkien keskustoissa voi nähdä naisia vähissä pukeissa. Burqa alkaa olemaan vanhanaikaisuus. Pian kaikki muuttuu, kun talebanit astuvat valtaan ja tekevät Afganistanista islamimilaisen tasavallan. Nainen ei saa liikkua julkisuudessa ilman miestä pieksämisrangaistuksen ohella. Jos nainen tavataan ilman burqaa, hänet piestään. Television katselu, laulaminen ja tanssiminen on kiellettyä. Aviorikoksesta seuraa kivitystuomio.

Ja ei elämä kotonakaan ole mukavaa: kotona nainen on nyrkin ja hellan välissä. Mariamin aviomies Rashid raivostuu vaimolleen liian kovasta riisistä ja pakottaa tämän syömään pikkukiviä. "Tältä minusta tuntuu kun joudun syömään kovaa riisiäsi!"

Sisällissotaa käyvä Afganistan ja sen pääkaupunki Kabul ovat kaikkea muuta kuin turvallisia paikkoja. Läheiset kuolevat, ihmiset muuttavat muualle pakoon... kohta et enää tunnekaan ketään naapureistasi. Etkä voi koskaan olla varma herätessäsi aamulla, näetkö auringonlaskua. Etkä voi tietää, nousetko ylös yön jälkeen vai onko ruumiisi verisinä klöntteinä pitkin Kabulin katuja.

Kirjan järkyttävimpiä puolia lieneekin juuri se, että sen tapahtumat jatkuvat vielä 2000-luvun alkuun. Tämä on totta, tämä oli Afganistanin arkipäivää vielä muutama vuosi sitten.

Hosseinin molemmat kirjat ovat sekä itse tarinaltaan aivan upeita, mutta ne ruotivat myös mielenkiintoisella tavalla Afganistanin historiaa ja kulttuuria viime vuosikymmenten ajalta.

En ole lukenut kuin vain kerran lukiessani kirjaa... Mutta nyt kävi lähellä. Mahtava kirja, suosittelen kaikille!

Sofi Oksanen - Baby Jane

Sofi Oksasen vähiten tunnettu romaani Baby Jane kertoo kahden mielenterveysongelmaisen lesbonaisen elämästä 90-luvun jälkipuoliskon Helsingissä. Kirja kerrotaan nuoremman naisen näkökulmasta. Hän päätyy seurustelemaan itseään reilusti vanhemman Pikin kanssa. Piki, "vanha lepakko", on yksi Helsingin lesbopiirien kuumimpia ja suosituimpia tapauksia. Kaikki tuntevat hänet, ja hän tuntee jokaisen.

Ruusuinen suhteen alku tyssää kuitenkin varsin nopeasti. Pikin mielenterveysongelmat valkenevat romaanin minälle hiljalleen, baarien kiertely loppuu rahapulan takia ja myös ex-tyttöystävät tuovat suhteeseen kitkaa.

Romaani käsittelee varsin rajusti lesbojen yhteiskunnallista asemaa vuosituhannen vaihteen Suomessa, lesbosuhteissa esiintyvää väkivaltaa, fetisismiä, mielenterveysongelmaisten asemaa...

Yksi kirjan suurimmista anneista on loistava kuvaus -90-luvun arjesta ja Helsingistä yleensäkin. Juoni itsessään on mielenkiintoinen, mutta valitettavasti joudun myöntämään, että useat kohtaukset kirjassa tuntuvat jo aiemmin toistetulta. Toisaalta, ehkä se on tarkoituksellista?

ErQLuQnurkkausLuonut: ErQTorstai 28.04.2011 18:46

Olen taas vaihteeksi käyttänyt aikaani kirjoihin!

Daniel Defoe - Robinson Crusoe

Historian 2. kurssia varten täytyi lukaista läpi joku historiallisesti merkittävä teos, ja päätin valita Daniel Defoen Robinson Crusoen, koska olen aina halunnut lukea sen. Jos olisin arvannut kuinka saatanan paksu järkäle onkaan kyseessä, olisin ehkä harkinnut uudestaan... Mutta joka tapauksessa, kirja siis kertoi saarelle haaksirikkoutuneesta, nuoresta Robinson Crusoesta, joka eli samaisella saarella 28 vuotta.
Maailman ensimmäiseksi bestselleriksi kutsuttu eepos on tasoltaan vaihteleva. Välillä voi lukea erittäin tasokasta, mielenkiintoista, pohtivaa ja syvällistä tekstiä, välillä edessä on puisevan tylsää ja turhauttavan yksityiskohtaista kerrontaa yhä uudestaan ja uudestaan toistuvista Crusoen askareista. Teksti itsessään oli positiivinen yllätys, sillä, nähtävästi kiitos tuoreen käännöksen, se ei ole ollenkaan wanhojen kirjojen kaltaista hankalaa luettavaa, vaan itse asiassa yllättävän selvää ja modernia kieltä.

Khaled Hosseini - Leijapoika

Satuin löytämään tämän Citypörssistä vaivaisella 80 sentillä, ja olihan se pakko ostaa kun niin halpa oli ja kaikki ovat tätä kehuneetkin. Eivätkä todellakaan ilman syytä! Leijapoika on yksi hienoimmista koskaan lukemistani kirjoista. Olen elämäni aikana itkenyt kerran lukiessani kirjaa.... ja no, tämän kanssa kävi lähellä, mikä on siis sangen kova saavutus.

Leijapoika kertoo Amir-nimisen nuoren afgaanin elämäntarinan lapsuudesta 70-luvun alun Afganistanista 2000-luvun alkuun. Kirja käsittelee afgaanien hankalia ihmissuhteita ja kunniaperinteitä, maahanmuuttajan asemaa Amerikassa, Afganistanissa (edelleen vellovaa) sotaa ja sen tuhoisia vaikutuksia.

Alkupuolella kirjaa nuori Amir pääsee todistamaan, kuinka hänen paras kaverinsa Hassan raiskataan kadulla hieman vanhemman pojan toimesta, hän voisi auttaa muttei uskalla, joten hän pakenee paikalta ja katkaisee hiljalleen välinsä Hassaniin syyllisyydentuntojensa takia. Myöhemmällä iällä hän muuttaa isänsä kanssa Amerikkaan pakolaisina. Viimein, reilu neljännesvuosisata myöhemmin Amirille tarjoutuu tilaisuus korvata syntinsä ja päästä syyllisyydentunnoistaan...

Harvoin olen oikeasti ruvennut pohtimaan niin monia asioita yhden kirjan myötä! Kirjan alku kertoo Afganistanista ennen sen kriisejä ja on sikälikin mielenkiintoinen, mutta loppupuolella yhä surullisemmaksi ja karummaksi muuttuva kuvaus pitää myös hyvin otteessaan.
SUOSITTELEN LUKEKAA EI JUMALAUTA MIKÄ ELÄMÄÄ SUUREMPI KIRJA

MaiMiauViimeajan Top5 kirjatLuonut: MaiMiauPerjantai 15.05.2009 12:55

1. Hanoi rocks ALL THOSE WASTED YEARS - Ari Väntänen
-10+ ! Taidokkaasti kirjoitettu tietopläjäys, viihdyttävä, upeasti kuvitettu!!

2. Brida - Paulo Coelho
- Ehdottomasti Paulo Coelhon paras kirja!

3. Tarinoita voimasta - Carlos Castaneda
-Todella syväluotaava ja avaava, voimauttava kirja. Sisältää sellaista tietoa jota harvoin löytää.

4. Tuhat loistavaa aurinkoa - Khaled Hosseini
- Todella koskettava tarina afganistanilaisten naisten elämästä. Silmiä avaava teos.

5. Portobellon Noita - Paulo Coelho
- Coelhon toiseksi paras kirja :)

_Mia^[Ei aihetta]Luonut: _Mia^Perjantai 15.05.2009 00:21

" Avaan silmäni ja tiedän mitä minun on tehtävä. Katson ympärilleni, sydämeni takoo kuin kivipora, veri jyskyttää korvissani. Vasemmalla puolellani on pieni varastohuone. Sieltä löytyy kaikki mitä tarvitsen. Saa kelvata. Sieppaan liinavaatepinkasta valkoisen lakanan ja palaan käytävälle. Näen vessojen luona hoitajan, joka juttelee poliisin kanssa. Nykäisen hoitajaa kyynärpäästä ja kysyn, missäpäin länsi on. Hän ei ymmärrä, rypistää otsaansa, uurteet hänen kasvoillaan syvenevät. Kurkkuani kivistää ja silmiäni kirvelee hiki, jokainen hengenveto on kuin nielisi tulta, ja taidan myös itkeä. Kysyn uudestaan. Poliisi osoittaa kädellään.

Heitän lattialle tilapäisen rukousmaton, laskeudun polvilleni ja painan otsani maahan kyynelten imeytyessä lakanaan. Kumarrun kohti länttä. Sitten muistan, etten ole rukoillut yli viiteentoista vuoteen. Olen unohtanut sanat kauan sitten. Mutta ei sen väliä, käytän niitä sanoja, jotka yhä muistan: "La ilaha illallah wa Muhammad rasullullah". Ei ole muuta jumalaa kuin Allah, ja Muhammad on Hänen sanansaattajansa. Ymmärrän nyt, että Baba oli väärässä, että Jumala on olemassa, on aina ollut. Näen Hänet täällä, ihmisten silmissä tällä epätoivoisella käytävällä. Tämä on todellinen Jumalan huone, täällä Jumalan kadottaneet löytävät Hänet jälleen, eivät valkoisessa masjidissa timantinkirkkaina säihkyvien valojen ja huikeiden minareettien alla. Jumala on olemassa, Hänen on oltava, ja minä rukoilen nyt, että Hän antaa minulle anteeksi että olen unohtanut Hänet kaikki nämä vuodet, antaa anteeksi että olen pettänyt, valehdellut ja tehnyt julkeasti syntiä vain kääntyäkseni Hänen puoleensa tällä hädän hetkellä, rukoilen että Hän on niin armollinen ja suopea ja laupias kuin Kirja sanoo Hänen olevan. Kumarrun länteen ja suutelen maata ja lupaan, että noudatan joka zakatia, noudatan joka namazia, paastoan ramadanin aikana ja kun ramadan on ohi, jatkan paastoa vielä sittenkin. Opettelen ulkoa Hänen Pyhän Kirjansa viimeistä sanaa myöten ja lähden pyhiinvaellusmatkalle läkähdyttävään autiomaakaupunkiin ja kumarran Kaaban edessä. Kaiken sen minä teen ja ajattelen Häntä vastedes joka päivä, jos Hän vain suostuu yhteen pyyntööni: että Hän ei salli käsieni tahriutuvan enää Hassanin pojan veree, niin kuin ne ovat tahriutuneet Hassanin vereen. "

Khaled Hosseini -Leijapoika

_Mia^[Ei aihetta]Luonut: _Mia^Torstai 07.05.2009 18:30

Varastaminen

"Varastaminen on anteeksiantamaton synti, kaikkien syntien yhteinen nimittäjä. Kun tapat miehen, varastat elämän. Varastat hänen vaimoltaan okeuden aviomieheen, ryöstät hänen lapsiltaan isän. Kun kerrot valheen, varastat toiselta oikeuden totuuteen. Kun huijaat, varastat oikeuden rehellisyyteen. Mikään teko ei ole varastamista kurjempi."

Khaled Hosseini -Leijapoika

_Mia^[Ei aihetta]Luonut: _Mia^Lauantai 11.04.2009 14:00

Tuhannet silmät porautuivat Mariamiin. Tupaten täydessä katsomossa ihmiset kurottelivat kaulojaan nähdäkseen paremmin. Kielet naksuivat. Vaimea kohahdus kiiri yli katsomon, kun Mariamia autettiin alas lavalta. Hän kuvitteli miten päitä pudisteltiin, kun kovaääninen kuulutti hänen rikoksensa. Mutta hän ei kohottanut katsettaan nähdäkseen, pudistettiinko niitä tuomitsevasti vai suvaitsevasti, moittien vai säälien. Hän sulki kaiken tuon silmistään.
Aiemmin aamulla Mariam oli pelännyt, että nolaisi itsensä, että tekisi itsestään anelevan, nyyhkivän spektaakkelin. Hän oli pelännyt, että alkaisi kirkua tai oksentaa tai jopa laskisi alleen, että hän joutuisi viimeisellä hetkellään jonkin alkukantaisen vaistonsa tai ruumiinsa häpäisemäksi. Mutta kun hänen käskettiin laskeutua lavalta, hänen polvensa eivät notkahtaneet. Hänen kätensä eivät alkaneet huitoa. Häntä ei tarvinnut raahata. Ja tuntiessaan horjahtavansa hän ajatteli Zalmaita, jolta hän oli riistänyt tämän rakkaimman ihmisen ja jonka elämää leimaisi tästä lähin isän katoamisesta kumpuava suru. Hänen askeleensa muuttuivat taas vakaiksi ja hän pystyi etenemään vastustelematta.
Hänen luokseen tuli aseistettu mies, joka käski hänen kävellä kohti eteläpään maalitolppaa. Mariam tunsi yleisön jännittyvän odotuksesta. Hän ei nostanut katsettaan. Hän katsoi maahan, omaa varjoaan ja pyövälinsä varjoa, joka seurasi hänen omaansa.
Vaikka mukaan oli mahtunut jokunen kaunis hetki, Mariam tiesi että kaiken kaikkiaan elämä oli kohdellut häntä kaltoin. Mutta astuessaan viimeisiä kahtakymmentä askeltaan hän ei mahtanu mitään sille, että olisi halunnut silti lisää. Hän olisi tahtonut nähdä taas Lailan, tahtonut kuulla tämän helisevän naurun, halunnut vielä kerran istua hänen kanssaan tähtien alla juomassa kannullisen chaita ja syömässä tähteeksi jäänyttä halvaa. Häntä suretti, ettei hän näkisi Azizan varttuvan, ei näkisi sitä kaunista nuorta naista, joka tytöstä vielä sukeutuisi, ei saisi maalata hänen käsiään hennalla eikä heitellä noqul-makeisia hänen häissään. Hän ei saisi koskaan leikkiä Azizan lasten kanssa. Hän olisi niin mielellään tahtonut vanheta ja leikkiä Azizan lasten kanssa.
Maalin kohdalla mies Mariamin takana käski hänen pysähtyä. Mariam totteli. Burqan verkon takaa hän näki miehen varjon nostavan varjokalasnikovin. Noina viimeisinä hetkinään Mariam oli täynnä kaipausta. Mutta kun hän sulki silmänsä, suru väistyi ja hänen sydämensä täytti suuri rauha. Hän ajatteli alkuaan, syntymistään alhaisen kylännaisen haramiksi, surkuteltavaksi ja ikäväksi vahingoksi. Rikkaruohoksi. Ja kuitenkin, kun hän nyt jättäisi tämän maailman, hän jättäisi sen ystävänä, kumppanina, suojelijana. Äitinä. Ihmisenä, jolla vihdoin oli jotain merkitystä. Ei. Ei ollut niinkään huono asia kuolla näin, Mariam ajatteli. Ei lainkaan huono. Tämä oli sopiva loppu niin sopimattomasti alkaneelle elämälle.
Viimeiseksi Mariamin mielen täyttivät Koraanin sanat, joita hän mumisi hiljaa itsekseen. " Hän on todella luonut taivaan ja maan ja Hän käärii päivän yöhön ja yön päivään. Hän on pannut auringon ja kuun kulkemaan rataansa määräajan mukaan. Eikö Hän olekin Mahtava, Anteeksiantava?".
"Polvistukaa", taliban sanoi.
"Herrani, anna minulle anteeksi ja armahda minua, sillä Sinä olet paras armahtaja".
"Polvistukaa siihen, hamshira. Ja katsokaa alas."
Vielä viimeisen kerran Mariam teki kuten käskettiin.
« Uudemmat - Vanhemmat »