Ennen ihmiset oli jaettu rotuihin - hienot ja epähienot. Hienot olivat rikkaita ja niillä oli varaa ostaa shampoota ja hiusgeeliä, kun epähienommat saivat tyytyä kirppuihin ja täihin.
Ennen ei lapset olleet niin hemmoteltuja. Niillä ei ollut leikkejä eikä sohvatyynyjä eikä mariekeksiä. Sensijaan niillä oli harmaampia tavaroitajotka eivät olleet vaarallisia luonnolle.
Luulen että ihmiset olivat ennen onnellisempia. Ainakin näytti siltä. Nykyään lapset pakotetaan nauramaan ja näyttämään iloisilta.
Ennen hammaslääkäri oli vaarallinen henkilö. Hän käytti rautatankoja ja veti joka puolelta pois hampaita. Jopa viisaudenhampaat hän veti. Siksi ihmiset eivät siihen aikaan tietäneet paljon mitään.
Kun ennen mentiin naimisiin, se oli siksi että valtio käski ja pappien mielestä oli paras niin. Nykyään saa ottaa avopuolison toisensa jälkeen ilman että valtio sanoo edes bää tai muu...
Ennen eivät isät saaneet synnyttää lapsia. Sitä pidettiin epämusikaalisena. Mutta nykyään on tavallista että äiti ja isä synnyttävät lapsen yhdessä.
Kun mennään naimisiin, organismi soittaa surumarssia kun morsian kulkee miestään kohti.
Ei ole pakko mennä naimisiin kirkossa. Voi mennä naimisiin sosiaalitoimistossa. Tai voi muuttaa yhteen ilman että kertoo kenellekään. Pääasia on että tietää sen itse.
Kun menee naimisiin, niin ei saa nauraa. Ja sitten ei saa sanoa ei.
Kun menee naimisiin täytyy antaa toisilleen vaitiololupaus. Ellei sitä pidä, täytyy erota ja silloin täytyy jakaa lamput ja veitset ja yleensä ei pystytä sopimaan kuka ottaa lapset. Ne jotka ei pysty sopimaan siitä joutuvat menemään pörssimeklarille. Hän päättää että toinen saa lapset ja toinen saa sen sijaan ylimääräisen ruokapöydän.
Jos alkaa tulla vanhaksi ja keksii ettei halua kuolla, voi ottaa vitamiinipillereitä ja ulostuspillereitä.
Äkkiä yhtenä aamuna herää ja on saanut harmaat hiukset. Sitten hyppää ylös sängystä ja tuijottaa peiliin, mutta ei auta vaikka kuinka huutaa apua.
Ellei meillä olisi vanhoja ihmisiä menisivät kaikki keppitehtaat ja tekohammastehtaat konkurssiin.
Vanhainkoti on eräänlainen kennel vanhoille ihmisille. Perheet voivat jättää vanhukset sinne jos ovat lähdössä lomalle tai haluavat olla rauhassa. Vaikka niitten ei tarvitse pitää hihnaa.
Jos on mielestään tullut naamasta ryppyiseksi, voi ottaa kasvojenkohotuksen. Silloin pitää mennä kampaajalle ja istua tuoliin. Sitten ne leikkaavat rypyt pois ja hitsaavat päälle nuoren ja reippaan ilmeen.
AAMU:silloin heräillään ja ollaan vihaisia äidille
ANOPPI:hieno rouva
DEMENTIA:onko se ruokaa?
ELAKE:mun molemmat mummit on eläkkeellä paitsi toinen on nyt espanjassa
HELLYYS:ettei purista toisen kättä vaan pitää löysästi
HYGIENIA:sitä tarvitaan esim. kun mennaan naimisiin
ISÄ:se hoitaa lapsia kun äiti on kaupungilla
ISÄNMAA:se on kai semmonen maa jonka yllä on jumala
JUMALA:1.jeesuksen määrääjä joka loi ehkä maata
2.miten jumalan äiti ja isä tuli maailmaan?
3. Minä olen miettinyt että mikä oikeastaan on
jalka.mihin sitä tarvitaan? Ja nyt minun pitäisi
vastata mikä on jumala vaikka en tiedä mikä jalka on
KEKKONEN:siitä on pitkä aika
KESKI-IKÄ:kun on ensin ollut lukiossa
KEVYTKENKÄINEN:ei ole sukkia lainkaan ja tulee paljon rakkuloita
KIIKARIT:Jos on korkealla niillä voi suurentaa ihmisiä
KUOLEMA:sydän ei enää hengitä eikä liiku
LAHJAKAS:jollakin tavalla rikas
LUOSTARI:siellä papit palvovat toisiaan
MASOKISMI:tulee mieleen madot jotka rokkaa ja kissa joka tanssii
MIELISAIRAUS:silloin saa miettiä pitkään ennen kuin tietää mitään
MUSLIMI:ne on siellä missä soditaan
NEUVOSTOLIITTO:1.se on se maa joka purkaantui
2.se on muistaakseni Tsekkoslovakiassa
ONGELMA:jos ovet on lukossa ja on vessahätä
PAPPI:se ei ole humalainen
PLANEETTA:ranska, espanja ja saksa ovat eri planeetoilla, mutta meidän planeetalla on myos ruotsi
RASISTI:ohko määräilijä esim. Iiro Viinanen tai Martti Ahtisaari
RISTIRETKI:toinen luokka menee retkelle vasempaan ja toinen oikeaan.Sitten ne kohtaavat ja toinen odottaa kalliolla
ROTUSYRJINTA:jotakin koirarotua syrjitään
SEKSI:se on tosi hienoa työtä mutta isä ja äiti eivät ole kertoneet siitä tarkemmin koska mä en ole kauhean kiinnostunut semmoisesta
SOPIMUS:vuorotellaan lasten viemisestä
SYDAN:umppujen pumppu
TIETOKONE:sitä painellaan sitten näkee millaista siellä on
TURISTI:aha valkoinen ihminen joka matkustaa
USKOTTOMUUS:Tao Tao meni rapakkoon vaikka sitä kiellettiin.SE oli uskoton
VAIHTOEHTO:syötkö vai menetkö huoneeseesi
YDINVOIMALA:sinne ehkä mennään kun on niska kipeä ja sitten voimistellaan
YLIOPPILAS:saadaan yksi ruusu ja mennään kihloihin ja sitten naimisiin !