IRC-Galleria

^KultaPieni^

^KultaPieni^

muori puori

Johan on ollut päiväMaanantai 18.02.2008 22:33

Tänään vein tytön ja ajattelin kerkeäväni tehdä yhtä sun toista, mutta sitten soikin puhelin. Henkilöstö vuokrauksesta, että oletko valmis lähtemään töihin tänään mahdollisimman nopeasti? No, sitten se alkoi. Sairasloma sijaisuus urakka Mukkulan Sinuhella klo10-15:30. Vähän oli kiva toimia nopeasti ja sitten mennä vaan kesken päivän. Olin paikalla klo12 ja pahinpaan ruuhka aikaan. Sai kyllä jalat tehdä askelia pitkin poikin, kun töitä riitti. Kivaa oli ensimmäinen päivä ja toivottavasti loputkin kolme päivää eli töitä on ainakin ma-ke. Saa nähdä, että miten sitten sen jälkeen. Kauan on sitten itse henkilö poissa. On se kiva mennä nopealla varoituksella tekemään jotain, kun tässä ollaan oltu vaan kotona ja mietitty jotain tekemistä.

Toinen päivä meni aivan siivillä. En katsonut kelloa moneen kertaan, mutta sitten meinasin jopa olla ylitöissä ja myöhästyä Hennulin hausta päiväkodilta. Ainakin oli täysi päivä. Pidin vaan ruoka tauon jonne en olisi mennyt ellei mulle olisi sanottu, että se on sun vuoro syödä välillä :D Tupakkia meni siis päivän aika yksi kappale. Aski kestänyt jo monta päivää, jee säästyy rahaa. Ei kerkeä edes tehdä mieli, kun paiskii koko ajan jotain ilman seisomista ja miettimistä mitäs seuraavaksi. Onneksi osaan itsekin keksiä jotain tekemistä niin ei tarvii aina mennä muilta kysymään mitäs teen seuraavaksi.

Kolmas päivä meni kotona, kun olin kipeä vaihteeksi, että ei kovin hyvin mennyt koko työ reissu, mutta sinne päin kuitenkin.

[Ei aihetta]Maanantai 11.02.2008 15:51



Vittu-sanan sovelias käyttö
Vittu-sanan ainoat soveliaat käyttökerrat kautta maailmanhistorian:

"Enpä arvannut, että he suuttuisivat noin vitusti."
Osama bin Laden, 2001

"Hei halooo, kuka vittu siitä saisi tietää?!"
Bill Clinton, 1999

"Paikallisia sadekuuroja... ja vitut!"
Nooa, 4341 eKr

"Missä vitussa me ollaan?!"
Amelia Earhart, 1937

"Haluatte minkä tuohon vitun kattoon?!"
Michelangelo, 1566

"Miten vitussa sinä ratkaisit tuon?"
Pythagoras, 126 eKr

"Onhan se niin vitusti hänen näköisensä!"
Picasso, 1926

"Joka vitun taukki ymmärtää tämän."
Einstein, 1938

"Mistä vitusta nuo kaikki intiaanit tulivat?"
Kenraali Custer, 1877

"Mikä vittu se oli?"
Hiroshiman pormestari, 1945

"Vitut täällä mitään jäävuoria ole."
Titanicin kapteeni, 1912

"Kuka vittu jätti keulaportin auki?"
Estonian kapteeni, 1994

"Aja nyt vittu kovempaa!"
Prinsessa Diana, 1997

"Miks just mun pitää jäädä tänne vitun moduliin venaan?"
Apollo 11-astronautti Michael Collins, 1969

"Vittu tää on pelkkä flunssa."
Aleksanteri Suuri, 323 eKr

"Ketä kiinnostaa, jos me vallataan joku vitun Kuwait."
Saddam Hussein, 1990

"Kuka vittu laukaisi sen torpedon jo putkessa?"
Kurskin kapteeni Gennadiy P. Liachin, 2000

"Mitkä vitun hobitit?"
Sauron, 2945 kolmatta aikaa

No, mitenhän tässä käy???Lauantai 09.02.2008 00:09

Jos kuolisin jäisikö kukaan kaipaamaan? Huomaisiko kukaan, että olen poissa? Vai jatkaisivatko he elämäänsä niinkuin ennenkin? Muistaisivatko he edes kuka olin?"

Olenko sinulle tärkeä henkilö? Jos olen kirjoita minulle kommentti ja kerro, millaista olisi elämä kuolemani jälkeen. Huomaisitko minun olevan poissa ?


Laita tämä myös omaan päiväkirjaasi ja katso kuka välittää oikeasti

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.02.2008 22:15

Juuri ennen häitä

Nainen: Hei Rakas
Mies: No vihdoinkin, olen odottanut jo niin kauan!
Nainen: Haluatko että lähden ?
Mies: EN ! Mistä nyt tuollaista sait päähäsi ? Jo pelkkä ajatuskin kauhistuttaa.
Nainen: Rakastatko minua ?
Mies: Tietenkin, kaikkina vuorokaudenaikoina !
Nainen: Oletko pettänyt minua koskaan ?
Mies: En ikinä ! Miksi kysyt tuollaista?
Nainen: Haluaisitko suudella minua ?
Mies: Kyllä, aina kun minulla on tilaisuus siihen !
Nainen: Löisitkö minua koskaan ?
Mies: Oletko hullu ? Tunnethan sinä minut !
Nainen: Voinko luottaa sinuun ?
Mies: Kyllä, kulta..
Nainen: Rakas..
7 vuotta häiden jälkeen:
Lue teksti alhaalta ylöspäin !

Luettuasi tämän kopioi tämä päiväkirjaasi ja saat loistavan parisuhteen !

hihihihihihiTiistai 05.02.2008 22:47

Jos näet tämän kyseisen henkilön niin vältä häntä kuin ruttoa... on meinaan täys seköpää ja täysin arvaamaton kaveri... http://irc-galleria.net/archive.php?album_id=1984883 jos se kommentoi sulle jotain niin lisää se mustalle listalle ja poista kommentit välittömästi.....

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.01.2008 22:25

VAROITUS!!

ÄLÄ VASTAA NUMEROON 0144585299!!

SE ON HUIJAUSNUMERO JA SAATTAA AIHEUTTAA IKÄVIÄ YLLÄTYKSIÄ PUHELINLASKUUN!

KOPIOI TÄMÄ VAROITUS MYÖS OMAAN PÄIVÄKIRJAASI, ETTÄ VAROITUS VÄLITTYY ETEENPÄIN!

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.01.2008 23:12



Tässä pieni analyysi miehistä nimen perusteella.

Aleksi = todennäkösesti skeittaa ja pipo pääs jopa ruokapöydäs eli ei mitää tapoja
Antti = voi olla iha mukava luonteeltaan, mut juntti
Arttu = ystävällinen luonne, hyvä kuuntelija, osaa arvostaa naista, unelmavävy
Dani = nuorempiin menevä, hoppari, aika wannabe
Daniel = nuorempiin menevä, fruittis, aika wannabe, alkaa 3-kymppisenä pitää pukua ja laittaa astetta pidempiä hiuksiaan geelillä
Eerik = kohtelias & korrekti, tosielämän Mark Darcy (kts. Bridget Jonesin päiväkirja)
Eero = vaikuttaa ihan naapurin pojalle, mut en haluis tavata yksin pimeellä kujalla
Esa = omaa usein kieroutuneita perversioita
Harri = päästään vajaa runkkari, ei tajuu naisist mitää
Heikki = vähä slippery fish, vaikee saada minkäälaista otetta, toisaalta nimiki saa jo vähä epäilee.. vai mistä luulit termien helppoheikki tai häntäheikki saaneen alkunsa?
Henri = tietää olevansa hyvännäkönen eli ylimielinen paska, ei ota huomioon muiden tunteita, vitun kylmä
Ismo = paha runkku, nynny
Jaakko = rento tyyppi, hauska, rakastaa college-housujen pitoo
Jani = tyhmä runkku
Janne = no jaa.. Jannen kans kannattaa olla varuillaan, ei koskaan tiiä mitä saa
Jari = njää, ei
Jarkko = syvältä, monet vitun sekasin ellei jopa psykopaatteja, älli ei riitä älykkääseen debattiin, joten turvautuu väkivaltaan
Jarmo = sama ku Jarkolla
Jarno = jauhaa vitusti paskaa, ei tiiä itekään ollako lintu vai kala, lupaukset 100 teot 0
Jere = jääkiekkoilijan nimi, pää voi olla ottanu vähä liikaa hittiä kaukalos
Jesse = rento, hyvää seuraa
Jimi = söpö, mut vaikee ymmärtää sen aivotuksia
Joni = mukava äijä, välittää toisista, ei tekis pahaa kärpäsellekään, mut kiinnostuu vääristä naisista
Jori = pervo, ei oo kuullu yksiavioisuudesta (toisaalta voiko siitä syyttää, ku nimiki on ku vanhalla likasella pervolla?)
Joonas = hyvä seuramies, useimmiten naistenmies, luulot itestä kuitenki turhan isot
Juha = kusipää, hakkaa CS 24/7
Juho = kusipää, näsäviisas, hakkaa tattia 24/7, ei kuitenkaa yhtä paha ku Juha
Jussi = juntti kusipää, ois loukkaus maalaisia kohtaan sanoo Jussia landeks.. joutaa silppuriin
Juuso = rehti ja suoraselkäinen (maalaispoika)
Kalle = leffadiggari, kaikkien kaveri
Kari = jätä väliin
Kimmo = vähä avuton, voi olla myös luuseri ja ärsyttävä, hellyttävä jos tykkää peräs juoksevist koiranpennuist
Lauri = iha jees, tuntee yleensä trendit ja tykkää bilettää, juo mieluummin drinkkejä ku kaljaa
Marko = kusipää
Markku = tylsä
Markus = diplomi-insinööriön tutkinnon nimeen pitäis yhdistää nimi Markus, enough said?
Matti = kiltti luonne, suurimmalla osalla vaaleet hiukset
Miika = haluaa naisista vaan itselleen pelinappuloita, joilla pelata miten tahtoo
Mika = player, vähä tylsä niinku nimiki
Mikael = hyvä seuramies, ensivaikutelma OK, pilaa kumminki kaiken loppupeleis, wannabe-player, mut ote lipsuu
Mikko = onneton hönö, lapsellinen, kaverina jees
Miro = aika uniikki kuten nimikin, uskaltaa olla erilainen
Nico = kato Nico, vielä enemmän wannabe-cool, liukas ku saippua
Niklas = yleensä söpö fruittari, mut suuttuu ja unohtaa jos ei saa haluamaansa
Niko = itserakas, outo, ärsyttävä paskiainen
Olli = on joskus kuullu käytöstavoista, toisinaan jopa noudattaa niitä, ihan jees tyyppi, tunteellinen jätkäks (eli ymmärtää pienen vinkin jälkeen kirjottaa meses %u201Dmoi<3%u201D ku lähtee)
Olli-Pekka = kaksosaset nimet ei oo koskaan hyvä merkki..
Otto = osaa antaa hyvän ensivaikutelman, mut useimmiten se jää valitettavasti pelkäks ensivaikutelmaks
Pasi = vähä hajuton ja mauton, useimmiten juntti
Pekka = vähä pelurin vikaa, mut legendan mukaan Pekan saa myös kesytettyä
Pete = muista ihmisistä välittämätön paska, täysin lost case.. en suosittele
Roni = 24/7 koneella. runerunecscs.
Repe = syy miks ammattiapuu on, kuolematon lause %u201DRepe älä hakkaa!%u201D kuultu laivalla viereisestä hytistä
Sami = juoppo, haiskahtaa luuserille
Sebastian = kiltti ja söpö, saa muijia sympaattisuudellaan
Teemu = kiva jätkä, mut kontaktin saaminen/sielunelämän tulkitseminen avaruusfysiikan tasosta
Tero = tykkää ottaa chillisti, hauska ja sympaattinen, mut vähä valju
Timo = jees tyyppi, mut ei saa aikeita teoiks ts. saamaton
Tomi = vaikee ja vaikeesti lähestyttävä, kumminki ihanan miehekäs
Tommi = luokan todennäköisin häirikkö, monella Tommilla on myös ad/hd, mut Tommit on iha jees
Toni = kylmä, vaikee ja vittumainen
Tuomas = itsekäs kusipää, ei osaa käsitellä naista
Vesku = aina kupilla, cool tyyppi, mut Veskuista ei ota selvää
Ville = yleensä söpö amis, mut voi olla myös tyhmä trendipelle, hyvä pussaamaan, voi olla kiltti poika tai sitten todella villi tapaus

[Ei aihetta]Torstai 10.01.2008 17:30

Vaihteeksi tyttö kipeä. Parhaimmillaan kuumetta se 40, että näin. Käytin lääkärissä niin se sanoi, että yritä parantaa kipu lääkkeillä, mutta en nyt sitten tiedä pitääkö mennä uudestaan käymään. Ei meinaan meinaa mikään auttaan. Saatiin juuri painoa ylöspäin niin sitten tullaan taas alas ja vaihdilla. Ei kivaa ollenkaan tälläinen touhu. Juo toistaiseksi vielä sentään niin ei hätää. Korvia aristaa niin lääkäri sanoi, että alkava korvatulehdus. Sairaalassa ollessa se oli viimeksi ja muutenkin sitä on ollut aivan kiitettävän paljon.

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.12.2007 00:09

Viimesiä viedään vuodelta 2007, se on fakta.
Joten olisi mukavaa jos sinä kertoisit parhaan muiston/hetken
minun seurassani vuodelta 2007,
tämän jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja
ylläty miten paljon muistoja sinulla on vuodelta 2007

[Ei aihetta]Tiistai 25.12.2007 17:04

Tänään päästiin kotiin, mutta pitää seurata jos vointi menee huonompaan niin sitten takaisin. Nyt vaan toivotaan, että kaikki menee hyvin ja saadaan olla vaan kotona. Ei noi sairaalat kivoja ole todellakaan.

Hyvää joulun jatkoa kaikille tutuille ja tuntemattomille