IRC-Galleria

^KultaPieni^

^KultaPieni^

muori puori

Tarinaa pukkaaMaanantai 09.06.2008 23:52

Olipa kerran eräs maanantai jota vietti ihan tavallinen onnellinen perhe. Aamulla lapsi vietiin hoitoon ja äiti lähti kohti työmaata. Kaikki meni sinä päivänä ihan loistavasti, mutta sitten soi puhelin. Puhelimen toisessa päässä oli lapsen hoitaja, joka sanoo "tulla hakemaan lapsi pois, kun kuumetta 38,4." Äiti lähti töistä salamana ajamaan valkoisella Mazdallaan ja haki lapsen kotiin. Kotona illalla äiti ajatteli mitata kuumeen ja sehän näyti 39,4. Äiti ihmetteli, että mikä voi lasta vaivata, kun lääkettä saanut, mutta kuume ei laske. Tuumittuaan hetken. Pakkasi lapsen ja itsensä autoon ja niin alkoi matka kohta sairaalaan. Jonottamaan perhe joutui, mutta sitä se on nyky aikana vaikka kuinka keksitään kaikenlaisia uusia juttuja. Aikaa kului noin 4 tuntia ja sitten lääkäri huusikin lasta huoneeseen. Tutkittiin ja pyöriteltiin. Lääkäri sanoi, että "kolmen päivän päästä tulkaa takaisin jos kuumetta edelleen niin katsotaan mitä tehdä." Ilman sen kummenpaa lääkettä äiti lähti lapsen kanssa kotiin. Kotona päivät kuluivat ja lääke ei auttanut. Kuume sen, kun oli vaan noin 40 astetta. Tuli keskiviikko aamu ja äiti pääti varata ajan terveyskeskuksen lääkärille, kun sinne ei tarvii jonottaa ainakaan kauaa. Perhe sai ajan ja menivät sinne. Lääkäri taas pyöritti ja pyöritti. Oli laittamassa kotiin ilman mitään vaihteeksi. Äiti se oli kovana ja sanoin "että nyt varaat ajan verikokeisii niin saadaan jotain selvyyttä." Lääkäri totteli ja kirjoitti näyte oton. Perhe meni kerrosta alemmas labroihin ja verta otettiin kaksi purkkia. Perhe suunnisti taas kotiin. Juuri perheen ruokaa laittaessa soi puhelin. Äiti ihmetteli, että johan on tutun tuntuinen ja vastasi. Luurin toisessa päässä sanottiin "tulla välittömästi takaisin kaupunginsairaalaan, kun lapsen tulehdusarvot on 126." Perhe kiireellä lähti kohti sairaalaan ja sieltä lääkäriltä saivat lähetteen PHKS. No, toisessa sairaalassa otettiin uudet kokeet ja yritettiin saada pissa näyte, mutta ei se onnistunut. Uudet tulokset tuli ja lääkäri sanoi "nyt lapsi jää samantien sisään. Tulehdusarvot 147 ja suoraan tippaan." Lapsi pääsi klo20:30 lastenosasto 11:sta ja sitten aloitettiin nesteytys ja antibiootti tietämättä mitä asiaa edes hoidetaan. Torstai aamuna äidin mennessä katsomaan lasta niin hoitaja sanoi "tulehdusarvon nousseen yli 150 vaikka nestettä meneekin. Jouduimme vaihtamaan toiseen lääkkeeseen toivoen sen auttavan." Päiviä taas kului ja kokeita senkun vaan lisättiin ja pyöriteltiin. Lauantai aamuna äidin mennessä katsomaan lastaan tulee hoitaja ja sanoo "lapsi pääsee kotiin, mutta valitettavasti emme löytäneet sitä mikä lasta vaivaa." Äiti siinä vielä jutteli hoitajan kanssa ja tulivat siihen tulokseen ettei minnekään kauas reissuun uskalla lähteä, kun nähtävästi kyseisen lapsen tultua kipeäksi niin vointi romahtaa heti. Aina on oltava varuillaan, että kuin ei tiedä koska se on taas mentävä. Äiti muistelee, että tasan kaksi kuukautta on viime reissusta ja saatiin samat diagnoosit. Jos olisi varaa niin menisin yksityiselle lapsen kanssa, mutta kuin ei niin ei.

Siinä sellainen tarina ja aika moni tietääkin tarinan olevan tosi. Se oli sarjassamme aivan kamala viikko :(

[Ei aihetta]Tiistai 20.05.2008 17:04

Laitetaanpa se sitten yleisesti tännekin, että ei tarvii jokaiselle erikseen sanoa. Tuohon kärpäseen olisi tarkoitus muutta tässä viikonloppuna lopullisesti. Sellainen 3h keittiö ja ISO terassi.
Kyllä on saanut ravata lapsen kanssa sairaalassa, kun se on koko ajan kipeä vaihteeksi. Epäillään kaikkea, mutta mitään ei saada aikaiseksi. Aukovat jopa päätä minulle, että mistä mä mitään tiedän kuin on ensimmäinen lapsi yms. Tiistaina vein tytön sairaalaan vaihteeksi, kun kuume nousi onnelliset 39,4 vaikka kuinka antoi lääkettä. No, kaupungin sairaalan ähmy ei osannut ottaa kantaa vaan oli normaali itsensä "ei se mitään ole". Vaadin lähetteen phks ja sitten alkoi tapahtua. Lääkäri oikein katsoi ja tutki lasta. Todettiin sitten virtsatie ja korva tulehdus. Samasta asiasta ollaan käyty viikko sitten, mutta mitään ei muka ollut. Tulehdus arvotkin olivat korkeat ja siitä se huoli alkoikin. Jos nyt viiden päivän kuuri ei auta niin sitten mennään takaisin vaikka kyllä taas kaupunginsairaalan kautta, mutta kuitenkin. Mä en voi tajuta, miten ne on noin vähätteleviä lapsienkin suhteen. Aikuinen kestää yllärrävän paljon, mutta ei tollainen lapsi tajua edes kaikkea niin on se sille rankkaa. Toivottavasti nyt lääke puree niin saadaan rauha sairaudelle edes hetkeksi toviksi. Ei voi tajuta, että otetaan sellaisia lääkäreitä mitkä ei tiedä mistään mitään.

[Ei aihetta]Torstai 21.02.2008 22:49

Käytiin tossa eräs päivä neuvolassa ja saatiin se kolmois rokote. Tyttö painaa tällä hetkellä 11880g ja on pitkä 82,5cm eli menee kohta minustakin ohi varmaan :D No, sen näkee sitten jossain vaiheessa. Tutista ja pulloista on eroon päästy eli nyt ollaan iso tyttö. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että ei meinaa itsekään pysyä perässä mitä kaikkea lapsi osaa ja mitä ei. Kaikki noi edelle mainitut jäi vaan tosta noin tonne kaappiin ja ei tyttö edes niitä kysele, jeeeeeee. Äiti on ylpeä ja varmaan on toi päiväkotikin auttanut tilanteeseen.

Johan on ollut päiväMaanantai 18.02.2008 22:33

Tänään vein tytön ja ajattelin kerkeäväni tehdä yhtä sun toista, mutta sitten soikin puhelin. Henkilöstö vuokrauksesta, että oletko valmis lähtemään töihin tänään mahdollisimman nopeasti? No, sitten se alkoi. Sairasloma sijaisuus urakka Mukkulan Sinuhella klo10-15:30. Vähän oli kiva toimia nopeasti ja sitten mennä vaan kesken päivän. Olin paikalla klo12 ja pahinpaan ruuhka aikaan. Sai kyllä jalat tehdä askelia pitkin poikin, kun töitä riitti. Kivaa oli ensimmäinen päivä ja toivottavasti loputkin kolme päivää eli töitä on ainakin ma-ke. Saa nähdä, että miten sitten sen jälkeen. Kauan on sitten itse henkilö poissa. On se kiva mennä nopealla varoituksella tekemään jotain, kun tässä ollaan oltu vaan kotona ja mietitty jotain tekemistä.

Toinen päivä meni aivan siivillä. En katsonut kelloa moneen kertaan, mutta sitten meinasin jopa olla ylitöissä ja myöhästyä Hennulin hausta päiväkodilta. Ainakin oli täysi päivä. Pidin vaan ruoka tauon jonne en olisi mennyt ellei mulle olisi sanottu, että se on sun vuoro syödä välillä :D Tupakkia meni siis päivän aika yksi kappale. Aski kestänyt jo monta päivää, jee säästyy rahaa. Ei kerkeä edes tehdä mieli, kun paiskii koko ajan jotain ilman seisomista ja miettimistä mitäs seuraavaksi. Onneksi osaan itsekin keksiä jotain tekemistä niin ei tarvii aina mennä muilta kysymään mitäs teen seuraavaksi.

Kolmas päivä meni kotona, kun olin kipeä vaihteeksi, että ei kovin hyvin mennyt koko työ reissu, mutta sinne päin kuitenkin.

[Ei aihetta]Maanantai 11.02.2008 15:51



Vittu-sanan sovelias käyttö
Vittu-sanan ainoat soveliaat käyttökerrat kautta maailmanhistorian:

"Enpä arvannut, että he suuttuisivat noin vitusti."
Osama bin Laden, 2001

"Hei halooo, kuka vittu siitä saisi tietää?!"
Bill Clinton, 1999

"Paikallisia sadekuuroja... ja vitut!"
Nooa, 4341 eKr

"Missä vitussa me ollaan?!"
Amelia Earhart, 1937

"Haluatte minkä tuohon vitun kattoon?!"
Michelangelo, 1566

"Miten vitussa sinä ratkaisit tuon?"
Pythagoras, 126 eKr

"Onhan se niin vitusti hänen näköisensä!"
Picasso, 1926

"Joka vitun taukki ymmärtää tämän."
Einstein, 1938

"Mistä vitusta nuo kaikki intiaanit tulivat?"
Kenraali Custer, 1877

"Mikä vittu se oli?"
Hiroshiman pormestari, 1945

"Vitut täällä mitään jäävuoria ole."
Titanicin kapteeni, 1912

"Kuka vittu jätti keulaportin auki?"
Estonian kapteeni, 1994

"Aja nyt vittu kovempaa!"
Prinsessa Diana, 1997

"Miks just mun pitää jäädä tänne vitun moduliin venaan?"
Apollo 11-astronautti Michael Collins, 1969

"Vittu tää on pelkkä flunssa."
Aleksanteri Suuri, 323 eKr

"Ketä kiinnostaa, jos me vallataan joku vitun Kuwait."
Saddam Hussein, 1990

"Kuka vittu laukaisi sen torpedon jo putkessa?"
Kurskin kapteeni Gennadiy P. Liachin, 2000

"Mitkä vitun hobitit?"
Sauron, 2945 kolmatta aikaa

No, mitenhän tässä käy???Lauantai 09.02.2008 00:09

Jos kuolisin jäisikö kukaan kaipaamaan? Huomaisiko kukaan, että olen poissa? Vai jatkaisivatko he elämäänsä niinkuin ennenkin? Muistaisivatko he edes kuka olin?"

Olenko sinulle tärkeä henkilö? Jos olen kirjoita minulle kommentti ja kerro, millaista olisi elämä kuolemani jälkeen. Huomaisitko minun olevan poissa ?


Laita tämä myös omaan päiväkirjaasi ja katso kuka välittää oikeasti

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.02.2008 22:15

Juuri ennen häitä

Nainen: Hei Rakas
Mies: No vihdoinkin, olen odottanut jo niin kauan!
Nainen: Haluatko että lähden ?
Mies: EN ! Mistä nyt tuollaista sait päähäsi ? Jo pelkkä ajatuskin kauhistuttaa.
Nainen: Rakastatko minua ?
Mies: Tietenkin, kaikkina vuorokaudenaikoina !
Nainen: Oletko pettänyt minua koskaan ?
Mies: En ikinä ! Miksi kysyt tuollaista?
Nainen: Haluaisitko suudella minua ?
Mies: Kyllä, aina kun minulla on tilaisuus siihen !
Nainen: Löisitkö minua koskaan ?
Mies: Oletko hullu ? Tunnethan sinä minut !
Nainen: Voinko luottaa sinuun ?
Mies: Kyllä, kulta..
Nainen: Rakas..
7 vuotta häiden jälkeen:
Lue teksti alhaalta ylöspäin !

Luettuasi tämän kopioi tämä päiväkirjaasi ja saat loistavan parisuhteen !

hihihihihihiTiistai 05.02.2008 22:47

Jos näet tämän kyseisen henkilön niin vältä häntä kuin ruttoa... on meinaan täys seköpää ja täysin arvaamaton kaveri... http://irc-galleria.net/archive.php?album_id=1984883 jos se kommentoi sulle jotain niin lisää se mustalle listalle ja poista kommentit välittömästi.....

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.01.2008 22:25

VAROITUS!!

ÄLÄ VASTAA NUMEROON 0144585299!!

SE ON HUIJAUSNUMERO JA SAATTAA AIHEUTTAA IKÄVIÄ YLLÄTYKSIÄ PUHELINLASKUUN!

KOPIOI TÄMÄ VAROITUS MYÖS OMAAN PÄIVÄKIRJAASI, ETTÄ VAROITUS VÄLITTYY ETEENPÄIN!