IRC-Galleria

Meitsi lupas mutsille joskus kolme vuotta sitten, en koskaan tuu olee se joka ryyppää ja vetää posket lommol röökii.
Mut hetki sit, sehän mä just olin.. ei äiti koskaan must ylpee voi olla, ei must oo kun täks nollaks.
Sanoin äitille monesti, must tulee viel jotain oikeesti. Äiti sit hymyili ja vastas; niin varmasti!
Mut mitä must sit tulikaan, heikko ja laiska vaan.
Väsynyt elämäänsä toivois äidin olevan vaan vierellä.
En ees koulussa käy, kun muut käy amiskaa tai lukioo ahkerasti, niil on paljon mahiksii.
Niin ois mullaki ollu, ellen ois täksi tullut.
Ei mul oo enää mahdollisuutta, tai ois kai, mut en mä pysty.
Ei mun tahto, ei mun voimat, ei ne vaan riitä.
Luulin et olisin se tyttö jolla on paljon kavereit, joka on onnellinen jokaisest päivästä niin.
Mut ei mul oo ku pari hyvää ystävää, joita harvoin nään..
Ei mul enää vaan oo mitään elämää, oon juuttunu kotiin ja loputtomaan ikävään.
Jos äiti ois tääl, kertoisin sille kuinka mä sitä rakastan, kuinka paljon mä sitä arvostan.
Se ihminen nimittäin oli ainut jolle pysty ees puhua, mun ihan ihan aidoista tunteista.
Äiti on mun idoli, haluun tulla samanlaiseks kun se, mut must on tullu sen rinnal paholainen.
Oon pettäny kaikki äidille antamat lupaukset..
mä kärsin..
Anna äiti anteeks, yritän olla parempi ihminen, mut se on välil niin vaikeet.
Äiti katothan mua vielä hymy huulin sieltä mis nyt oot? ethän koskaan mun sydämestä katoo?
Suojele mua ja ohjaa mua polulle oikeelle.. kun itse oon johtanu itseni hakoteille..
Meitsi haluaa yrittää oikeesti elää, mut liikaa mä pelkään et mut petetään.
en kestä iskuja yksin.
Mutsi, oota mua siel, mä tuun nimittäin sinne viel <3