IRC-Galleria

Olipa kerran yksinäinen Näätä.
Hän käveli metsän polkua pitkin masentuneena, koska kukaan ei hänestä välittänyt, koska hän haisi niin pahalle. Hän oli niin yksinäinen.
Sattui tulemaan rankkasade. Näätä etsi nopeasti sateensuojaa ja löysinkin melkein kuivan kohdan ison kuusen alta.
Maa täyttyi sateen pisaroista ja näädän kyyneleistä.

Aurinko nousi ja linnut lauloi. Näätä heräsi edelleen masentuneena ja silmät turvoksissa. Hän lähti jatkamaan matkaa.
Vastaan töpötteli Siili. Hän ihmetteli miksi näätä oli niin allapäin.
Näätä vain jatkoi matkaansa, huomaamatta ketään ja istu järven rannalle katselemaan auringonlaskua.

Tuli vielä myrskyisempi yö. Näätä oli kylmissään taas saman kuusen juurella yrittäen pysyä kuivana, epäonnistuen.
Siili sattui juoksemaan ohi ja näki näädän. Hän tarjosi Näädälle yösijan.
Näätä varoitteli hajustaan ja siili kertoi, että hänellä ei ole hajuaistia, joten se ei häntä haitannut.

Siitä se ajatus sitten lähtikin.

Puoli vuotta myöhemmin vietettiin häitä Näädän ja Siilin kunniaksi. Vieraita ei ollut, Näädällä oli pahoja vaikeuksia hajunsa suhteen, koska oli niin jännittynyt.
Eräänä kauniina kesäpäivänä vietettiin ristiäisiä. Näätä oli synnyttänyt neljä kaunista poikasta, kolme poikaa ja yksi tyttö.
Isä-Siili oli onnellinen.

Sanonpa vaan, että Näädällä oli aika piikikäs ja tuskallinen synnytys.

Siinäpä tämä, The End.