IRC-Galleria

Välillä tulee hetkiä, jolloin tajuaa kaiken muuttuneen. On päästänyt irti menneestä ja lähtenyt uudelle tielle. Aina joskus menneisyys ilmestyy tulevaisuuteesi, ja muistat taas millaista elämäsi silloin oli, kun tuo menneisyys oli nykyisyyttä. Joka päivässä on jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain lainattua, ehkä tulevaakin.
Nuo pilkahdukset menneisyydestä saavat aina miettimään, mitä onkaan taaksensa jättänyt. Yhdet kasvot tuovat mieleen useammat ja nuo kasvot mieleen muistoja. Itkuja joita et muistanut itkeneesi, nauruja joita et muistanut nauraneesi. Jopa ne öiset ratsastusretket täydessä humalassa pillastuneella hevosella. Ja sen hetken, jolloin kahden ihmisen suru sulautui yhdeksi. Kesäyön hetkiä soutuveneessä. Se oli ihmeellinen yö: monet kysymykset saivat vastauksen, varsinkin yksi, se tärkein: missä hän oli juuri silloin? Juuri sillä ratkaisevalla hetkellä hän oli poissa. Sä kerroit mulle totuuden hänestä, teki kipeetä, kun ymmärsin, mikä elinikäinen kipu hänellä on siitä, ettei ollut paikalla. Hän, jonka piti estää tuota kaikkea tapahtumasta. Ei voi kun olla onnelinen, ettei tuo taakka osunut omille hartioilleni.
Tälläkin kertaa ei voi kun ihmetellä, miten voikaan olla mahdollista, että vain muutaman ihmisen kautta kaikki tuntevat toisensa. He tietävät mitä tapahtui ja mitä siitä seurasi. Sinä kesäyönä soutuveneessä kumpikaan meistä ei ollut suoraan syyllinen, mutta epäsuorasti senkin edestä. Osuutemme asiaan oli täysin eri, minun vaikutukseni oli suoraa, sinun välikäden kautta, mutta silti me kummatkin tunsimme sen -syyllisyyden ja pohjattoman surun. Avainsana saattoi olla myötätunto ja ymmärrys. Me täydensimme aukot toistemme tiedoissa ja emme voineet kuin kauhistua koko tapahtumasarjaa. Miten ne kaikki asiat voivatkaan lopulta johtaa tuohon lopputulokseen.. näköjään helposti.
Mitä ikinä tekeekin, on uskomatonta miten paljon tekojemme seuraukset vaikuttavat ympäristöömme. Aina sitä ei voi edes ymmärtää. Vuosien jälkeen ymmärtää paremmin - vai kultaako aika osan muistoista? Varmasti.
Pelästyin itsekin, kun tänään sinut nähdessäni ymmärsin, miten se hetki siinä soutuveneessä vaikutti minuun, sinuun ja muiden käytökseen ja ymmärrykseen. Mä en katso sua silmiin. Älä säkään katso mua, mä en halua muistaa kaikkia niitä asioita. Niiden unohtamiseen on mennyt vuosia enkä välttämättä koskaan halua palata tuohon aikaan ja sen tapahtumiin.
Ikävä kyllä, niin klisee kuin vanha sanonta onkin "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää", on välillä ikävää miten totta se onkaan. Mutta mitä tähän asiaan tulee, mä mieluummin pakoilen koko elämäni, kun kohtaan sen silmästä silmään.
Saa tuomita heikoksi, mutta on vain asioita jotka on todellisuudessa niin rumia ja asioita joita munkaan ei pitäisi tietää, että ne on parasta jättää sinne minne ne kuuluvatkin. Menneisyyteen.
May you and the memory of you rest in peace.