IRC-Galleria

öö2

öö2

Kiraffi

Uusimmat blogimerkinnät

saneluLauantai 30.09.2006 14:09

Noh, ensin me ... Mentiin myllyyn jossa SATTUMALTA (isolla) törmättiin, tai oikeastaan ohitettiin herrat hevarit :F
jah aiheena oli kääntyä ympäri, koska herrat menivät prismaan.. ehkä. Ja huomattuamme tämän, menimme sportiaan, jossa oli määränä huojua.
Käveltyämme ympäri kaupan lähdimme marssimaan puoleen väliin kauppakeskusta, jossa vartioimme hyvin tiiviisti.

Huomattuamme pään väkijoukossa, menimme katsomaan keskimmäiseltä ulko-ovelta, mihin se pää menee. Päätä ei huomattu enää, joten lähdimme kävelemään prsiman kassoja läpi, että mitäs siellä näkyy. Kas kummaa, kassalla numero kahdeksan, vai peräti yhdeksän, silmiimme osui nuori mies musta tukkainen (tai ruskee) ja pysähtyminen tapahtui henkilön A osalta, koska henkilö B lähti eteenpäin.
Kuitenkin saatuaan henkilön A liikkeelle, sattui sieltä tulemaan herrat loput herrat. Ja tässä vaiheessa henkilö B oli jo viipeltänyt ovien kautta ulos kassi mukanaan. Ja henkilö A pysäytti herrat nuoret ja jäi henkevästi ilmoittamaan mitä me teimme siellä, ja mihin me olimme menossa.

Ja näin etenimme vaiheeseen C, jossa huomasimme löytävämme itsemme rikkinäisistä liikenne valoista. AIVAN! Aivan, huomasimme myös, kysyessämme tietä kirkolle nuorilta miehiltä,.. pojilta.. heheh.. että takanamme olevassa liikenneympyrässä menee musta auto, jossa huomaamme neljänn käden huitovan eteenpäin, tarkoittaen " menkää sinne päin".
Lähdimme nuorten miesten..poikien.. näyttämään suuntaan, löysimme kirkon ja sen lukuisat puut ja.. ja.. sitten... tapahtui.. puhelinsoitto ja huomasimme olevamme vaiheessa D, seurakunta talolla, missä oli paljon jäniksiä, mut ne ei kiljunu.

Ja puhelin soi taas, koska sillä soitettiin ja seuraavana oli vaihe abcd.:E! Jossa huomasimme että noutaja on tulossa. Ja lähdimme noutajan matkaan, käveltyämme ensin heitä vastaan. Seuraavaksi huomasimme olevamme jonkun nuoren miehen talossa, jossa oli hyvin persoonallista kansalaista, jos toistakin.
Joo, ja sitten, sitten oli kättelykierros, hyvin lukuisa, kuitenkin siirryttyämme kättelystä istumaan kulmasohvalle (varmasti kallis), niin huomasimme istuvamme siellä hyvin mukavien ihmisten seurakunnassa, kaiken hevimusiikin ja moshauksen parissa. Ja ehkä vähän viiltelyä juustohöylällä ja perunankuorimaveitsellä.

Kuitenkin hyvän juomatarjoilun ansioisa määränä oli etsiä viittoman kielellä sanottuna WC ja mutta, ovissa ei ollut lukkoa. Joten siinä piti vartioida ja jos ois käyny niin, et sinne ois tullu joku, ni siin ois ollu sit mopin kans huitomisen paikka, mikä siel oli siel vessas.
Hoidettuamme nämä tärkeät asiat, huomasimme vaihtaneemme huonetta takkahuoneeseen. Jossa huomasimme olevamme ensin kahden, kun väki lisääntyi.. huomattavasti.
Pitää vähän lyhentää Peipon vuoksi. (1kohtasensuroitu) Huomattavasti juu.. ja niin.. kun ovi aukesi, kun herrat tulivat tupakalta, huomasimme henkilön A:n ja hänen henkiön X ns. alle kosimistarkoituksen, sinäänsä jo mielenkiintoista, kuitenkaan henkilö A ei myöntynyt kosintaan.
Huomasimme tämän jälkeen että henkilö X oli lattialla, olevinaan saimaannorppa ja aiheena olivat myös muutkin kuin saimaannorpat, muunmuassa spiritismi, ja 50cent ja neekerit (tummaihoiset siis).

Huomattuamme kellon lähestyvän jo puoltayötä, jolloin taika raukeaa, päätimme yhdessä lähteä, poistuaksemme kyseisestä talosta. Mutta ei kuitenkaan varmasti lopullisesti. Piste. AIVAN! Aivan.. ja paluumatkasta... huomasimme, ensin kävelemme väärään suuntaan. Käännyimme ympäri toista tietä mennäksemme, sitten me aikamme käveltyämme huomasimme olevamme saman talon pihalla, mistä olimme vähän aikaa jo sitten lähteneet.
Otettuamme uuden suunnan, löysimme hyvin hatarasti, mutta kuitnekin oikeasti takaisin seurakuntatalolle ja sieltä toiselle puolelle tietä, jäniksiä nähtyämme taas. Näimme fordin ja astuimme sisään.

Ja palasimme takaisin Jylhämaahan. Piste. Ja kova sumu.

mul on mersu merkkinen seepra? Perjantai 29.09.2006 18:54

(bilsan opel on kaikki koton....)

ÄKSDEEE EEE EEE½½ :DPerjantai 29.09.2006 00:20

or ask from little rabbit why she screams?

NIINQ 2 =vittu (ks.14.08.2006)Torstai 28.09.2006 23:36

Sarina sanoo:
hei vittu hei
kauhee härskii tollasit kielenkäytää käyttää

Elli sanoo:
vittu hei siis vittu mieti

Sarina sanoo:
niinpä vittu hei mieti vittu

Elli sanoo:
no vittu koko aja mietin vittu

Sarina sanoo:
no hyvä vittu et vittu mietit vittu

Elli sanoo:
no vittu nii mustaki.. nii vitu hienoo

Sarina sanoo:
on iha vitun upeeta

Elli sanoo:
no vittu niin on

Sarina sanoo:
no vittu hei nii

Elli sanoo:
vittu sentää : >

Sarina sanoo:
niinpä vittu <:

[Ei aihetta]Torstai 28.09.2006 21:03

Syntymäpäivä:

30.7.1990 (16,16)

päne<3Torstai 28.09.2006 20:51

Mistä lähtien yhdessä?
- alkukesäst jiijiijiijii

Kauanko siitä Nyt on?
- ööh... koht tulee neljä kookoo

Vaihtaisitko hänen kanssaan vietetyn ajan johonkin muuhun?
- enn<3

Onko hän sinun ensimmäinen seurustelukumppanisi?
- eeei.....

Entä sinä hänen?
- en tietääkseni :D

Kumpi "löysi" kumman?
- no ööh.. ei sitä oikeen nyt sit kans tiiä :D

Hänen paras puolensa?
- hmööh.... saa nauramaan :D

Huonoin?
- blaah.. ottaa joskus vaa leikil melkee kaike xD

Oletteko samanlaisia?
- no eiiiiiiiiiiiiii :D

Paljonko teillä on ikäeroa?
- semmone 7 guugaut

Luotatteko toisiinne?
- kyl. (+)(?)

Mikä hänen lempivärinsä on?
- punanen :>

Entä mitä hän harrasti/harrastaa?
- HAHAH airsoft!! &lt;cool&gt; nojuu mut siis.... ei kai mitää:D konei? ei ei härskii...

Mikä on teille mieluisinta?
- se

Häiritsevätkö jotkin ystävät suhdettanne?
- ei mun mut yks sen pallokaveri:D mil me aina nauretaan ku silt tulee joskus niin keksittyy juttuu ku olla ja voi &lt;virne&gt; tyhmä se on ^^

Kaipaatko ikinä sinkkuelämää?
- nojaaaaaah....

Onko muut ystävyys suhteet kärsineet suhteenne aikana?
- ehkä?

Vaihtaisitko kultasi Vin Dieseliin?
- en tietenkää :o

Unelma lomanne?
- no ei o tullu pohdittuu xD

Millaista elämä olisi ilman kumppaniasi?
- antitonta :/

Kommentteja?
eipäs

laulan sulle tämän laulun, oo mun ystävä ja kuule, vaikka sua mä liioin kuunnellutkaan en
nyt vasta huomaan kuinka sua mä tarvitsen, anna mun jatkaa.
Laulan sulle tämän laulun, vasta ensimmäistä kertaa, mut mä toivon, ettei tää oo viimeinen, sua laiminlöin ja koskaan ymmärtänyt en, kun sydän itkee.
Illal men' on huominen, jos luokseni et enää palaa. itseäni ainoastaan syyttää saan. Kun piha huoleton joka kiroaa luontoaan, jos haluut tietää.

Hei älä mee, tai viet multa kaiken. Ilman sua elää en enää voi.
ÄLÄ MEE! tai viet multa kaiken, ethän mee? sä et jättää mua saa.

"kato mitä sä teit..."Torstai 28.09.2006 01:10

Tyttö seisoi sillalla,
hymyili.
Sinä iltana,
kun kuu ei ollut täysi.

Vesi oli liian mustaa,
kovin hiljainen ja tyyni.

Tyttö näki vedessä taas ne
kasvot,
joita vain kerran kehuttiin
kauniiksi.

Äkkiä veden pinta alkoi
pisaroida.

Tyttö hymähti,
ei ollu satanut moneen
päivään.

Pisarat muuttuivat sateeksi.
Joki tulvi
ja vesi oli mustaa.

Kasvot hymyilivät.

ote ;D kyl osaat olla hupi :DKeskiviikko 27.09.2006 17:01

Mäyy!!

Niin kiitti tost ******* sähköpostiosoteesta..!!:D
Niin jo sori et se edellinen viesti oli tosi lyhyt koska mä olin tunnilla ja se
opettaja ei oikein tykänny et ollaan jossain toises sivulla!!:f
Voi sua ku sulla tulee olemaan niin paljon tenttii,miten sä oikein jaksat lukee
semmoisiin niin paljon..??
Oikeesti mä menasin kuolla eilen sinne tunnille ja mun piti sanoa sil
opettajalle et ketä kiinnostaa..!Ja lähteä pois kylmän rauhallisesti ja sanoa et
amis on paljon parempi!!xD Toi kysyskö ******** jotain siitä ku mä lähin
pois..!! Et mikä juttu toi niinku oli olevinaan..??:d
Sit se murha juttu mikä tapahtus siel ******* oli se joku ******* sälli tuoalt
******** tappo jonkun naisen.. Siit oli juttuu **********************..!
Jaa sä oon niinku menos yöseeksi viikonlopus..!Kummal ******** vai *******..??
Tai no anna ku mä arvaan sä varmaan meet ********..!!xD
Jaa mitäs **** kuuluu ja mites teijän toi seksisuhde oikein etenee??xD
No jokos sä annoit sen lahjan sill *******??

Sit muuten tuli luokkakuvast muuten mieleen,niin et mä haluan nähä se vitsin
******* oikein kasvot..:D
No eipä täs mulla muuta et koetahan tyttö pärjätä siel lukiossa ja terkkui
lukiolaisille!!xD
p.s Kuka ihmeen teinipissis siin eilen oli syömäs teijän kaa..??

koolTiistai 26.09.2006 01:14

Korccî sanoo:
vois paska, alköön menkö kouluun viikkoon, ni he ovat jälleen erittäin pirteitä.. :)
ja, det gör du :L
!
ja, det ska du! :F
noh... aiva sama saatana... :A
kumpiki meni aiva vittuu :L
Elli sanoo:
somaa :L
mut meen silti
hyvästi :L
Korccî sanoo:
no voi penis, mitä helvettii mää tääl sit enää teen?? ;(