IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Kahvit ja makkaraa...Sunnuntai 31.08.2008 23:43

on silloin kätevät, kun erehtyy tunnilla ravien alkamisajasta.

Aamulla oli pieni hässäkkä kopin kanssa ja pikkuhiljaa se pääsee siihen kauan kaivattuun remonttiin, mitä suunniteltu alusta lähtien. Matkaan kuitenkin turvallisella kopilla ja kaveri Essolta kyytiin...

Matkan varrella oli pari koiraa, toinen ihan pentupennun näköinen, mutta mihin ihmeeseen ilmoitetaan sellaisista? Että tienvierellä oli pari koiraa? Noh, koetin parhaani, mutta...

Perillä lainattiin ohjatkin tutulle että sai ajettua omansa ja se jännitys - se ei tullut vaikka radan traktori aiheutti pientä mutkittelua, parit hypyt ja pahimmillaan keulimista (jota ei ole koskaan tapahtunut aiemmin) ja arvatkaas mistä kohti volttasin? Aivan, traktorin kohdalta.

Lippumies oli kiva, kiitos kiltille setälle, kun lupasi tarvittaissa siirtää traktorinkin ja antoi anteeksi pienet oikaisut kulmista kun se traktori oli aika kamala.

Mutta startti, tintti juoksi käskemättä toisia kiinni, ei yhtään haparoinut ohitustilanteissa ja välillä haki kyllä kovin ravia, mitä mietin että onkohan jotain pahasti vialla, mutta sen selitti sitten aika. Ennätys parani nyt uudelle kymmenluvulle ja rahaakin saatiin! Otettiin oikein kunnon matsi voitosta ja iloinen olen voittajan puolesta - ei ole yhtään huono mieli ettei ohi ehditty.

Tamma taasen puhkui energiaa kotona, mutta onneksi on sitten kentällä oma itsensä ja luottoponi ;)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.