IRC-Galleria

Tä on vain Anarkiaa,
mihin tahansa katsonkaan,
amispop huutaa korvissain,
taakse katsoa en saa,
en ollenkaan, en saa,
tuo halu iso on,
se polttaa sydäntäni jo,
käännän pääni ja katson taa,
alas vuorta korkeaa,
näen alapuolella vain kuolemaa,
tulta, tuhoa ja... anarkiaa,
ei kauhuleffat mitään oo,
kun verrataan niitä noin massiiviseen tuhoon,
en silmiäni irti saa,
katsomasta tuota maailmaa,
joka oli ennen muutakin kuin kuolemaa,
tuhoa ja tuhkaa,
se ennen oli täynnä elämää,
nyt ainut mikä siitä nyt jää,
on kivitalot sortuneet nää,
monumentit heikosti jää,
kun ihmiskunnasta vain muisto jää,

käännän pääni poispäin,
kuitenkin katsoen taas taaksepäin,
se on jotenkin outoa,
kun päätäni pois,
kääntää en voi,
tuo tuska ja tomu minkä eessä nään,
lipuu kohti länttä,
peittäen laskevan auringon,
ihmiskunta on saavuttanut sen lopullisen kohtalon,
mahdollisen tuhon,
katson kohti etelää,
siellä kokeillaan rakentaa uutta elämää,
se arvoitukseksi jää,
tuleeko siitäkään mitään,

Tämä on vain anarkiaa,
ainoastaan muisto jää,
pahimmassa tapauksessa ei sitäkään,
käännän popin lujempaan,
katselen tätä maailmaa,
ennen ihmisten valtaamaa,
nykyään täynnä kuolemaa,
se kaikki mitä rakastaa,
kuolee aikanaan,

tiputan reppuni hiekkaan,
pehmeään, ja silti kuitenkin niin kovaan,
mielessäni rukoilen,
että saisin levätä edes vähäsen,
rakkaittani itkien,
vihaani purkien,
mutta ainoa mitä jäljellä on enää,
on kirottu anarkia tää,

Katson kohti kuuta nousevaa,
huutoon parahdan,
se mitä on ollut ei takaisin tule,
se mitä ennen ei ole kunnioittanut,
tulee tälläisenä hetkenä kaipaamaan,
kun äitiluonto melkein meidät kaikki tappaa,

kivelle istahdan,
sieluni väsymyksestä nukahdan,
saavun maailmaan valoisaan,
maailmaan ilman anarkiaa,
siinä nautin kaikki uudestaan,
jopa ivan ja kiusan,
koska niitäkin tulee kaipaamaan,
kun muuten ei oo mitään,
kuin tätä kirottua anarkiaa....


-Mikko Kalevi Korpela 21.10.2007 (klo: 3:00-3:35)