IRC-Galleria

Joulu.Tiistai 23.12.2008 21:10

Se pääs hyökkäämään puskasta niskaan. Koko päivä on menny melskatessa pitkin kämppää ku hirvi suolla. Kauheesti tuntuu tekevän jatkuvasti, raivaa, järjestelee, viikkaa, pölyttää, siivoaa, mutta ei se vielä missään näy. Sen verran vimmalla tullu mesottua, että ravistelin pöytäliinasta tupsut irti. Siivouksen yhteydessä löytyi myös keittiön siivouskaapin ylähyllyn perukoilta edellisen asukkaan skitsofrenialääkkeet, jotka vein apteekkiin. Dumlen paketti haettu postista. Muistin onneksi vielä matkalla Duossa, että joulupäivänä pitäs olla pikkuihmisiä kans jaloissa ja niille ny tarvis lahjat vielä. Onneksi aulassa oli tarjouspöydällä puoleen hintaan viimehetken shoppailijoille pelastus ja armo luttanoiden nallekarhujen muodossa. Lahjapaperin sain kaupan päällisenä. Myyjää kyllä huvitti mun äärimmäinen huojennus.

Nyt nollaa vähän aikaa, lipittää Sherwood-siideriä ja motivoi ittensä imuroimaan, sekä luutuamaan jokaisen horisonttaalisen (ja vähemmän horisonttaalisen) pinnan kämpässä niin kehtaa ollakki. Olen tosiaan ollut aivan sekaisin päivistä, luullut tänään olevan 22. päivä, että paria tuntia myöhemmin jo 24. päivän.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.