IRC-Galleria

Vähän erilainen Decon-reissu.Sunnuntai 28.06.2009 17:18

Eilinen oli varsin savuinen ja tirisevä päivä. Homma alkoi muijapiknikillä Akikochin, Miriamin ja Vekin kanssa Hervannassa rannalla, polskuteltiin hieman, keskusteltiin filosofisia, grillattiin ja mässättiin pikkuherkkoja pitkästä aikaa tyttösakilla. Viihtyi vallan mainiosti, niin mainiosti, että meinasin unohtaa siirtyä Deconille toisiin grillibileisiin.

Paikalle ei ollu paljoa väkeä, muttei haitannu. Cawener, Nakkis ja kelm kököttivät nuotiolla tekemässä risottoa kun saavuin paikalle ja ilta jatkui rennosti jutustelun, petangin (keskipuska ympäri!), virvokkeiden ja lisägrillauksen merkeillä. Harvemmin syöny niin hyvin ja paljon. Näinkin pieneen näemmä uppoaa. Sade ei oikein haitannu, sen verran vähän vihmoi, hyttysiä pakeni sadeviitan suojiin ja teltanki pojat sai kasaan. Ite evakoiduin kotia erinäisistä syistä ja totesin sen lopulta ihan hyväksi ideaksi kun henki meinasi loppua yskänkohtauksien kanssa.

Nytten ihmettelis ittensä ruotuun, kampais tukan ja lähtis Nokian radalle moikkaamaan ampumakisoihin iskää. Katotaan miten kaustislaiset pärjäs.

No niin...Torstai 18.06.2009 00:44

...tiedossa juhannus jumissa Hervannassa rahattomana. Vituttaa niin, että naama sulaa ja ei jaksa enää ees ottaa lämpöä. Kai sitä sitten pitää lähteä sunnuntaina ampumaan ja alkaa scoutata oonko tervetullu minnekään.

Mineen ala.Tiistai 16.06.2009 22:09

Flunssa yrittää päälle, vaan ei ole vielä voittanu. Eikä voita! Juhannus on kans vähän sekavaa ja avoinna. Joko Kaustiselle, Ylöjärvelle tai sitten könöttää kotona kissat sylissä ja polttaa sytkää lonkero toisessa kädessä, jotta saa rantakokko-tunnelmia. :P

Olipahan polttarit!Maanantai 15.06.2009 03:24

No niin. Velkynin kaappaus onnistui suht hyvin perjantaina, vaikka tieto polttareiden ajankohdasta vuotikin. Meillä oli transporterina Stefu, joka hoiti meidät Malminkartanoon majoitukseen Bellelle ja Noksille. Bileet alko aika nopeasti ja vietiin Veki Kaisaniemen puistoon kuunteleen hyvää musiikkia ja päästiin tanhuaan Yökatrillia JPP:n tahdittamana. Ei hemmetti se oli hauskaa! Puolituntia jokseenkin jatkuvaa juoksua, hyppyä, tanssaamista ja vauhti kiihty lopuksi sen verran kovaksi, että koko lava oli täynnä piirissä spiraalia juoksevia ihmisiä, jotka oli kaikki aivan yhtä hymyä. Tästä läähättäen ja janoisena Iguanaan kostuttamaan kurkkua ja treffiseurakin pääsi töistä viimein paikalle. Seitsemän kannua sangriaa meni notta holahti, siihen ylimääräset päälle. Seura oli hyvää ja sitä riittävästi. Ei mitään Vekin hassuun pukuun tukkimista tai kerjuumyyntiä, omalla porukalla oli muutenkin tarkoitus juhlistaa kaksoisolennon naima-aikeita.

Lauantaina herätys oli mitä mukavin, ovi säpessä häiriöltä ja aamukahvi maistu normaalia paremmalta. Kiirettä ny ei tarvinu pitää, eikä ollu mitään hätää. Käytiin porukalla kaupassa ja valuttiin omaan vapaaseen tahtiin Kanelille tekeen pizzaa. Samalla tuli toinen treffikutsu merijalkaväen gunnery sergentin grillibileisiin. Tämä tapaaminen siirrettiin sunnuntaille ja nautittiin Transoffin väen kanssa sydän- ja verisuonitauti lääkärien kieltämiä pizzoja ja ihailtiin ukonilmaa. Saunottiin Vekin ja Maysen kaa ku muut luumus.

Sunnuntai alko koomalla ja tirisevällä pekonilla, jonka meille kokkasi Noksi. Kaupunkiin singahtettiin kahdeksi treffeille tämän kyseisen merijalkaväen miehen kaa. Tapaus J. oli varsin viihdyttävä ja mukava mies, jota oli ilo katsella. Hiljalleen ymmärsi tämän geardojen hehkutuksen marineja kohtaan. Ei ne niitä varusteita kato vaan sitä miestä siellä sisällä. Oli ku suoraan värväysjulisteesta repästy aivan helevetin komia atleettimalli. Pikkusen harmitti ku ei tullu lähettyä niiden grillibileisiin, siellä olisivat atleetit pelanneet rantalentistä sateessa märissä t-paidoissa.. x) Paluu viivästyi vähän kun lapsuuden ystävä Mirka saatiin kiinni ja Hysin aikataulu muuttui lennossa hieman. Ehdittiin tunteroinen vaihtaa vuoden kuulumisia ja riehua keskenämme kunnes transportteri nr.2 eli Hysi lastas meidät autoon ja lähti kiidättämään kohti Tretta. Välissä toppasivat syömään ja Valkeakoskella Stefan ja Anis päättivät tukkia meihin pizzaa.

Nytten sitten köllöttää kotona varsin tyytyväisenä huolimatta siitä, että kissat on repineet keittiöstä jääkaapin päältä ison koristejoulupiparin alas ja murustaneet sen pitkin keittiötä. Hyvällä ruualla ainakin ovat olleet, se oli kahden kämmenen kokoinen pipari ja nyt jäljellä on vain parin sormen kokosia palasia siellä täällä. Kirstulle kiitoksia poikien tsekkaamisesta ja ruokkimisesta, vaikka ne osas siinä avittaa ihan itekkin itteänsä. xD

Kuvista...Torstai 11.06.2009 03:00

Tässä vois kohta olla tarvetta valokuvaajalle parin otoksen verran. Maanittelivat sitten National Airsoft Girlsille kalenterimalliksi... ;)

Tehokasta toimintaa.Maanantai 08.06.2009 14:11

Perjantai - Safkaa porukalla ja illanviettoa viinien sekä hyvän huonojen linkkien kaa.
Lauantai - Turistikierros Treella ja rentoa meininkiä baarissa tanssilattialla.
Sunnuntai - Deconille lisävahvistuksien kera ja koko pv armotonta juoksua.

Voin sanoa tuntuvan jaloissa. Ihan ku ois vähän urheillu ja nukkunu kohtalaisen vähäsen.

Iltaohjelmaa.Perjantai 05.06.2009 19:22

Kew tulossa illasta tänne, hätäkkä siivota kämppä, huoltaa elukat ja ehtiä käydä kaupassa. Siitä Absimille kokkaamaan. Huomisen aikataulu katos muistilappujen kasasta. Sunnuntaina tulee Mayse ja Kerver kans Deconille viimeisen tiedon mukaan. Jej! Ihmisiä ramppaa nyt tän viikonlopun ihan kunnolla. Hyvää ruokaa, baariin ja huomisen ohjelma selviää kyllä sitten.

Mör.Torstai 04.06.2009 16:34

Nukku sitten pommiin, muttei se mitään. Eilen oli kivaa leffassa porukalla, Terminaattori oli jänskä. Löytypä kans eräs vanha WoW-kiltalainen sattumalta Cabalin/Chaos Sentinelsien ajoilta. Suomi on pieni. Nytten pyykkäysoperaatio ja sitten hommaan vuokra-aseille hyllyä, ettei nuo mutkat valtaa ihan täysin makuuhuonetta ja pesiydy tyynyn viereen, kuten yksi sinnikäs MP5. Se vaan aina jotenki päätyy siihen kun koetan jotain löytää ja nostella kamoja eestä. Ja Smert punkee syliin ihan villinä. Tuo karvanoppa on ollu kauhean hellyydenkipeä viimeaikoina. Molemmilla pojilla on kans naamat arvilla, ovat ottaneet aika paljon yhteen.

Alkaa mennä yli.Keskiviikko 03.06.2009 03:21

On se hienoa. En enää usko sattumiin vaan tahalliseen vittuiluun. Tällä fiiliksellä on hiton hieno mennä huomenna kouluun.

EDIT
Yeap. Tilanne mitä arvioin eli suututtaa ja masentaa vielä entistä enempi.
Kuten totesin hoitajalle tänään verenluovutuksessa... Vasemmasta kyynärtaipeesta ei saatu verta tulemaan kunnolla, joten molemmat kädet oli siteissä tänään. :D Pikku reiät jäi. Parhaimmillaan Kokkolassa oli seitsemän reikää tökittynä ja ihmiset hieman katsoi ku oli lyhythihainen paita. Ei tullu heikko olo, kaikki oli ihan ok, vaikka alkuun neula vähän nipisteli. Veriryhmän tietää n. viikon päästä. Kerta se oli ensimmäinen (vihdoinki) ja sain lahjuksia. Rannalle lähti mukaan Hengenpelastaja-laukku ja punainen uimarengas, jolle oli heti käyttöä päänalusena ku otettiin aurinkoa.

Ei ollu oikeen rannalla silmän iloa. Suurin osa liian nuorta porukkaa, ei mitään lapsia viitsi katsella ja se kenpo-porukka oli sen verran kaukana, ettei niitäkään kunnolla voinu seurata. Keskityttiin siis korruptoimaan Nakkista hieman lisää.