IRC-Galleria

AFK.Maanantai 16.11.2009 23:18

Tuun pitämään tässä kohta puoliin taukoa ja irrottautumaan koneesta. Notta status tulee oleen offline epämääräisen ajan tai käyttö satunnaista. Ihavvaa tiaroks.

Belaya SmertLauantai 07.11.2009 01:46


Poika kävi eläinlääkäris.

Se lyhyt rupiama autossa sai aikaan läähätystä, holtitonta kuolausta ja surkeaa mouruamista. Paikan päällä piti ihmetellä kopasta kolmea erilaista koiraa, mutta yhtään ei sähisty. Välillä vaan kellittiin selällään ja tuijotettiin vieressä olevia ihmisiä kummissaan. Tutkimushuoneessa piti heti lähteä sestoamaan ympäriinsä ja joutui tehdä töitä, ettei poika olis karannu tutkimaan viereistä pöytää. Piikin saaminen oli inhottavaa äänestä päätellen. Sitten tutkittiin vähän lisää, kunnes iski äimistys lääkkeen alkaessa vaikuttaa. Ikinä en oo nähny kissaa niin hölmistyneenä ja kirjaimellisesti leuka loksahtaneena. xD Siinä se oli kans sylissä ja pikkuveli otti kuvia ilmeestä. Lopullinen nuupahdus tuli pöydällä, kaikki tassut vaan petti alta ja sitten oltiin kuvan osoittamassa asennossa kunnes hoitsu haki toimenpiteeseen.

Puolituntia myöhemmin sain heräilevän, yhä vain hölmistyneen, kissan takaisin kopassaan. Hoitsu kehui komeaksi pojaksi ja antoi raksupussin maistiaisia, jotka meni myöhemmin kaupaksi liiankin hyvin. Tänään on sitten myös pentu meditoinut ruokakupin luona, pää kipossa, mutta ei koskenu muroihin. Varmaan oli nälkä, mutta ei tehny mieli. Kovin on ollu krapulaisen näköinen, hoiperrellu siksakkia, kaatuillu jos rapsutti ja ollu vähä hämillään. Varmaan ny syytäki hävettää eläintä. xD

Naisellisuus iski huonossa paikassa.Torstai 05.11.2009 10:20

Lunta! Ihanaa! Lunta! .... ja varttia myöhemmin kiroilen auton vieressä tien poskessa... Perkele...

Pohjoiseen!Lauantai 24.10.2009 14:28

..muttei ihan kotiseudulle tällä kertaa. Suuntana on Jyväskylä, pienen Niilo-serkun 3v-synttärit! Tulee nähtyä sukulaisia taas ja todettua sedän asumus kun siellä ei ole vielä päässyt käymään. Tätä reissua on pohdittu jo pitkään muutenkin, muttei oo meinannu olla aikaa. Nyt tuli hyvä kohta hilpasta pikkuveljen kaa sinne. Synttärilahja pitää vielä hakea ja käydä toteamassa Pumpulivallankumous Jugendintorilla keskustassa. Pojat laulaa siellä mun hitsaamassa häkissä. Pitää käydä nappaas kuva ja kysyys miten Mr_Cellophane ja Dracheny on pärjänny, ovatko tunteneet olonsa turvalliseksi. :D Oli siinä hitsatessa pohdintaa pitääkö häkin suojella ohikulkijoita pojilta vai onko se turvaamaan nämä pitkätukka taiteilijahipit ohikulkijoilta. x)

Ihminen hilpasee ny suihkuun ja laittaa naaman päähän. Avot!

x-ray!Perjantai 23.10.2009 20:39

Kappale meni kuvista läpi! Whoo! Kiitoksena tästä heti hallista kotiin päästyä alkoi julmettu aivastelu ja flunssan tynkä. Eipä sitä ollu ku 10min ehtiny huokasta helpotuksesta ja stressi purkautui tuhinaan. Eiköhän tämä parissa päivässä ohi mene nyt kun saa vihdoinkin (melkein) rentoutua. Maanantaina tekevät murtokokeen, mutta uskon sen menevän läpi. Jos ei mene niin voin vetää hyvällä omatunnolla kunnon tyttökilarit, kiljua, potkia ja purra, kunnes rauhotun ja pääsen jatkaan uusia koekappaleita naama rutussa ja tatti otsassa.

Vklopusta voi tulla kiire. Tänään viel pyykkiä ja jos tulee äkkilähtö niin löydän iteni Jyväskylästä sukuloimasta sedän perheen luota.

Yleisesti kuitenkin... aika hyvä olo. Maailma rullaa, joskin eräästä kaverista on vähän huoli.

Iih. Kuvaus.Keskiviikko 21.10.2009 17:36

Noni. Ny jänskättää taas. Koko päivän tapellu hallissa koneeseen oikeita virtoja ja rälläköiny niin maan helvetisti. Sit löyty suurinpiirtein virrat ja tein yhden levyn sitten ihan loppuun asti, enkä vain juurta. Siinä pööpöillessä näytin sitä kouluttajalle kun sattu lähistöillä palloilemaan, tuijotettiin ja raavittiin sitä juurta sitten tovi ja tää totes, että pistetään kuvaan niin tiietään onko yks pieni kohta varmuudella sulanu. Sinne jäi levy röntgen- ja murtojonoon. Jännä on. En haluais samaa rumbaa uusiksi kun tässä pari viikkoa stressannut jo koska voi viedä levyn kuviin ja mikä on tuomio.

Noin muuten sit onki suht ok. Suunnitelmia loppuvuodelle löytyy enempi ku ehtis tekeen. Lähitulevaisuuden akuutein suunnitelma on nyt keittää kahvia ja rötvääntyä sohvalle. Se on ihan tarpeeks hyvä.

Lanka palamaan.Tiistai 20.10.2009 02:43

Aamu alkoi huolestuttavalla nestehukalla, jota korjailtiin yli puolen päivän nestetankkauksella ja irvistellen tolkutonta päänsärkyä. Itseaiheutettu mokatila. Piti sit unohtaa juoda eilen Deconilla, oli liian hauskaa kentällä, ettei muistanut offarilla käydessä ku lipastaa ja sitten oli menossa kovaa kyytiä jo takaisin. Alkukoomauksen jälkeen pääs kunnolla vauhtiin, frägejä tuli ja toinen gekko menee uudestaan huoltoon. Tänään kyllä ties käyneensä ja juosseensa normaalia enempi pelikentällä.

Hommaksi oli sovittu Vilin kaa tehä häkki poikien koulutyötä varten ja eihän nämä taitelijan rentut ny hitsata osaa. ;) Raahauduin paikalle pikkuveljen avustamana ihan valkoisena ja tärisevänä, mutta kun suunnitelma oli selvä ja työkalut käsillä pääs tekemään. Ei sitä sitten enää särkyä huomannu, Kinasen kaa tuli heitettyä juttua melkeen enempi ku hitsattua. :D Jos olis yksin tehny niin homma ois ollu valmis tunnissa tai parissa, mut meni sitten koko ilta. Sinällään hauskaa päästä opettamaan metallihommissa kokematonta tyyppiä ja kertomaan miten ja mihin mitäkin laitetta käytetään. Häkistä tuli kans hyvä, yksinkertainen ja koottava, jotta se saadaan ensinnäkin ulos metallityön luokasta. Kasaavat sen perjantaina tuohon bussien päätepysäkin vieressä olevalle torille. Meinasivat laulaa. Bileet tiedossa.

Uh. Väsyttää.Perjantai 16.10.2009 18:48

Nyt on aika tiltissä ja sellainen olo, että migreeni yrittää hiipiä niskaan. Lihakset jumittanu koko viikon, saumasta tulee paskaa ja ylipäätään ärsyttäny vaan kaikki. Paitsi pari puhelua, jotka tuli. Yks puhelu tuli kans hoitaa ry hommaa, ei mitn, metsään pistään kylttiä pystyyn. Siellä on ja hyvä tuli. Uudet pelialueet on hieno, kaunis asia. Etenki jos se on melkeen takapihalla. Nytten pitäs vaan alkaa toeta tästä kestosärystä, mutta luojan kiitos on perjantai. Houkuttais heittää päikkäreille, muttei kehtaa. Houkuttais kans baariin, muttei oo varaa. Blaah. Lojun siis kämpillä ja heitän paskaa juttua irkissä.
<avautuminen>

SAAATANANHELVETINPERSSILIMUKANKIEPPIPERKELE!!!11 Vituttaa niin että naama repiää irti ja tuli ilmaistua tätä syvältä kumpuavaa vitutusta karjaisun muodossa hallin käytävällä. On se nyt jumalauta ko ei mikkää kelepaa! Kaks aivan helevetin hyvvää levyä tuolla kopin penkilä oottaas, oma kouluttaja kasso notta näähä o ihan pirun hyviä ja oikee kehu kumpaistaki ilosena - Sitteppä vien käskystä ne ilosena tuonne koppiin sille kouluttajalle, jolla on kurssitus antaa niistä se virallinen arvio ja tää haukkuu ne lyttyyn! Olipa vielä ihan vitun äimistyny ku totesin, että kyllä nää vaa Köpille ihan hyvin kelepas! PERKELE! Kaverin levyt meni läpi ja ovat oottaas kuvausta tuolla röntgenin pöydällä ja sillä on just samoja virheitä mitä mullaki oli aikasemmissa levyissä, jotka ei myöskään kelvanneet. Vittujen kevät kun täällei saatana saa kukaan sanottua mihinkää mitään ollaksee yhtä mieltä ja ei voi tajuta miten koskaan ei saa hyvää muka aikaseen! Tähä asti jokanen mun levyjä kattonu kurssikaveri on ollu tyytyväisiä ja todenneet ne suorastaan loistaviksi, mutta saakeli ku tälle yhdelle ei mikään käy! Kuulinpa vielä kans, että erään pojan levy oli kyllä heitetty kuvauksiin vaikka sillä oli harvempi pintasauma ku mun levyssäni se sentin pätkä, josta sain hylsyn! AAAAARGH! VITTU! PERKELE! HELEVETIN! KUUSTOISTA! ANGSTIPASKA! RAAAAAAAA!

</avautuminen>

Jaha, vai tällainen tuli.Tiistai 06.10.2009 18:23

Noniin... Tässä pikatsekkauksen tehneenä totesin, että voi ristus käy tuo vaalea pohjaväri silmiin. Suoraan eri ulottuvuudesta, muutan tähän uuteen ulkoasuun vois tottua. Tilaa on kaikkialla paljon, väljästi rakennettu ja paljon on puskettu suoraan käsille. Ei paha, mutta tämä väljyys + pieni teksti on jotain mistä en oikein pidä. Sivua ei pitäs joutua selaamaan holtittomasti alas, tiivistys on kivaa, mutta ehkä teen tästä virallisen tutkailun myöhemmin.

Nytte pitäs lähtee noukkimaan GM tuolta korttelin toiselta puolelta ja suunnata Linnainmaalle syömään porukalla. Tiedossa puffetti, Star Wars-nörtteilyä ja itse rope tuossa illasta. Galaksi pelastetaan tai tuhotaan tänään(kin)! Ollaan jännän äärellä.

Melkeen tuli tehtyä koe koulussa, ehkä huomenna sitten, jäi levyn huonosta viisteestä kiinni kun unohdin parannella sen nakertimen jäljiltä. Huomenna skarppaus ja kirmaan kyllä välittömästi pihalle jos levy menee läpi silmämääräsestä ja kuvauksesta.