IRC-Galleria

Akohh

Akohh

a.k.a. Saint Grobian

Selaa blogimerkintöjä

Morjens. Tiistaifiiliksinen maanantai tuijottaa taas kivenkolon alta punaisilla silmillään. Pian tajuan että silmät ovatkin omani ja ne punoittavat kuin Sally Spectran hiuslaite. Perjantaina lähdettiin Das Bootin mökille jonneki hevonkuuseen ja ryypättiin ittemme vinkeiksi viulukoteloiks. Messissä oli myös Kode, Pastirol ja Juice (Ei kuitenkaa Kuusela vaan se toinen Juice). Hyvä ettei parturoitu Valko-Venäjän metsiä puleiks kun heiluttiin motorsahojen kanssa niin perkeleesti. Edes soutulaitteeseen sidottu grindcorerumpali ei heilu niin paljoa. Aamulla olo oli sitten jokseenkin tukala. Tuntui aivan kuin kaulassa olisi ollut kiinni kaksi päätä ja isompi niistä pienemmän sisällä. Matkustimme Saksanpähkinän kameli-Pajerossa Habibin kebabtemppelin kautta treenikämpälle. Soitosta ei tullut pershännän hanuriakaan joten pistettii säkkipillit roskapussiin ja häivyttiin hevon koivuun sieltä. Sunnuntai kului nopeasti kun vaelsin ympyrää olkkarissa ja tuskastelin öljykriisiä. Sunnuntai tuntui ihan maanantailta ja nyt maanantai tuntuu ihan tiistailta. Sekavaa. Yritän nyt katsoa pari jaksoa venäläistä Onnenpyörää jonka jälkeen syön ituja ja menen nukkumaan. Heippa.

Tänään kuunneltua:

Grand Magus - Like The Oar Strikes The Water

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.