IRC-Galleria

Aldaron

Aldaron

Jonni Lehtiranta

Valopilkku yötaivaallaTorstai 14.12.2006 05:10

Puuh, taas on luettu koko päivä. Tai ei oikeastaan taas, ensi kertaa se onnistui tänä loppusyksynä. Jäänee liian vähäiseksi silti, katsotaan mitä osaan ilmakehälle termodynamiikalla tehdä. Se toinen huomisen tentti, laitteistokuvauskielinen suunnittelu, jää ihan puhtaasti menemättä. Ehkä joskus toiste.

Sänkyyn mennessä tulin kurkanneeksi ikkunasta. Jännät pilvet taivaanrannassa - no, nyt ne ovat jo kymmeniä asteita "korkeammalla" ja kohta peittävät taivaan - ja muuten kirkas taivas. Orion keikkui siinä etuvasemmalla aika komeasti. Oli pakko pukeutua uudestaan ja suunnata putki sinne. Vaikkei miekkaa paljain silmin näkynytkään, Orionin sumu sattui kaukoputkeen puolivahingossa! Aika mitätön läntti tuolla putkella. Mutta The Orion Nebula silti. Ja sen keskellä on jännä viisikulmio tähtiä! Oikeastaan siitä puuttuu yksi viidestä, mutta loput neljä on kuin viisikulmio joka on vinossa katsojaa kohti, tähtien suhteelliset kirkkaudet menevät niin. Ovat myös niin lähellä toisiaan että ne erottaa toisistaan lähinnä tarkasti katsomalla. Hieno kuvio! Ja terävimmät tähdet pitkään aikaan!

Josko sitä jaksaisi taas tuijotella tähtiin enemmän kuin viime aikoina. Kamera vaan on lainassa ;). Ja uusi ehkä ostoslistalla.. Suodattimia? Sumuja katsoessa olisi kai hyötyä suodattimista.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.